Isä vainaa oli muurmannin radalla ollut 1941. Oli tullut käsky keskeyttää tehtävä juuri kun olisi pitänyt kahvasta kääntää. Puhui aina että jos olisivat räjäyttäneet sen radan silloin, niin Leningrad olisi joutunut antautumaan.
Nähtävästi se kohta oli kiestingin yläpuolella. Englanti oli uhannut julistaa sodan jos suomi ei lopeta etenemistään ja katksisee muurmannin radan pohjoisessa. No englanti julisti sodan 6.12.1941.
Niin oli minunkin isäni. Uskallan jopa väittää että osassa sitä rataa kulki suomalaisiakin junia, ukon sotakuvissa on yks asema, olikohan sen nimi Malu tai jotain sinnepäinsiellä jossainKiestingin -Karhumäen suunnalla oli, ukko oli Sinisen Prikaatin pioneereja(3Pr). ja oli jonkin aikaa saksalaisten alaisuudessa se prikaati..
Etelässä oli pätkä mikä oli Suomalaisten hallinnassa. Venäläiset oli tehneet vuoden 1941 syksyyn mennessä piston suomalaisten hallitseman pätkän ohi. Osasto "j" Eversti Turtolan johdolla yritti katkaista kiestingin kohdalla muurmannin rataa. Todennäköisesti siinä ois onnistuttu jos hyökkäykseen olisi lisäksi käytetty suomalaista 6.div. joka oli reservissä sallassa.
Silloin eteneminen saksalaisten tukemina ois ollut mahdolista argangelin radalle asti ja sota ois loppunut jouluna 1941. Suomen päämaja oli kieltänyt operaatiot jotka johtaa lopulliseen muurmannin radan katkaisemiseen 1.11.1941 salaa saksalaisilta.
Totta, mutta pitää muistaa että 1942 alkuvuodesta oli rata Argangelista etelään jo toiminnassa, Mannerheim tunsi kyllä Venäjän ja tiesi, ettei sitä käytännössä voi eristää meriltä, aina löytyy jostakin päin toimiva sula satama 
Argangeli on Vienanmeren tuolla puolen, joten sitä ei olisi saatu poikki suomalaisin voimin 
Se ei ole Kuolanniemimaalla 
Radan katkaisusta suomalaisvoimin, ei olisi seurannut muuta kuin se, että myös USA olisi julistanut Suomelle sodan 
Muurmannin rata oli pohjoisesta poikki kiestingin motin ajan. Turtolan joukot eteni jonkin matkaa ditä poikki raidetta itään. Neuvostoliitto olisi romahtanut ennen kuin argangelin rata olisi ollut käytössä.
Tosin muurmannin rata rakennettiin I maailman sodan aikaan länsi liittoutuneitten vaatimuksesta kun argangelin radan kapasiteetti ei riityänyt.
Argangelin rata oli käytössä 1942 alkuvuodesta, sieltä kulki junat suoraan Moskovaan ja tavaraa tuli lännestä, sen minkä ne laivoilla ehti maahan tuoda ja tarpeeseen tuli, N-liitto meinasi menettää Moskovan 1941-42
Laivoja purettiin jäälle ja ajettiin hevosilla kaupungiin, kun sataman kapasiteetti taisi olla vähän alakanttiin 
Tais olla radankin kapasiteetti alakantissa. se oli liikennöitävässä kunnossa ei täydessä hapessa. Sitten sille vielä syötti parhaillaan kaksi satamaa tavaraa. Murmansk ja Argangel.
[/quote]
Ja sitten vielä ihmetellään, miksi ryssä ei halua Suomea NATO maaksi ja vastustaa sitä kaikin keinoin.
Jos sotien kaukopartio miehet saivat Venäjän niin polvilleen, että jenkkien täytyi rajoittaa Suomalaisten puolustus tahtoa uhkailuilla. Niin mitähän tekisi strategisesti Nato osasto, alle 300km päässä venäläisten ydinasetukikohdasta. Sitä siellä Venäjällä pelätään.