Vuosi sitten Kreikasta ilmiliekkeihin leimahtaneen velkakriisin piti alunperin ratketa Kreikalle luvattujen 110 miljardin euron hätäluottojen voimalla. "Pelastuspaketin" piti olla pitävä niskalenkki markkinavoimista ja "palomuuri" muiden maiden suojaksi.
Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan talousviranomaisten ote on alkuperäisen niskalenkin jälkeen kirvonnut jo monta kertaa – ja "palomuuri" on pettänyt jo kahdesti.
Hätärahaa on tar***** alkuperäisten Kreikka-lainojen jälkeen rutkasti lisää.
Viimekeväisen Kreikka-paniikin jälkeen euromaat, euroalueen keskuspankki EKP, Euroopan unioni EU sekä Kansainvälinen valuuttarahasto IMF ovat yhdessä ja erikseen käyttäneet, varanneet ja luvanneet velkakriisin taltuttamiseen jo yli kymmenkertaisesti alkuperäisten Kreikka-luottojen verran rahaa.
Huimat rahamäärät eivät ole kuitenkaan riittäneet taltuttamaan kriisiä, joka on päinvastoin levinnyt ja pahentunut. Hätäavun varaan ovat Kreikan perässä kaatuneet ensin Irlanti ja viimeksi Portugali.
Eikä avuntarve päättyne edes käsillä oleviin Portugalin hätäluottoihin, vaan lisää rahaa palaa vielä rutkasti ennen kuin tämä kriisi on lopullisesti ohi ja lopulta syntyy se pitävä niskalenkki.
Tätä menoa on viimeistään ensi vuonna odotettavissa seuraava apuraha-anomus. Odotettavissa on toistaiseksi mittavin apuraha-anomus – yllättävästä suunnasta.