Niin, siemenviljely on agribizneksessä enemmänkin panoskaupan puolella pöytää kuin viljelijän puolella pöytää. Viitisen prosenttia vilja-alasta tarvitaan muun viljelyn tarpeiden täyttämiseen. Eli enintään noin joka 20. viljelijä voi saada varmat markkinat siemenviljelystä, ehkä vähemmänkin, jos otetaan huomioon, että nurmi- ja kesantosiemeniä ja varmaan myös hybridirukiin siemeniä tuodaan vahvasti ulkomailta.
Se, että tilat erikoistuvat siemenviljelyyn, on sekä hyvä että vähemmän hyvä asia. Hyvä asia siinä mielessä, että uudet paremmat lajikkeet pääsevät talousviljelyyn hallitusti, samoin viljanjalostustietämys etenee viljelijöille päin, monet edistykselliset siemenviljelijät ohjeistavat talousviljelijöitä lajikkeen ominaisuuksissa.
Mutta yksi ongelma mielestäni siemen-erikoisviljelyssä on: uusi lajike ja jopa viljalaji on
työntömarkkinassa siihen asti, kunnes talousviljelijä ottaa sen viljelyyn. Siinä vaiheessa markkina vaihtuu teollisuuden ja viljakaupan
imumarkkinaksi, sitten kun valkuaiset ovat 7% tasolla tai satotaso jää toistuvasti alle 3 tonnin (tai kuolee pystyyn) , tai siemensato on torajyväistä tai punahomeista, teki mitä tahansa, niin talousviljelijällä kohta on epäkuranttia tavaraa hallussa tai sitten sopimuksia ei saa täyteen, ja seuraavan vuoden sertisiemenen ostopakko on taas edessä, jos seuraava satotykki nyt sitten pysyisi heinäkuuhun asti elossa.
Luin läpi
Onni Pohjanheimon katsauksen (1961) Jokioisten koeaseman kevätviljasatojen kehityksestä, ja siellä tuli esiin lyhyt- ja lujakortisten lajikkeiden ongelmat kuivina keväinä. Jokin Kultasade II oli ollut 40 vuotta viljelyssä, ja parhaimmat liukuvan 10 v jakson keskisadot 4600 kg ja 5 v jakson 4800 kg/ha !
Nämä kuitenkin ovat liian lakoherkkiä Pohjanmaalle. Ehkä talousviljelijän pitäisi tehdä auditteja lähialueen siemenviljelytiloille, ja jos pellonreunassa on kastelulaitteet, vetää itselle suunnitellusta lajikelistasta sen lajikkeen heti yli.
-SS-