Kun olette kuitenkin aktiivisesti seuranneet Helsingin kaupunginvaltuuston kokouksia. Ja lukeneet kokousten pöytäkirjoja. Niin tiedätte, että vihreät nimenomaan on pyrkinyt noita puita ja viheralueita Helsingissä säilyttämään. Vaikka pyritäänkin rakntamaan tiiviisti joukkoliikennettä ajatellen. Niin sekä tiiviisti rakennetuille alueille että niiden väliin pyritään jättämään metsää ja viheralueita. Aina vaan ei ole pärjätty muille kun suunnitelmia on tehty. Mutta Helsinki lienee siitä huolimatta Euroopan vihreimpiäkaupunkeja. Sen huomaa konkreettisesti kun lentokoneen laskeutuessa Hki-Vantaalle niin katsoo lentokoneen ikkunasta kirkkaalla säällä. Joskus ihmettelee että onko täällä kaupunkikin jossakin. Kun pelkkää metsää.
Mitä? Käytätkö sinä lentokonetta, senkin lapsistamme ilmaston ryöstävä sika??? 🤣🤣🤣
No, joka tapauksessa:
Taas vihreiden ideologia meni prseelleen. 🤣🤣Tiivis rakentaminen ei ole ilmastoteko.
"Helsinkiläispäättäjät ovat myös tietoisesti halunneet rakentaa kaupunkia tiiviisti. Erityisesti kaupungin toiseksi suurin puolue vihreät on pitänyt tiiviin rakentamisen ilmastohyötyjä esillä.
Ranja Hautamäki sanoo, että tiivistämisideologia alkoi näkyä Helsingissä 2010-luvulla. Hän kyseenalaistaa helsinkiläispäättäjien argumentit sen ilmastohyödyistä.
– Liian tiivis kaupunki ei ole ilmastonkestävä. Se ei tule kestämään äärevöityviä oloja ."
https://yle.fi/a/74-20099025