Haastattelussa oli ymmärtääkseni kaksi kotoista aihetta: Talvivaara ja turvetuotanto. Talvivaarasta Niinistö totesi, että oppimista on vielä paljon. Eikä hän tainnut lupaprosessin aikoihin vielä olla vastuussa YM:n hallinnonalan asioista minkään vertaa.
Turveteollisuutta hän on esittänyt pitkähköllä siirtymäajalla lopetettavaksi (ohjelmassa: nykyisten laitteiden järkevä loppuunkäyttö), monestakin syystä. Tämä jäljenmainittu vie työpaikkoja turvealalta, toisaalta tuo niitä lisää metsäalalle. Jopa kilpailua pienpuusta, mikä ei liene ainakaan metsänomistajille kovin vastenmielistä?
Oliskohan maanjullin alkulatauksen polttoaine ihan muualta kuin tuosta aamuteeveen haastattelusta?
Petri
Turpeella ja/tai puulla voi olla mahdollista tuottaa "järkevän" hintaista sähköä -mutta tuulivoimalat pitäis sisämaasta unohtaa......
En jaksa enää uskoa että puusta tulee merkittävä energiamuoto vaikka olenkin ollut tätä mieltä aiemmin. Jotenkin vaan tuntuu että Suomen metsäteollisuus pelkää kuin ruttoa että puulle löytyisi muuta käyttöä kuin teollisuuden omistama ja hallitsema massatuotanto. Ennemmin puuta siis jalostetaan biopoltto-aineeksi kumipyörille kuin että sen poltto kasvaisi niin merkittäväksi että se aiheuttaa paineita raaka-aineen saatavuudelle ja hinnalle .
Ruokohelpi-energia on menossa alas ja ehkä kantoenergiallekin käy samoin . Olen pannut merkille että kantojakasoja alkaa jäämään metsäteiden varsille. Tiedusteltuani asiaa sain vastaukseksi kalustopulaa ja kantojen ongelmallisuuden kun niitä olisi saatava pienemmäksi kapulaksi.
Sen verran kommentoin maataloutta ,että ajamalla systemaattisesti jotain alas ei luo edellytyksiä uudelle kun ala kärsii jo muutenkin pääomien puutteesta .