4-päiväinen työviikko sekä etenkin etätyö sopii noin puolelle miljoonalle kuntien, valtionvirastojen ja maakuntien työntekijälle, joiden perustehtävänä on virkamieshallinnoida hallintoalamaisen elämää syntymästä kuolemaan.
Mitä vähemmän työpäiviä näissä viroissa tehdään, sitä vähemmän negatiivista lisäarvoa syntyy, koska kansalaisen ei tarvitse palvella hallintoisäntiä yhtenään, todistuksilla, luvituksilla, anomuksilla kolmin kappalein ja joka sektorille erikseen. Kunnat politisoituivat vahvasti, näin syntyi poliittisten broilerien ammattikunta, joka ei ole koko uransa aikana tehnyt mitään operatiivista työtä käsillään tai jaloillaan.
Näinpä sitten onkin olemassa suoranaisia lois-ammatteja, joiden työviikot voisi supistaa nollapäiväisiksi, henkilöstöhallinnon tasa-arvo- ja vähemmistöryhmäkonsultit, vihapuhepoliisit, faktantarkastajat, ilmastonmuutos- ja ympäristöosastot, sanakirjojen sukupuolineutraalisanaston luojat, tiedotuspäälliköt, ja niin edelleen.
Palkka näille maksettaisiin kansalaispalkkana, ehdolla, ettei tule töihin, eikä kotonakaan keksi mitään kuspäistä säännöstä. Kansalaiset hyötyisivät, elämä muuttuisi ehkä helpommaksi.
Miten Suomessa pärjättiin 1950- luvulla, vaikka kunnissa ei ollut juuri muita virkamiehiä kuin kunnanjohtaja (ehkä joka toisessa kunnassa) , kunnansihteeri ja terveyssisar.
-SS-
Viimeksi muokattu: 19.01.25 - klo:12:04 kirjoittanut -SS-