Jankkuroinnin pitäisi olla vain kertatoimenpide ja syväkuohkeutettu maa tulisi stabiloida eli sitoa syväjuurisilla kasveilla. Paras tapa lienee jankkuroida ensimmäisen vuoden nurmi keskikesällä kuivimpaan aikaan ja palata samalle lohkolle koneiden kanssa vasta seuraavana vuonna. Syväkuohkeutettu maa tiivistyy tosi helposti uudestaan, ja paljon syvemmältä, jos pellon ei anneta vakautua jankkurointitoimenpiteen jälkeen, vaan sinne mennään isoilla koneilla sotkemaan. Tuollainen pieni terä fältin perässä ei ole syväkuohkeutetusta, mutta en ymmärrä miksi sitäkään pitäisi käyttää jatkuvasti. Kuten tuossa joku jo aiemmin totesi, oikein kuivissa oloissa voisi käyttää kyntöanturan poistoon aina silloin, kun sellainen kuiva osuu kohdalle. Eli aika harvoin, ainakin varsinaisessa syyskynnössä.
Meillä porukalla Eversin kolmipiikkinen nurmijankkuri, toimii hienosti juuri tuossa tilanteessa. Syksyllä komea kasvusto ja juuristo syvällä. Monipiikkisen jankkurin väärä käyttö vie kantavuuden täysin, sitäkin kaveripiirissä kokeiltu ja kerrasta tyrmätty ajatus. Nurmimallin ja nurmen jankkurointi siistiä hommaa kesällä, vaatii pellon kesannoinin kunnostukseen ts. hyvä hömppäseos kasvamaan. Parin vuoden käsittelyllä luulisi huononkin pellon paranevan paljon. Toisaalta syksyllä ennen syyskylvöä myös sopiva hetki, tai jopa kylvön jälkeen. Ei ainakaan tilanne huonontunut, kun kokeilin lanttopaikkoihin jankkurointia ennen syysviljan orastumista

Tuo kyntöauran jankkuripiikki idea tosi vanha, pulpahtaa näköjään silloin tällöin nuorempienkin tai muuten vaan asian unohtaneiden mieleen. Jussi K Niemistö asiaa markkinoi jo lähes 30 vuotta sitten, ja edelleenkin jankkurointipiikki auroissa. Yksi piikki riittää neliteräisiin auroihin, ei sitä peltoa tarvi jokakohdasta raaputella syvemmältä.