Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Väkisinkin tuntee vahingoniloa  (Luettu 2539 kertaa)

Luomulissu

  • Vieras
Väkisinkin tuntee vahingoniloa


Ruotsi kauhuissaan: "Doping-käryjä tulossa"

 Tänään klo 10:29, päivitetty tänään klo 10:30


Useiden ruotsalaisten kilpaurheilijoiden epäillään antaneen positiivisen doping-näytteen lähikuukausien aikana, kertoo Ruotsin valtiollinen televisioyhtiö SVT. Nimiä, lajeja tai kärynneiden lukumäärää ei vielä tiedetä.

Ruotsin Urheiluliiton Peder Matthiasson kertoi SVT:lle, että nimeltämainitsemattomat urheilijat ovat saattaneet saada dopingaineita vahingossa ravintolisien joukossa.

- Emme voi kommentoida sitä, ketkä urheilijat ovat mukana tai kuinka monta heitä on. Meneillään olevien tutkimusten perusteella on luultavaa, että kilpaurheilijoita on syyllistynyt dopingrikkomukseen, Matthiasson kertoi.

Matthiasson varoitti muita urheilijoita ravintolisien vaaroista.

- Usein tällaisten dopingaineita sisältävien ravintolisien nauttiminen tapahtuu vahingossa. Sitä luulee, että kaikki on kunnossa, mutta asia onkin toisin, Matthiasson totesi.

YLE Urheilu

Että Hannu Hanhetkin....     ;D

emo-heikki

  • Vieras
Vs: Väkisinkin tuntee vahingoniloa
Niimpä, ei vaan pitäisi käyttää dopingia, niin silloin ei käry kävisi ...

Luomulissu

  • Vieras
Vs: Väkisinkin tuntee vahingoniloa
Ohoh! Milloinkas niitä dopingaineita vahingossa otetaan ja vielä ravintolisissä !!! Kylläpä alkaa naurettavasti hurrien epo-selitykset   :D

Sepedeus

  • Vieras
Vs: Väkisinkin tuntee vahingoniloa
  Mitä yhteistä on urheilijalla ja suomalaisella poliitikolla. Molemmat käyttää kiellettyjä aineita ;D ;D ;D ;D

Heino Leino

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 9258
  • Joka kalalle haesoo, se akkasa elättää...
Vs: Väkisinkin tuntee vahingoniloa
eiköhänne ruottalaeset pese sen assien rahalla puhtaaksi, niiku norjalaeset taannoen, vaen suomalaeset on niin pökijöetä että omasa kärräyttää
Elämä on parasta kometiijjaa

Ala-Pertti

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 10735
Vs: Väkisinkin tuntee vahingoniloa
eiköhänne ruottalaeset pese sen assien rahalla puhtaaksi, niiku norjalaeset taannoen, vaen suomalaeset on niin pökijöetä että omasa kärräyttää

No kato ruohtalaisilla ja norskeilla ei ole sitä sinkkisankoheeboa, joka kännipäissään meinasi kaataa yhden eteläsuomen kaupungin.
Hirveetä, jos on puoletkaan totta...

Aulis Anttila

  • Vieras
Vs: Väkisinkin tuntee vahingoniloa
Niinpä tuntee... on hemmetin hauska seurata Väykky-Paten ja hänen oppilastensa Herra Neittaanmäen ja Nainen Myllerin edesottamuksia  ;D ;D ;D
=
Keskustalainen europarlamentaarikko Riikka Manner näkee, että Suomella on edessä suuria haasteita Euroopan Unionin alue- ja maataloustukien saannin turvaamisessa. Tällä hetkellä Suomi saa EU-tasolta Mannerin mukaan "varsin hyvin rahaa maakuntiin. Parhaillaan kuitenkin keskustellaan, kuinka rahoituksen kriteereitä pitäisi muuttaa". Harva asutus ja ikääntyminen ovat Mannerin mukaan vahvasti esillä rahoitusta jaettaessa.
+
Voi pyhä sylvi... totta hemmetissä kaikki raha pitää kylvää Tundralle... sekulisakin äänestäjille  :o :o :o

koponen

  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1379
  • Herrasmies kiireestä kantapäähän
Vs: Väkisinkin tuntee vahingoniloa
Voi pyhä sylvi... totta hemmetissä kaikki raha pitää kylvää Tundralle... sekulisakin äänestäjille

No et kait sinä vanha eläkeläis ukko ainakaan niitä rahoja tarvitse.

                         ;D ;D ;D ;D ;D
Kylmä kahvi kaunistaa, mutta maha ei kestä sitä määrää minkä naama vaatisi.

nänninnyplääjä

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2954
Vs: Väkisinkin tuntee vahingoniloa
eiköhänne ruottalaeset pese sen assien rahalla puhtaaksi, niiku norjalaeset taannoen, vaen suomalaeset on niin pökijöetä että omasa kärräyttää

joo hurrit ja norskit tutkii ja katsoo voisko asian mitenkään kiertää, suomalaiset polttaa roviolla samon tein! ;D
Schnaps im Kopf, du holde Braut
Steck Bratwurst in dein Sauerkraut

de Citonni

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 8718
  • Don't dream your life, live your dreams.
Vs: Väkisinkin tuntee vahingoniloa
eiköhänne ruottalaeset pese sen assien rahalla puhtaaksi, niiku norjalaeset taannoen, vaen suomalaeset on niin pökijöetä että omasa kärräyttää

joo hurrit ja norskit tutkii ja katsoo voisko asian mitenkään kiertää, suomalaiset polttaa roviolla samon tein! ;D

Niinpä, suomalaisia vaivaa omituinen itsetuhoisuus hyvin monessa asiassa.  >:(
On niin ihanaa olla tekemättä mitään ja levätä sen jälkeen.

koivumaki

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 3674
  • Valtra CNH TopliftStaja Kaweco
Vs: Väkisinkin tuntee vahingoniloa
Ohoh! Milloinkas niitä dopingaineita vahingossa otetaan ja vielä ravintolisissä !!! Kylläpä alkaa naurettavasti hurrien epo-selitykset   :D

--olisko talonmies nurosson käyny sekoittamassa 'vahinkossa' reteot ravintolisään?

Ala-Pertti

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 10735
Vs: Väkisinkin tuntee vahingoniloa
Kuolihan niitä hurrisuunnistajiakin joitahi vuosia sitten laumoittain metsään.

Pumput tilttasi järkejään.
Hirveetä, jos on puoletkaan totta...

JoHaRa

  • Vieras
Vs: Väkisinkin tuntee vahingoniloa
Ruotsalaiset ovat "rokottamiseen" tottuneet  ???

Ala-Pertti

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 10735
Vs: Väkisinkin tuntee vahingoniloa
Ruotsalaiset ovat "rokottamiseen" tottuneet  ???


Kumpaas sää ny tarkootat.

Rokottamista vai rokottamista. ;)
Hirveetä, jos on puoletkaan totta...