Menneinä vuosikymmeninä Maaseudun Tulevaisuudessa oli aina kasvukaudella tiettyjen kasvinviljelygurujen, kuten Jaakko Köylijärven ja Aulis Ansalehdon haastatteluita ajankohtaisista viljelyä koskevista aiheista, näistä haastatteluista viljelykansa imi tietoa kuin lapsi äidinmaitoa, ja viljat kasvoi kaikilla hyvin.
Mutta nykyään ei enää tunnu olevan viljelyguruja ainakaan proagrian palveluksessa.
Onhan niillä kyllä asiantuntijoita, jotka vaikuttaa enemmänkin tietokonesuuntautuneilta nörteiltä, eikä heiltä saakaan sellaista arvokasta käytännössä koeteltua tietoa, joka oikeasti auttaisi viljelijöitä heidän käytännön töissään. Nämä nörtähtävät nykyasiantuntijat höpisevät vain futuureista ja Argentiinan soijapapusadoista, ollaan niin globaaleja että, mutta käytännön viljelystä he eivät taida mitään ymmärtää.
Eiköhän suurin osa ProAgrian asiantuntijoista ole kotona maataloustöitä tehnyt ja moni tekee vieläkin. Tietokonesuuntautuneet nörtit ovat sitten tietokonesuuntautuneissa hommissa, mutta suurin osa on kyllä tukevasti kiinni reaaliprosessissa. Maailma on vain muuttunut aika paljon niistä ajoista, jolloin maamiesseuran kokouksiin tuotiin apulantasäkkejä näytille ja kerrottiin, että näitä ne eturivin viljelijät peltoon levittävät, 5 - 10 säkkiä hehtaarille.
Viljelijöiden koulutustaso on noussut niin paljon, että tässä suhteessa ero neuvojan ja neuvottavan välillä on kaventunut. Tiedon haku sähköisenä aikana on myös helpottunut. Sen tiedon, mitä neuvonta-agrologi ennen tavasi viikon ruotsalaisesta oppikirjasta, löytää viljelijä nyt netistä parilla klikkauksella ja käännösohjelma tuo tekstin vaikka savon murteelle niillekin, joiden tapauksessa tyhmin jäi vieläkin taloa pitämään. Bernerit ja Raisiot tuottavat myös tietoa varsin viljelijäystävällisessä muodossa ja Hankkijan ja Keskon kataloogista löytää viljelyohjelman, jota noudattamalla saadaan satotasoa varmasti kasvatettua; joskus jopa pankkisaldon kustannuksella.
Tämä on siis tilanne kasvinviljelypuolella, mutta kotieläintuotannossa tilanne on toinen. ProAgria -konserni on paljon vahvemmassa roolissa kuin peltopuolella. Lieneekö sitten sen ansiosta vai siitä huolimatta, mutta esimerkiksi maidontuotannossahan tuotostaso kasvaa jatkuvasti siinä, missä peltoviljelyssä satotaso polkee paikallaan tai jopa taantuu. Ei siitä paljon ole aikaa, kun puoli maatalousnäyttelyä oli ringissä sellaisen lehmän ympärillä, joka tuotti 10 000 kg vuodessa. Nyt alkavat tilojen keskituotokset olla sitä luokkaa.
Kasvinviljelyssä tietysti iso ongelma on siinä, että tuottajahinta ei kannusta huippusatojen tavoitteluun. Peltopuolella neuvonnan painopiste onkin käsittääkseni kallistunut enemmän talouden pidon puolelle, mutta sepä onkin monessa mielessä haasteellisempaa; neuvojat ovat itsekin aika neuvottomia ja toisaalta eniten neuvoja tarvitsevat ovat vähiten halukkaita ottamaan niitä vastaan.
Itse olen kuluneiden kahden vuoden aikana käyttänyt PA:n (keksinpä hauskan lyhenteen) palveluja kahdesti. Toissa keväänä ostin kahden tunnin mittaisen yksityisopetuksen tukiuudistuksista, kun en ehtinyt MTK:n järjestämiin tuki-infoihin ja laiskuus vei voiton tukioppaan lukemisesta. Vierihoito ei maksanut kuion ALV-osuuden ja senkin sai vuoden päästä takaisin. Valtio maksoi tästä riemusta loput. Tänä keväänä taas lainasin salaojasuunnittelijaa kyseisestä putiikista mittailemaan kaatoja ja laskemaan putkikoja. En tiedä, mihin piikkiin se meni, kun ei ole laskua näkynyt. No, ehkä se vielä.
Se, mitä kaipaisin, olisi neuvontaa uusien tekniikoiden käytössä. Kun 2002 rupesin suorakylväjäksi, olisin maksanut aika paljon, kun joku olisi tullut sanomaan, milloin pellolle, kuinka syvään ja millä vannaspainolla. Ei tullut. Ei ollut. Samoin monen laitteen säätämisessä olisi kiva, kun joku sanoisi, että nyt on jälki sellaista kuin pitää. Nythän moni isäntä (minä mukaan lukien) menee pitkälti mutulla, kun ohjekirja sanoo, että säädä tästä vivusta, jos menee liikaa korkealle ja kovaa. Tuosta toisesta, jos taas matalalle ja hiljaa. Mutta paljonko on sopivasti?
