Tuo vasemmistoideologia kyllä kovin hyvin edellisessä hallituksessa istui kepuideologiaankin
eemeli se antaa majakkansa loistaa

sano nyt rehellisesti mikä on ollu parempaa varautumista kriisiaikoihin kun kepun mauri pekkarisen johdolla harjoittama monipuolinen energiatuotannon paletti,
on vesivoimaa, on haketta ja turvetta, on ydinvoimaa, on tuuli ja aurinkovoimaa, on maalämpöä. lähes joka torpasta löytyy tulisija koska kemeratuet. energiantuotanto hajallaan läpi maan
eemelin ja kokoomuksenn unelmassa maassa olisi yksi iso ydinvoimala helsingissä ja kokoomuksen puoluetoimisto valvomossa

Kyllä mää sen oon tiennyt että oot tyhmä, mutten ihan noin tyhmäksi olisi uskonut.
Unohtuiko jo vasemmistokepulta.
Edelllinen hallitus ajoi turvetuotannon alas, etkä sitten millään muista kuka hallituksessa oli.
Ja kepu, vallankiiman nimissä innokkaimpia ydinvoiman vastustajia, mutta kun kansan kanta muuttui, käänsi kepukin vallankiimassaan takkinsa.
Ydinvoima ainut vähäpäästöinen vakaa energiamuoto.
kepulaisuuden voimavara, pohjaton tyhmyys ja lyhytmuistisuus.
turve on ollut noin 7 prosenttia parhaillaan maamme energiantuotannosta joskus pari vuosikymmentä sitten, viime aikoina noin neljän prosentin luokkaa ...
Turvetuotanto Suomessa vuonna 2024 on vähentynyt aiemmasta, mutta turvetta käytetään edelleen energiantuotannossa ja muilla aloilla. Turpeen käyttö energiassa on vähentynyt ilmastopolitiikan ja päästökaupan vuoksi, ja hallitusohjelman tavoitteena on puolittaa energiaturpeen käyttö vuoteen 2030 mennessä. Samalla turvetuotantoalueita ennallistetaan osana luonnon monimuotoisuuden parantamista.
hienoa että turve ja turvepellot ei enää ole eemelille samanlainen mörkö kuin muulle viherkokoomukselle
