Itse vierailin kerran erään aatelisen kartanon"herran" luona. Peltoa oli reipas 100 ha, metsät hoitamatta ja kylvökone irroittamatta/pesemättä heinäkuussa. Vierasperäisestä nimestä ja säätytalolla riippumasta sukuviiristä huolimatta taisi osata ainoastaan suomea. Astiat parilta viikolta pesemättä ja vaatteetkin taisi olla vaihdettu viimeksi 1kk sitten. Kaljaa joutiin pöydän äärellä ja hernekeittoa oli viikon satsi keitetty. Emäntää tällä isännällä ei koskaan ole ollut. Selän takana kyläläiset sanoivat että veljessarjan tyhminpänä jäi viljelijäksi kun ei yliopistoon päässyt. Ajan hammas nakersi kartanon nurkissa ko. hemmon vasaraa ahkerammin.
Hieman etäämmällä siirtokarjalaisen jälkeläinen joka kuulemma 55-kertaistanut peltoalansa 20-vuodessa.
Yrityksen, olkoonkin sitten maatila-kartano, ylisukupolvinen menestys on harvinaista. Ensimmäistä seuraava sukupolvi on usein riitaisa, ja jo kolmas liian lukenut/laiska/mukavuuksiin tottunut viedäkseen yritystä rohkeasti eteenpäin. Tyhjän pääälle kaiken rakentanut sukupolvi ehtiikin monesti vielä nähdä elämäntyönsä auringonlaskun. Toisaalta on tietysti lohdullista, että tämä yleismaailmallinen ilmiö murtaa luokkayhteiskunnat. Työllä, taidolla ja tuurilla voi nousta (american dream), eikä peritty asema ole itsestäänselvä (eihän sellainen maailma kehittyisi!).
Kaikki dynastiat kaatuvat joskus, ja itse ainakin olen ajatellut että parempi yrittää tämän sukutilan kanssa täysillä parhaan nykytiedon varassa, kuin huolehtia pelkästä säilymisestä ja historia-arvoista. Kirotkoon jälkipolvet mut.
https://www.wealthcounsel.com/Free-Resources/Why%20Most-Families-Lose-Their-Wealth-by-the-Third-Generation/
