Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Ikäsyrjintä helpottamassa työvoimapulan oloissa- urasuunnittelua  (Luettu 641 kertaa)

annuliinunen

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 267
Sipilä tuli taannoin tunnetuksi siitä että kuulemma hyväksyy hallitukseen vain itseään nuorempia- nelikymppisiä tai alle. Tästä eivät kaikki pitäneet- etenkin politiikassa moni on äänestänyt kokeneita politiikkoja nuorempien sijaan aivan tarkoituksella eikä tällainen asenne varmaan liike-elämässäkään tuo parhaita voimia käyttöön. Nyt on kuitenkin ääni muuttunut kellossa. Timo Laanisen kohdalla armo on käynyt oikeudesta. Onko asiassa mitään tekemistä sillä että Timo on tuore teologian opiskelija jota kirkkoherratkin pysäyttelevät juttusille ehkäpä tulevana kolleganaan. Ei ihme että juuri Timo särki lasikaton-Juha Sipilä on itsekin varmaan Timon lailla haaveillut myös papin tehtävästä.Ja yllättävän avarakatseista tässä on vielä se että Timo ei ainakaan tietämäni mukaan ole mitään lestadiolaisen herätysliikeen raamattuluokkalaisia taikka puhujia tai omaisi muitakaan siteitä liikkeeseen.

Tässä kohden voisivat eräät poliitikot katsoa vähän eteensä tai ainakin siis edustamansa poliittisen liikkeen etua. Päivi Räsänen vaikkapa on tullut tunneksi siitä että hän osallistuu sekä viidennen liikkeen että evankeliumiyhdistyksen tilaisuuksiin- näihin ainakin. Tulihan hän tunnetuksi siitä että oli puhuessaan juhlilla todennut että ennemmin pitää totella Jumalaa kuin lakia. Asia jonka varmaan myös Juha Sipilä voi hyväksyä.Ongelma voi olla siinä että lestadiolaisen liikkeen piirissä nainen ei nykyään koskaan toimi puhujana, voiko Päivi R. tähän vanhoillisuuteen nyt enää tottua?Mutta keittiöpalvelusta tai muuta talkootyötä vaikkapa suviseuroilla voisivat myös Päivi ja Sari ( Essayah ) tarjota. Vapaaehtoistyö kyökin puolella posket punaisina hehkuen , hikipisarat hiuksillä kimmeltäen ja pullasudit tanassa voisi tulla palkituksi vaikkapa seuraavissa hallitusneuvotteluissa. Ai että talkoolaiset siis hallitusneuvottelijatko  siinä saapuvat voisi Juha Sipila todeta ja tunnelma voisi olla paljon parempi kun on annettu aikaa lestadiolaisten kesäjuhlien onnistumiselle eikä vain käyty kaikissa muissa hengellisissä kesäjuhlissa. Tämän osoittaa jo Timo Laanisenkin esimerkki.

Niin että urasuunnnittelun tai poliittisen tulevaisuuden kannalta ainoat kiinnostavat kesäjuhlat joille kunnianhimoisen henkilön kannattaa suunnata ovat Suviseurat Äänekoskella 29.6.-2.7. Äänekoskella tavataan .Onkohan siellä vielä hotelllipaikkoja lähistöllä vapaana kun allekirjoittaneella ei ole sen paremmin asuntoautoa kuin suurta perhettäkään ?