Maatalouskoulussa varmaan on rikkakasviot oppikirjoissa. Uudet rikat, kuten rikkakananhirssi, niitä kuvia on Maaseudussa aika usein, herättämään tietoisuutta.
Helpoimpia tapoja saada kasveja tunnistetuksi on käyttää Googlea. Android-puhelimella otettu kuva menee "galleriaan" , sieltä valitsee sen kuvan ruutuun, ja käyttää "Jaa.." - toimintoa. Tulee monia kuvakkeita, joihin kuvan voisi jakaa, selailee niitä, kunnes tulee Google-logo, ja sen alla teksti "Hae kuvalla". Sitten haun tuloksissa on hyvinkin samanlaisia kasvikuvia, otat niistä eniten näköisen ja siirryt kuvan sisältävään artikkeliin tai Wikipedia-sivuun, lukemaan, millainen peto se oikein on. Googlen kuvahaku käy itikoillekin samalla tavalla.
Tuo plant.net applikaatio näyttää vähän tuon netin perusosaamisen päälle rakennetulta sovellukselta, jossa ehkä kisataan havainnoilla vähän kuin lintubongariporukassa. Yksi käyttäjätili ja sähköpostiosoite lisää annettavaksi joillekin, joiden lopullista tavoitetta ei oikein tarkkaan ole kerrottu. Lahjoituksia ne kinuvat, hankkivat valtioiden ympäristönsuojeluorganisaatioilta rahoitusta, porukassa saattaa olla WWF aktiiveja tai peräti Elokapinan porukkaa ? Ei löydy kunnolla edes pomon nimeä, lähimmät löytyvät pääsponsorien joukosta. Sponsoreina ja plantnet tavaramerkin omistajina toimii ainakin muutama ranskalainen tropiikkiin ja hiilinieluiluun suunnattu kehitysapuyhteisö.
Nämähän ovat juuri sitä porukkaa, jotka jyräsivät Yhteisössä Suomen ennallistamistoiminnan keskiöön, on kivampi juoda soijalattea siellä Pariisin urbaanissa vegaanikahvilassa, koska on helpompaa asua siellä metropolissa, kun tietää, että luonto nyt sitten pysytetään Suomessa ennallaan.
-SS-
Viimeksi muokattu: 27.07.24 - klo:12:29 kirjoittanut -SS-