Nämä ovat nykyään niin turhia nämä huhumyllyjen suoltajat näissä iltapäivälehdissä, eli sylttytehtaat, koska Kela on siirtynyt kokonaisvaltaisesti toimeentulotuen ja muiden etuuksien maksajaksi, ja laskureihin voi kuka tahansa laittaa realistisen tilanteen, luvuista näkyy, että toimeentulonormilla ei leveillä. Jos esimerkiksi semmoisia erityislapsia on paljon, alkaa summat nousta. Mutta harva toimistorotta haluaa siihen ammattiin kuitenkaan itse lähteä, vaihtaa päikseen rooleja asiakkaansa kanssa. -ituttaahan se itseäkin, että joku saa noin vaan, ja itse joutuu olemaan yöt päivät töissä, maksaakseen itse asuntonsa ja kulkemisensa. Mutta näin vähän vanhempana olen alkanut havaita, että no, elämä on valintoja, eikä paljon vanhuuseläkettä etuuksilla kerry.
Leppoistaa voi kuka tahansa, ja todeta itse, kuinka hienoa se on. Tuon keskustelujuonteen alkuperäisen lähihoitajan väitettyjä tuloja ei muuten näy julkisissa tulorekistereissä, samanlaista eliittielämää kertoo elävänsä, kuin aikanaan Jussilat, sitten kun valitettava menehtyminen tapahjtui, kaatui sekin verkostobisnes, ei ollutkaan muuta kuin velkoja. Tuo on selvinnyt myöhemmistä lesken muistelmista.
Verkostomarkkinoiden konseptin markkinointi tunkeille lähtee siitä, että GOD-1* päälllikön pitää esittää olevansa rikas ja menestyvä (vaikka ei rahaa vielä olisikaan) . Tämä ohjataan sisäisissä koulutussakin näin. Finnivoiteelta haisevat rippipukuiset teinipojat sitten kulkevat salkkujen kanssa kälysillä huoltamoilla värväämässä toisia teinipoikia.
-SS-
*GOD-1 taisi olla Jussiloiden auton rekisterinumero aikanaan.