Eikös maaliskuun alusta ole melkein minkä tahansa tappaminen (paitsi maajussin) kiellettyä, saattaa olla lamanpoikaset jo perässä ja ne jäis orvoiks. Sitten niitten luonne olis varmaan aika vi..umainen, ankeasta nuoruudesta johtuen. Se johtaisi taasen seuraavaan surkeuteen, jos esim. kolme vi..uuntunutta nuorta lamaa yhtä aikaa ottaa valtaa reviirillään, ei ole hyväksi tälle yhteiskunnalle.
Antaa laman olla ihan yksin vaan rauhassa, ja jatketaan me niinkuin ei mitään olis tapahtunutkaan.
Tiedättekö miten lama syntyy?
Se syntyy siten, että kaksi äijää puhuu keskenään ja mainitsee sanan lama. Kolmas osapuoli kuulee sivusta vain sanan lama, ja kertoo kaikille kavereilleen, että kuuli laman olevan. Nämä kaikki taas kertoo edelleen kavereilleen, että nyt ON LAMA. Ja näin kaikki lakkaa ostamasta mitään, kun nyt on lama. Siitä se syntyy.