Epäilevät maitoa värjätyksi, joka pitännee paikkansa, sillä olen lähes varmuudella kuullut puhuttavan punaisesta maidosta.
Jokainen lehmiä vähänkin lypsänyt on tavannut vaaleanpunaista maitoa. Maidon seassa on verta. Pihatossa voi olla sarvellinen lehmä, joka pomottaa puskemalla paremman parsipaikan varannutta utereeseen. Jotta maidon voisi myydä aitona punaisena maitona (eikä vaaleanpunaisena), siihen lisätään HKAgrilta tilattua sian verta tarkasti varjellun reseptin mukaan. Tässä tietysti herää se taka-ajatus, että eikö lehmä sitten olekaan maailman kiltein eläin. On se, kunhan härnäsin- kanat ovat pahempia.
Yksi tuttu nykyään Suomessa asuva inkeriläinen oli Neuvostoliiton aikoina töissä sovhoosissa silloisen Leningradin lähellä. Kertoi että useasti maitoputkissa virtasi veristä maitoa. Siitä ei välitetty mitään, lehmiä ei hoidettu mitenkään ja "punainen maito" meni normaalisti meijeriin.
Osittain tämänkin ansiosta en saa entisen Neuvostoliiton alueella tuotetusta maidosta tehtyjä tuotteita alas edelleenkään. Tämä töykkääminen koskee myös virolaisia maitotuotteita olkoonpa vaikka kuinka länsimaistunut ja olkoonpa vaikka kuinka "helsinkiläisten lähimaitoa".