Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Allekirjoittavat klo Icefarmer ja Opelmies?  (Luettu 3433 kertaa)

Perussuomalainen porvari

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 8058
...eli nämä saittimme vasemmistolaiset? Allekirjoitatteko?

 Sepeltä nyt ei kannata kysyäkään, hän on ollut ryssän asialla jo 70 vuotta.

-----

Jalkaväkimiinakeskustelu tihenee: Mika Aaltola kehottaa allekirjoittamaan kansalaisaloitteen
Kokoomuksen europarlamentaarikko Mika Aaltola kampanjoi jalkaväkimiinojen puolesta itsenäisyyspäivänä.

Hän kirjoittaa X:ssä, että ihmisten pitäisi allekirjoittaa kansalaisaloite Ottawan sopimuksesta irtaantumiseksi. Aaltolan mukaan se olisi "lahja itsenäiselle Suomelle".

Kansalaisaloitteen nimien kerääminen aloitettiin tänään itsenäisyyspäivänä. Aloitteessa ehdotetaan, että eduskunta käynnistää lainsäädännölliset valmistelut Suomen irtaantumiseksi Ottawan sopimuksesta. Aloitteen on allekirjoittanut jo yli 6000 ihmistä.

Aaltola on yksi kansalaisaloitteen alullepanijoista. Muina vastuuhenkilöinä ovat muun muassa Suomen entinen Venäjän-suurlähettiläs Hannu Himanen, entinen puolustusministeri Jussi Niinistö (ps ja sittemmin siniset) ja Mika Aaltolan erityisavustajana tammikuun alussa aloittava Henri Vanhanen."

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010883080.html

Oksa

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 71735
Vs: Allekirjoittavat klo Icefarmer ja Opelmies?
mut taitaa nuo alotteet mennä roskiin kuten muutkin hyät alotteet.   vaikka olis kuin paljon aloitteen kirjoittajia..   sääli.

Eläkelläisviljelijä

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 8575
Vs: Allekirjoittavat klo Icefarmer ja Opelmies?
...eli nämä saittimme vasemmistolaiset? Allekirjoitatteko?

 Sepeltä nyt ei kannata kysyäkään, hän on ollut ryssän asialla jo 70 vuotta.

-----

Jalkaväkimiinakeskustelu tihenee: Mika Aaltola kehottaa allekirjoittamaan kansalaisaloitteen
Kokoomuksen europarlamentaarikko Mika Aaltola kampanjoi jalkaväkimiinojen puolesta itsenäisyyspäivänä.

Hän kirjoittaa X:ssä, että ihmisten pitäisi allekirjoittaa kansalaisaloite Ottawan sopimuksesta irtaantumiseksi. Aaltolan mukaan se olisi "lahja itsenäiselle Suomelle".

Kansalaisaloitteen nimien kerääminen aloitettiin tänään itsenäisyyspäivänä. Aloitteessa ehdotetaan, että eduskunta käynnistää lainsäädännölliset valmistelut Suomen irtaantumiseksi Ottawan sopimuksesta. Aloitteen on allekirjoittanut jo yli 6000 ihmistä.

Aaltola on yksi kansalaisaloitteen alullepanijoista. Muina vastuuhenkilöinä ovat muun muassa Suomen entinen Venäjän-suurlähettiläs Hannu Himanen, entinen puolustusministeri Jussi Niinistö (ps ja sittemmin siniset) ja Mika Aaltolan erityisavustajana tammikuun alussa aloittava Henri Vanhanen."

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010883080.html

Aaltola taitaa olla väärässä puolueessa.

Sinun mielestäsi kaikki ne, jotka eivät ole Kiljusen herrasväen edustamassa puolueessa ovat väärässä puolueessa.😎😎😎😼😼😼

Apilas Jr.

