Aluetuet ovat täysin välttämättömät ja hyväksyttävät. Niitä ei vain pitäisi piilottaa sellaisten budjettimonmenttien alle, että niiden määrä hämärtyy. Nyt esimerkiksi maataloustuissa, liikenteen rahoituksessa ja mm. opetusministeriön budjetissa on tosiasiallisia aluetukia.
Minusta kansanedustajat ovat riittävän valveutuneita päättämään aivan erikseenkin, erityisen aluetuen tai valtion alueosuuksien varaamisesta, näkevät, että se sitten on jonkin suuruinen, ja että se on oikeutettu.
-SS-