Näin se homma toimii, kun eläimilläkin on ihmisoikeudet. Kävin lahtivajalla haastattelemassa isäntiä, että kuinka sujuu. Ei ne vaan niistä vierasampujista tahdo perustaa, kun haavakon riski on niin iso. Parhaimmillaan kolme päivää haettu haavoittunutta eläintä maastosta. Ne jotka ovat palkkatöissä, joutuvat pitämään vapaata, että voidaan hakea eläintä maastosta.
Että silleen täällä.
Vapoaaehtoistyöhön perustuva toiminta aina on ongelma, joillekin osuu enempi hommia,
ja parhaimmillaan yksi uupuu työkuorman alle, ja oma ansiotoiminta kärsii.
Se, että seura järjestää harrastajapohjalta vierasmetsästystä, on
aivan eri asia kuin yritys hoitaa kaupalliset metsästysretket ja laskuttaisi
vieraat vastineeksi.
-SS-