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2914
Vs: Allekirjoittavat klo Icefarmer ja Opelmies?
Kansainväliset sopimukset on rajattu kansalaisaloitejärjestelmän ulkopuolelle, eli tuon aloitteen perusteella Suomi ei tule eroamaan Ottawan sopimuksesta. Kansalaisaloitteista on tullut polittiikoille keino nostaa omaa profiliaan, mikä syö koko aloitejärjestelmän uskottavuutta. Aaltolalla ja muilla hallituspuolueiden politiikoilla on kyllä mahdollisuus hoitaa homma normaaleja lainsäädäntökanavia myöten, jos niin haluavat. Jostain syystä hallituspuolueet ovat hiljaa asiasta.
"How dare you godless bastards step on my land?
How dare you touch my daughters and sons?
This will be your last steps, unless you turn
Put your two-headed eagle in your arse and run!"

                                          -Ignea-

Eli et allekirjoita?😉

Miksi allekirjoittasin aloitteen, joka ei voi menestyä? Pelkkää Aaltolan&co. kissanhännän nostoa. Meillä on täysin toimiva eduskunta, jonka jäsenet voivat halutessaan käynnistää prosessin sopimuksesta eroamiseksi. Luotan että puolustusvoimat informoi edustajia siitä mikä on Suomen kannalta paras ratkaisu. :)

Et tälläkään tavalla aio osallistua maanpuolustukseen. No, olenkin tiennyt aina, että olet putinisti.

Eli kaikki 5,4 miljoonaa suomalaista jotka eivät allekirjoita tuota ovat putinisteja?
"How dare you godless bastards step on my land?
How dare you touch my daughters and sons?
This will be your last steps, unless you turn
Put your two-headed eagle in your arse and run!"

                                          -Ignea-

Eläkelläisviljelijä

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 8575
Vs: Allekirjoittavat klo Icefarmer ja Opelmies?
Allekirjoitan jos Alexander Stubb allekirjoittaa.

Suurin osa suomalaisista ei edes arjen kiireissään tiedosta k.o äänestystä. Sinä teet tietoisen valinnan asiasta.

 No, kunniaksesi täytyy sanoa, että linjasi on johdonmukainen. Kritisoithan sinä aikaisemmin itärajan sulkemistakin, eli Putinin linjoilla jatkat.👍👍👍😎😎😎

No, sinähän et ole koskaan ennenkään tehnyt päätöksiä itsenäisesti. Aikaisemmin kuuntelit Kremlin ja Kansan Uutisten ohjeita.

 Samalla saat takaportin olla allekirjoittamatta, koska jopa sinäkin 🎅 ymmärrät, ettei Tasavallan Presidentti osallistu kansalaisaloitteiden allekirjoitteluihin.

 Eli kiljuslaisena kaljuna jatkat Putinin passaamista.🎅🎅🎅

Että ei mitään uutta sinulta.

Apilas Jr.

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2914
Vs: Allekirjoittavat klo Icefarmer ja Opelmies?
Kansainväliset sopimukset on rajattu kansalaisaloitejärjestelmän ulkopuolelle, eli tuon aloitteen perusteella Suomi ei tule eroamaan Ottawan sopimuksesta. Kansalaisaloitteista on tullut polittiikoille keino nostaa omaa profiliaan, mikä syö koko aloitejärjestelmän uskottavuutta. Aaltolalla ja muilla hallituspuolueiden politiikoilla on kyllä mahdollisuus hoitaa homma normaaleja lainsäädäntökanavia myöten, jos niin haluavat. Jostain syystä hallituspuolueet ovat hiljaa asiasta.

Eli et allekirjoita?😉

Miksi allekirjoittasin aloitteen, joka ei voi menestyä? Pelkkää Aaltolan&co. kissanhännän nostoa. Meillä on täysin toimiva eduskunta, jonka jäsenet voivat halutessaan käynnistää prosessin sopimuksesta eroamiseksi. Luotan että puolustusvoimat informoi edustajia siitä mikä on Suomen kannalta paras ratkaisu. :)

Et tälläkään tavalla aio osallistua maanpuolustukseen. No, olenkin tiennyt aina, että olet putinisti.

