Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Outous jatkuu  (Luettu 3040 kertaa)

Movado

  • Vieras
Outous jatkuu
http://fi.wikipedia.org/wiki/M/S_Arctic_Sea

Venäjän laivaston edustajat nousivat M/S Arctic Sea -alukseen 17. elokuuta 2009 noin 500 kilometrin päässä Kap Verden saaristosta, miehistön on kerrottu olevan elossa ja hyväkuntoinen. Toisten lähteiden mukaan miehistöä oli pahoinpidelty, ja heidät sekä kaappaajat siirrettiin laivaston alukseen kuulusteltavaksi. Toistaiseksi ei ole kerrottu, onko aluksen puutavarakuorma vielä aluksessa.

Sekä miehistö että kaappaajat lennätettiin Kap Verdestä Moskovaan kolmella ilmavoimien kuljetuskoneella. Tätäkin on ihmetelty julkisuudessa. Miksi noin 25 henkilön siirtoon tarvittiin kolme suurta kuljetuskonetta. Mm. tämän johdosta aluksen ympärillä on liikkunut erilaisia salaliittoteorioita. Näihin on liitetty se, että alus kävi telakalla Kaliningradissa ennen viimeisintä matkaansa. On mm. epäilty, että alukseen rakennettiin salalokeroita. Alus hinataan Mustalle merelle Novorossijsksin satamaan tutkittavaksi.

Arctic Sean tapausta seurannut päätoimittaja paennut Venäjältä

"Mihail, olet tehnyt pahaa vahinkoa"

http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/arkistot/ulkomaat/2009/09/946297

" - Kysyin, paljonko minulla on aikaa ja minulle vastattiin, että tunteja, Mihail Voitenko kertoo.

- Otin lipun ensimmäiselle lennolle ja lähdin Istanbuliin. Se onnistui helposti, sillä minulla ei ole perhettä eikä omistusasuntoa Moskovassa.

Hän aikoo oleskella ulkomailla ainakin kolme neljä kuukautta."

Virallinen venäjä ei ole löyttänyt alukselta mitään poikeavaa muuten vaan kuulustelivat miehistöä pari viikkoa vapaaksi päässeitä 9:sää uhkaa 7v tuomio jos puhuvat kesken eräisestä rikostutkinnasta. Lopuista miehistön jäsenistä ei ole havaintoa.

http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/70402-arctic-sea-mossad-teoria-herasi
Rahtialus Arctic Sean kaappauksesta liikkunut teoria, jonka mukaan Israelin salainen palvelu Mossad, olisi puuttunut asioiden kulkuun, on herännyt taas henkiin. Eilen asian nosti esiin israelilainen Arutz Sheva -verkkopalvelu.

Veeti

  • Vieras
Vs: Outous jatkuu
Ryssä on ryssä vaikka voissa paistais.

-vanha suomalainen kansanviisaus-

emo-heikki

  • Vieras
Vs: Outous jatkuu
Jos Israelilaiset on puuttuneet asiaan, niin se mitä siellä oli, on jo viety parempaan talteen, turha sitä enää on laivasta haeskella ????

icefarmer

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 26193
  • vastustan
Vs: Outous jatkuu
Jos Israelilaiset on puuttuneet asiaan, niin se mitä siellä oli, on jo viety parempaan talteen, turha sitä enää on laivasta haeskella ????
niin, israelin tiedustelupalvelu on yksi maailman tehokkaimmista, kyllä niiltä tämmöset operaatiot käy
Kaiken sen minkä Italian mafia joutuu tekemään laittomasti voi Suomessa tehdä laillisesti...

Veeti

  • Vieras
Vs: Outous jatkuu
Jos Israelilaiset on puuttuneet asiaan, niin se mitä siellä oli, on jo viety parempaan talteen, turha sitä enää on laivasta haeskella ????
niin, israelin tiedustelupalvelu on yksi maailman tehokkaimmista, kyllä niiltä tämmöset operaatiot käy

Jeps, mutta miksi laiva ei "ajanut karille" ja uponnut

http://www.uusisuomi.fi/nakokulmat/jarmokoponen/logiikkaa-ohoi

" Mustanmeren laivastossa työskennellyt Aleksei Smirnov. Tämä vakuutti, että Arctic Sean –aluksen kaltainen laiva on vaikea upotettava. Se on tehty kestämään kovat tyrskyt.

