Sinivalkoinen kupla
20.2.2017 16:44 Pekka Elonheimo
Maahanmuutto Matti Putkonen Perussuomalaiset Tuulivoima Vaihtoehtoiset faktat
Eilen 19.2. tein lyhyen kävelymatkan toiseen todellisuuteen. Kävin kuuntelemassa Perussuomalaisten työmies Matti Putkosen tilaisuuden otsikolla Tuulivoiman terveysvaikutukset. Järkytyin kuulemastani. Ja jäin miettimään, kuka oikeastaan elää kuplassa.
Meitä Vihreitä syytetään usein siitä, että elämme "punavihreässä kuplassa". Olen aina ihmetellyt tuota puhetta, sillä en todellakaan koe eläneeni enkä eläväni kuplassa.
Olen tehnyt 2 teologian maisterin tutkintoa - Helsingissä ja New Yorkissa. Koko ikäni olen etsinyt tietoa ja totuutta asioista. Ymmärrän myös luonnontieteitä. Papin ja opettajan töiden lisäksi olen ollut 7 vuotta IT-firman toimitusjohtaja. Opiskelun ja työn vuoksi olen käynyt yli 20 maassa. Puhun 4-5 ja ymmärrän noin 7 kieltä.
Tapaan jatkuvasti erilaisia ihmisiä. Syön usein aamiaisen mielenterveyskuntoutujien kanssa. Kaupungilla liikkuessani tai kapakassa istuessani juttelen hyvinkin monenlaisten ihmisten kanssa. Viimeisten 10 päivän aikana olen lisäksi tavannut 12 kansanedustajaa 8 eri puolueesta. Valitettavasti olen nyt työtön ja tapaan vähemmän ihmisiä kuin papin tai IT-yrittäjän töissä.
Kylmän sodan aikana tuin aktiiviseti Namibian ja Eestin vapaustaistelijoita. Opiskelijoiden ja tavallisten ihmisten lisäksi olen tavannut 3 Nobelin Rauhanpalkinnon saajaa ja 3 presidenttiä. Ja lukuisia yritysjohtajia. En siis koe kasvaneeni kuplassa. Ja tiedän, että Suomessa on monenlaisia todellisuuksia. Mutta silti Perussuomalainen vaihtoehtotodelliisuus yllätti minut täysin.
Tilaisuus alkoi ihan normaalisti. Tarjolla oli kahvia ja savuporopiirakkaa. Tuttujen kesken juteltiin mukavia. Putkonenkin yllätti aluksi positiivisesti. Hän ei puhunut räjähtelevistä lepakoista eikä "korkeataajuisista infraäänistä". Näistä olin valmistautunut häntä hiillostamaan.
Yli puolet 3 tunnin tilaisuudesta puhutaan tuulivoimasta ja sen väitetyitä terveyshaitoista. Putkonen lähinnä esittelee yksittäisten perheiden kohtaloita. Tutkimuksia hän ei esittele, vaan kertoo yksittäistapauksista. Logiikka on suunnillen se, että koska joku tai jotkut ovat sairastuneet vuoden sisällä siitä, kun lähistölle on rakennettu tuulivoimaloita, nimenomaan tuulivoimalat ovat syynä sairauksiin.
Puhe on kuitenkin erittäin yleisistä sairauksista, kuten sydän- ja verisuonitaudeuista tai unettomuudesta, joihin ihmisiä sairastuu jatkuvasti. Ja väite, että "infraäänten" vaikutus olisi voimakkaampi 10-15 km päässä voimaloista kuin niiden lähellä, on vastoin fysiikan lakeja. Todelliisuudessa ääni aina heikkenee etäisyyden kasvaessa. Samoin pitäisi vähetä sen aiheuttamien sairauksien.
Kysymme, miksi tiheään asutuissa Saksassa ja Tanskassa ei ole ollut joukkosairastumisia, vaikka Saksassa on 50 kertaa enemmän tuulimyllyä ja 15 kertaa enemmän väkeä kuin Suomessa. Meille vastataan, että Saksan ja Tanskan myllyt ovat erilaisia kuin meillä. - Tämähän ei pidä paikkaansa. Iso osa tuulimyllyistä tulee Suomeen juuri Tanskasta.
Tuulivoiman aiheuttamissa sairauksissa kyse lieneekin ns. Nosebo-efektistä. Lääketieteessä tunnetaan yleisesti Plasebo-vaikutus. Eli se, että useissa sairauksissa jopa 20-30% potilaista kokee hyötyneensä lääkityksestä, vaikka on todellisuudessa saanut lumelääkettä. Riittää, että uskoo saaneensa oikeaa lääkettä.
Nosebo on plasebon negatiivinen vastine. Jos ihminen uskoo, että jokin asia on haitallinen tai vaarallinen, tämä pelko voi heikentää terveyttä tai jopa sairastuttaa. Kun siis levitetään huhuja tuulivoiman vaarallisuudesta, saadaan aikaan se, että osa ihmisistä alkaa pelätä ja jotkut sairastuvat. Sama koskee toki ydinvoimaa ja mitä tahansa meille vaikeasti käsitettävää asiaa.
Suorastaan absurdi on Putkosen väite, että ydinvoima ei ole koskaan tappanut ketään ja on siksi turvallista. Unohdetaan siis Tsernobyl ja Fukushima, pienemmistä onnettomuuksista puhumattakaan.
