Valtio maksaa yrittäjälle A 50 tonnia vuodessa, että se ylläpitää hitusvinkulatehdasta. Hitusvinkuloista on maailmalla ylituotantoa, ja niiden hinta on pohjalukemissa. Silti Yrittäjä A jatkaa hitusvinkuloiden valmistamista. Yrittäjän tuloksesta 75% tulee valtion tukijaisista. Puolue Y ehdottaa tukijärjestelmän muutosta siten, että tuotevalikoimaa laajennettaisiin, ja saataisiin vientituloja esim. terveydenhuoltoon. Yrittäjä A, sekä puolueet P, K, D ja S syyttävät Y.tä maanpettureiksi ja huoltovarmuuden tuhoajiksi. Tukien syytämistä A:lle jatketaan, mutta koska vientituloja ei tule, joudutaan sulkemaan A:ta lähinnä oleva sairaala. Koska A on läski, saa hän sydäninfarktin, ja kuolee matkalla sairaalaan. Sen pituinen se.
Joillekin tuntuu tulevan yllätyksenä, että etujärjestöt valvovat jäsentensä etua. Jos hoitajien rahanahneus harmittaa, kannattasi harmittaa myös verotukia vaativien elinkeinoelämän lobbarien ahneus.
Huomaat varmaan, että hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitäminen on aina joltain pois. Korostuu etenkin silloin, kun yhteistä talousraamia sovitetaan alueille, jossa samanlaisen toiminnan ylläpitäminen vaatii enemmän energiaa.
Teoriassa mikään muu, kuin paikallisista ilmasto-olosuhteista johtuva kasvi- ja eläinkunnan tuotteiden jatkokäyttö ei kannata korkeamman energiatarpeen vuoksi. Paitsi jos energian hinta on matalampi. Boonusta tuo maaperässä olevat hyödynnettävät asiat, kuten alkuaineet ja energianlähteet.
Käytännössä tuo boonus on ollut aika isokin öljyn ja kaasun muodossa. Ja käytäntö on myös osoittanut, että sama lamppu kun on valmistettu jossain erikoismaassa, sen käyttöikä on vain murto-osa alkuperäiseen verrattuna. Siksi on aika luontevaa, että kaiken kaaoksen keskellä asioita on pakko tukea tavalla tai toisella.
