Lainaus ko. artikkelista:
Viljelijöitä johtokunta kannustaa lisäämään tilojen välistä viljakauppaa esimerkiksi myymällä pystyviljaa täysjyväsäilörehuksi tai kuivaamattomana murskesäilöntää varten.
Eihän noin saa tehdä. 
Tällä palstalla ainakin haukutaan "tosissaan" viljelevien toimesta heti joksikin heinäheikiksi tukikeplottelijaksi. 
Ähää! Siitä huolimatta juuri näin on toimittu. 
Ja toimitaan jatkossakin jos mahdollista.
tuo olisikin oikeata toimintaa mutta kun osa viljamiehistä on veetin kaltaisia nihilistejä niin homma ei toimi.
Kyllä se ainakin meillä toimii. Silloin kun yhdessä lasketaan mikä säästö tulee kuivatuksesta, kuivurille/kuivurilta siirrosta, varastoinnista uudelleenlastauksesta ties montako kertaa, odottelusta ja konekapasiteetin sitomisesta. Verrattuna siihen että saa suoraan puimurin alta käydä kippaamassa karjatilallisen pihaan ja punnituksen/kuutioinnin jälkeen saa unohtaa sen siihen. Lopusta vastaa kostean viljan ostaja. Joka ainakin toiminnan jatkumisen toivossa myös maksaa viljan ajallaan, toisin kun keskusliikkeet tänä päivänä.
Mikään ei toimi jos ei ole yhteistyökykyä. Jos oma hyöty pitää jättää ottamatta siinä pelossa että toinenkin voi hyötyä, niin silloin ei kyllä mikään toimi. Meillä on kostean viljan kauppaa tehty lähialueen viljanviljelijöiden kanssa kohta 20v ja vieläkin homma jatkuu. Hommat on rakennettu niin että molemmat hyötyy.
Esimerkkinä tila jonka kanssa hommaa aloiteltiin. Ohraa ja kauraa viljelyssä n. 50 ha, hoitaa viljelyn asiallisesti ja saa hyvälaatuista viljaa. Käy muualla töissä, ei ole investoinut kuivuriin eikä varastoihin euroakaan. Syksyllä tulee kaksi rahtipuimuria pellolle (suuria) ja koko ala puidaan ja kuskataan meikäläisen vanhaan laakasiiloon päivässä. Puinti tehdään yleensä viikkoa tai kahta aikaisemmin kun normaalisti, silloin rahtipuimurin saa helposti.
Minä vastaan lopusta, joko murskesäilön tai kuivaan. Se on minun asiani. Eikä jatko kiinnosta myyjää. Hinta sovitaan ennen puinteja ja ainakin vielä on löydetty yhteinen näkemys.
Viljat maksetaan samana päivänä kun LFA ja YMP-tuki tulee tilille, oletuksella että puinnit on silloin puitu.