Smirnov sanoo, että laivaa ei voisi upottaa pommilla edes Pohjanmerellä. Aluksen pitäisi hörppiä vähintään kaksi kolmannesta vettä upotakseen. Valtavassa aluksessa on sisällä hermeettisesti suljettavia osastoja, jotka eivät niin vain vuoda. "

Lisäksi lastina oli kuivattua puuta ( 580 kg / m3 )

Movado

  • Vieras
Miten meidän käy
Matti Vanhanen on tomerasti patistellut Putinia yhteis toimintaan tapauksen kaapaus jutun kanssa.

Miten meidän käy jos Matti keskeyttää puheluillaan esim putinin päivittäisen jooka hetken , tiikeri kanssa painiskelun ja valkohaiden kanssa uiskentelun liian usein ?

Saako matti puhelun jossa vahvalla korostuksella sanotaan  :-\

" maati sina tehda vahinko lopeta "

Movado

  • Vieras
Syy ja seuraus
Syy
http://fi.wikipedia.org/wiki/S-300

http://www.yle.fi/uutiset/ulkomaat/2009/04/iran_ei_saa_venalaisia_ilmatorjuntaohjuksia_680586.html

Iran ei saa venäläisiä ilmatorjuntaohjuksia
julkaistu 15.04. klo 09:20, päivitetty 15.04. klo 11:07

seuraus

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen.asp?id=1727252
Arctic Sea kuljetti venäläisiä aseita Iraniin

Tosin joskus peitetään  iso varkaus hiukan pienemmällä varkaudella.  :o

emo-heikki

  • Vieras
Vs: Syy ja seuraus

Ehtiköhän Iran maksaa nämä "pimeästi ostetut" ohjukset ????
Ryssiltä on paha karhuta rahoja takaisin, mikäli kauppa ei kestä päivänvaloa ....

Jätkä

  • Vieras
Vs: Syy ja seuraus
Syy
http://fi.wikipedia.org/wiki/S-300

http://www.yle.fi/uutiset/ulkomaat/2009/04/iran_ei_saa_venalaisia_ilmatorjuntaohjuksia_680586.html

Iran ei saa venäläisiä ilmatorjuntaohjuksia
julkaistu 15.04. klo 09:20, päivitetty 15.04. klo 11:07

seuraus

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen.asp?id=1727252
Arctic Sea kuljetti venäläisiä aseita Iraniin

Tosin joskus peitetään  iso varkaus hiukan pienemmällä varkaudella.  :o

Tässä tapauksessa myöskin pienellä uskottavalla valheella peitetään totuus vai onko uskottavaa että Venäjän tai Israelin  tiedustelupalvelu vuotaisi operaatioistaan parissa viikossa?

Aulis Anttila

  • Vieras
Karhuaminen...
Syy
http://fi.wikipedia.org/wiki/S-300
http://www.yle.fi/uutiset/ulkomaat/2009/04/iran_ei_saa_venalaisia_ilmatorjuntaohjuksia_680586.html
Iran ei saa venäläisiä ilmatorjuntaohjuksia
julkaistu 15.04. klo 09:20, päivitetty 15.04. klo 11:07
seuraus
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen.asp?id=1727252
Arctic Sea kuljetti venäläisiä aseita Iraniin Tosin joskus peitetään  iso varkaus hiukan pienemmällä varkaudella.  :o
Ehtiköhän Iran maksaa nämä "pimeästi ostetut" ohjukset ???? Ryssiltä on paha karhuta rahoja takaisin, mikäli kauppa ei kestä päivänvaloa ....

Paha niiltä on mitään muutenkaan karhuta... Suomella on siitä kokemuksia  ::) ::)