Perätilallinen oli viimeinkin saanut Viagrareseptin ja hakenut pillerit pikaisesti apteekista. Perätilallinen otti heti pillerin kotiin päästyään ja istui odottelemaan rouvaa kotiin. Kiihtyneessä mielentilassa hän unohti avatun pakkauksen pöydälle ja perheen papukaija napsii loput pakkauksen sisällöstä. Huomattuaan tapahtuman jahtaa Perätila paniikissa papukaijan kiinni ja työntää sen pakastimeen vähän jäähtymään. Pahaksi onneksi Viagra alkaa vaikuttamaan ja juuri samaan aikaan saapuu rouvakin kotiin. Vasta useamman tunnin kuluttua Perätila muistaa papukaijan, juoksee kiireesti pakastimelle peläten pahinta, mutta avattuaan pakastimen kannen näkee Perätilallinen linnun istuvan pakastimessa voimakkaasti läähättäen, hiestä märkänä ja lopen uupuneena.
- Mitä oikein on tapahtunut, olet ollut pakastimessa monta tuntia, mutta olet hengissä ja vieläpä hikoilet hullun lailla?
Papukaija huohottaen:
- Kuules poju,,,,oletko koskaan vääntänyt pariltakymmeneltä pakastetulta broilerilta koipia levälleen.