Toisena asiana Putkonen ottaa esiin maahanmuuton ja sen kustannukset. Niitäkin samoin kuin tuulivoimatukia hän liioittelee voimakkaasti. Pakolaisista Putkonen puhuu johdonmukaisesti "laittomina". Erityisesti hän syyttää "vihervasemmistoa" ja kirkkoa siitä, että ne haluavat huolehtia myös kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden perustarpeista. Tähän vastaan: "Pappina tunnustan!"
Putkosen keskeinen väite on, että ilman tuulivoimatukia ja pakolaisten aiheuttamia kustannuksia ei olisi tar***** lainkaan leikkauksia. Tämähän on yhtä totta kuin se Hitlerin väite, että Saksan vaikeudet ovat juutalaisten syytä. Todellisuudessa tuulivoimatukia maksetaan noin 300 milj € vuodessa. Ja tuulivoimalat myös tuottavat sähköä ja rahaa sekä huomattavat verotulot.
Pakolaisten kulut ovat samaa luokkaa kuin tuulivoimaloiden. Ja heistäkin tulee koulutuksen ja kotoutuksen jälkeen tuottavaa työvoimaa. Ruotsi ja Saksa ovat vuosikymmeniä ottaneet vastaan paljon pakolaisia, eivätkä ole siitä köyhtyneet.
Toteutetut leikkaukset ovat 5-10 kertaa suurempia kuin tuulivoimatuet ja pakolaisten kulut yhteensä. Leikkauspolitiikka on siis tietoinen valinta eikä tuulivoiman ja pakolaisten aiheuttama pakko.
Putkosta kuunnellessa epätodellinen olo tulee vähitellen. Matti Putkonen on taitava puhuja. Hän osaa perustella asiansa ja vedota kuulijoiden tunteisiin. Puheessa on myös riittävästi lukuja ja tieteellisiä termejä. Ongelmana ovat "vaihtoehtoiset faktat". Putkosen luvuista tulee mieleen "Stubematiikka", eli usein niissä on jopa pilkku väärässä paikassa. Sama pätee tieteellisiin termeihin. Niitä käytetään, mutta usein normaalista poikkeavassa merkityksessä.
Ongelma ei ole siinä, että yksi mies - edes puolueen keskeinen toimija - puhuu muunneltua totuutta. Niin tekevät usein muutkin poliitikot. Ongelma on siinä, että iso osa yleisöstä uskoo häntä. Aivan avoimesti kritisoidaan valtamediaa. Jopa YLEä, jonka hallintoneuvostoa johtaa Kimmo Kivelä (PS). Ja vaaditaan, että media julkaisee "vaihtoehtoisia totuuksia". Samoin surraan sitä, että tutkimukset pitää tehdä tieteellisesti, eivätkä yksittäiset kokemukset riitä. Vaaditaan vaihtoehtoisia kriteerejä, jotta saatava tieto sopii omiin käsityksiin.
Tästä kaikesta yhteensä syntyy vaihtoehtoinen todellisuus, jossa normaalit tieteen ja logiikan lait eivät päde. Huomaan, että tämä maailma on minulle vieraampi kuin Venäjä tai Kiina. Jos tosiasioita voidaan vääristellä mielin määrin, on vaikea löytää yhteistä pohjaa yhteiskunnalliselle keskustelulle ja politiikalle.
En usko, että Matti Putkonen on tyhmä. Hän tietää, mitä tekee. Ja pitää yllä vaihtoehtoista todellisuutta Perussuomalaisten kannattajille ihan tietoisesti - vaalivoiton toivossa. Valitettavasti hän samalla tekee karhunpalveluksen seuraajilleen. Ihmiset luulevat, että heidän sairautensa johtuu tuulivoimasta. Siksi he muuttavat jopa monta kertaa pakoon kuviteltua taudin aiheuttajaa. Sairastuminen ja pelko on todellista, mutta syy-yhteys kuviteltu. Ja puheillaan Putkonen lietsoo lisää pelkoa.
Muukalaispelko ja viha islamia kohtaan on yhtä järjetöntä. Ei pieni, alle 1% muslimivähemmistö tuo Suomeen terroria tai Sharia-lakia. Ja raiskauksistakin suomalaiset "huolehtivat" ihan itse 99-prosenttisesti. Tosiasioiden vastaisesti Putkonen syyttää tuulivoimatukia ja pakolaisten kustannuksia kaikista hallituksen leikkauksista. Vastuullinen poliittinen päättäjä yrittäisi hillitä muukalaisvihaa. Puheillaan Putkonen lietsoo sitä. Mahdollisen vaalivoiton hinta on se, että tuhansia turvapaikan hakijoita karkotetaan hengenvaaraan.
Pappina tunnen myös historian. Sitä suomalaista yhtenäiskulttuuria, johon moni näyttää kaipaavan, ei ole koskaan ollut olemassa. Siksi siihen ei voi myöskään palata. Ei ole yhtä oikeaa suomalaisuutta, vaan monta. 100-vuotias Suomi on avoin ja monikulttuurinen yhteiskunta, ja toivottavasti pysyykin sellaisena.
Tiedän, että avointa yhteiskuntaa toivoo myös moni Perussuomalainen. Jos Halla-Aho on ehdolla puheenjohtajaksi, puolueella on edessään linjavaali.
Sinivalkoisia vaihtoehtotodellisuuksia ei tarvita; ne uhkaavat suomalaista elämäntapaa.