No tota ku se Kruusoi oli siinä rannassa pilkillä niin se huomasi siihen tulevan semmoisen
ihmeen vahvakasvuisen alkuasukkaan tommoisella nahanpaloista kokoonkurotulla kajakilla niin hänet nimesi
siinä tostavaan Pitkäksi Perjantaiksi. ( PP)
Ikinä ei ollut tuntunut perjantai yhtä pitkältä kuin yhden torstain jälkeisenä päivänä, kookos oli juuri
kypsynyt ja viiniä siitä oli miehissä sitten kehitty kitusiin. Perjantai oli rakentanut kookoksien rungoista baaritiskin siihen "on the pool" alueelle ja Kruusoi siihen viime voimillaan taapersi, Perjantain hinkatessa vimmoissaan märällä rätillä sitä baaritiskiään niin Kruusoi siihen jotenkin sai soperrettua että annas yksi pitkä, Perjantai.