Jos katsotaan vaikka irakilaisia, jotka ovat yleinen Suomeen saapuva ryhmä, heistä 91% kannattaa shariaa maan viralliseksi laiksi, ja heistä puolet uskoo, että sharian tulisi päteä myös ei-muslimeihin. Noin puolet irakilaisista toivoo sharialta erityisesti ankaria, ruumiillisia rikostuomioita sekä islamista luopuvien teloittamista.
93% heistä pitää homoseksuaalisuutta moraalittomana ja 87% uskoo, että naisen tulisi aina totella miestään. 67% uskoo, että naisella ei tulisi olla oikeutta avioeroon, ja 75% uskoo, ettei tyttärillä ja pojilla tulisi olla yhtäläistä perintöoikeutta. 7% sanoo, että terrori-iskut ovat usein tai joskus oikeutettuja islamin puolustamiseksi, 93% sanoo niiden olevan oikeutettuja harvoin tai ei koskaan. Se tarkoittaa, että Suomeen viime vuonna tulleiden irakilaisten joukossa on arviolta 1434 henkilöä, jotka uskovat terrorismin olevan usein tai joskus oikeutettua. Se on pelottava ajatus.
On siis tiettyjä yksinkertaisia tosiasioita, joita helposti väitetään vihapuheeksi, mutta jotka ovat ensinnäkin täysin todistettuja ja toisekseen välttämättömiä rakentavan, realistisen keskustelun käymiseksi. Tässä ovat ne väittämät, jotka meidän on jo korkea aika tunnustaa todeksi. Nämä eivät ole vihapuhetta vaan tosiasioita.
http://twiikeri.puheenvuoro.uusisuomi.fi/220223-voiko-tosiasioita-kertomalla-rikkoa-lakia