Eli kaikki 5,4 miljoonaa suomalaista jotka eivät allekirjoita tuota ovat putinisteja?

Suurin osa suomalaisista ei edes arjen kiireissään tiedosta k.o äänestystä. Sinä teet tietoisen valinnan asiasta.

 No, kunniaksesi täytyy sanoa, että linjasi on johdonmukainen. Kritisoithan sinä aikaisemmin itärajan sulkemistakin, eli Putinin linjoilla jatkat.👍👍👍😎😎😎

Sulla tuntuu olevan vaikeuksia ymmärtää asiakokonaisuuksia. Otin kantaa ko. kansalaisaloitteen järkevyyteen, en itse miinasopimuksesta eroamiseen.  Joku luetunymmärtämisen kurssi tekisi sinulle hyvää, ettei tarvitsisi vääntää kaikkea rautalangasta.
"How dare you godless bastards step on my land?
How dare you touch my daughters and sons?
This will be your last steps, unless you turn
Put your two-headed eagle in your arse and run!"

                                          -Ignea-

Perussuomalainen porvari

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 8058
Vs: Allekirjoittavat klo Icefarmer ja Opelmies?
Kansainväliset sopimukset on rajattu kansalaisaloitejärjestelmän ulkopuolelle, eli tuon aloitteen perusteella Suomi ei tule eroamaan Ottawan sopimuksesta. Kansalaisaloitteista on tullut polittiikoille keino nostaa omaa profiliaan, mikä syö koko aloitejärjestelmän uskottavuutta. Aaltolalla ja muilla hallituspuolueiden politiikoilla on kyllä mahdollisuus hoitaa homma normaaleja lainsäädäntökanavia myöten, jos niin haluavat. Jostain syystä hallituspuolueet ovat hiljaa asiasta.

Eli et allekirjoita?😉

Miksi allekirjoittasin aloitteen, joka ei voi menestyä? Pelkkää Aaltolan&co. kissanhännän nostoa. Meillä on täysin toimiva eduskunta, jonka jäsenet voivat halutessaan käynnistää prosessin sopimuksesta eroamiseksi. Luotan että puolustusvoimat informoi edustajia siitä mikä on Suomen kannalta paras ratkaisu. :)

Et tälläkään tavalla aio osallistua maanpuolustukseen. No, olenkin tiennyt aina, että olet putinisti.

Eli kaikki 5,4 miljoonaa suomalaista jotka eivät allekirjoita tuota ovat putinisteja?

Suurin osa suomalaisista ei edes arjen kiireissään tiedosta k.o äänestystä. Sinä teet tietoisen valinnan asiasta.

 No, kunniaksesi täytyy sanoa, että linjasi on johdonmukainen. Kritisoithan sinä aikaisemmin itärajan sulkemistakin, eli Putinin linjoilla jatkat.👍👍👍😎😎😎

Sulla tuntuu olevan vaikeuksia ymmärtää asiakokonaisuuksia. Otin kantaa ko. kansalaisaloitteen järkevyyteen, en itse miinasopimuksesta eroamiseen.  Joku luetunymmärtämisen kurssi tekisi sinulle hyvää, ettei tarvitsisi vääntää kaikkea rautalangasta.

Kun katsoo viestihistoriaasi, sieltä ei löydy kannatusta Ottawan sopimuksesta irroittautumiselle eikä sieltä löydy kannatusta itärajan sulkemiselle.

 Eli näille asioille, jotka tekevät Putinin elämän hankalammaksi .

 Paljastuit putinistiksi.😎😎😎

Antidesantti

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 19299
  • Tämän foorumin lukeminen ei tee hyvää älykkyydelle
Allekirjoittavat klo Icefarmer ja Opelmies?
Allekirjoitan jos pulin allekirjoittaa.

Korjaasin...    🎅
"Lähes kaikki Kuntaliiton vuonna 2007 toteuttamaan kyselytutkimukseen osallistuvat kunnat olivat tukeneet jollain tavalla vesiosuuskuntien toimintaa."