http://www.hs.fi/elama/Suomalaiset+k%C3%A4pertyv%C3%A4t+omaan+mahtavuuteensa+ja+h%C3%A4vi%C3%A4v%C3%A4t/a1377652812508?ref=hs-hitaat-a-2KOLUMNI
Suomalaiset käpertyvät omaan mahtavuuteensa ja häviävät
28.8.2013 8:08 0
Kirsi Piha
Kari Tapion laulu "Olen suomalainen", on soinut päässäni muutaman päivän. Yllättäen laulu, joka on ennen ollut kovin myönteinen mielessäni, onkin tuottanut minulle ikävän tunteen.
Se, mikä ennen tuntui ylpeyden aiheelta, on nyt saanut toisen sävyn.
"Voi jospa tietäisivät maailmalla, nyt mitä voikaan olla taivaan alla. On täällä kansa, jonka kyyneleistä aikaan saisi aika monta valtamerta."
Näin lauloi Kari Tapio. Ja tottahan se on. Kohtalomme on ollut kova. Ja siinä me mieluusti kieriskelemme. Kuinka meillä on ollut kovaa. Juuri me olemme joutuneet sisulla rakentamaan tämän maan. Meidän maan. Muu maa mustikka.
"On täällä elämä raskasta työtä, ja siinä harvemmin on onni myötä. Sen tietää vain yksin suomalainen."
Suomalaisella on aivan oma aaltopituutensa, jossa asioita ymmärretään syvemmin. Täällä ei hannuhanhimainen onni meitä auta. Sinnikkyydellä, taidolla ja osaamisella mennään eteenpäin. Kuin vain suomalainen voi.
Eikä meitä kukaan muu oikein ymmärräkään. Mehän olemme suomalaisia. Erilaisia. Parempia. Jos suomalaisista löytyy räyhägeeni, me osaamme senkin jollain tavalla kääntää myönteiseksi ainutlaatuisuudeksi.
Suomalainen herättää hilpeyttä maailmalla kehuessaan, kuinka meillä on metsät täynnä marjoja ja sieniä. Kanadalainen yrittää sanoa siihen, että on niitä sielläkin. Juu, juu, mutta ei sillä tavalla, me tiedämme. Järvemme ovat puhtaampia ja maisemat kauniimpia kuin muualla. Voi muuallakin jotain olla, mutta se on ihan eri asia.
"On tässä maassa itsepäinen kansa, ystävät jos pitää toisistansa, ei siinä erottaa muu silloin voi kuin yksin kuolema ja virkavalta vain."
Me pidämme omistamme huolta. Me käperrymme omaan mahtavuuteemme ja suomalaisuuteemme tavalla, mikä on vahingollista ja alkaa sitä paitsi pelottavalla tavalla muistuttaa ylimielistä nurkkakuntaisuutta. Me työnnämme ulkoiset vaikutteet pois. Me pidämme omista mielipiteistämme, arvoistamme ja tavoistamme. Ne ovat niitä oikeita.
Sitten löytyi särö.
Ensin me kerromme, että jos pitää säästää niin mieluummin naapurilta (HS 26.8.).
Ja sitten paljastuu vielä sekin, ettei keisarilla olekaan vaatteita: "Emme ole niin hyviä kuin kuvittelemme" totesi entinen pääministeri Esko Aho Ylen A-studiossa vähän aikaa sitten ja taitaa olla oikeassa.
Suomalaisuus onkin ehkä huomaamatta muuttunut sellaiseksi, että me kieriskelemme omassa erinomaisuudessamme silmät kiinni, ettei joku vain todistaisi, että olemme väärässä. Me nauramme milloin Kreikalle ja milloin Italialle.
On alkanut ahdistaa. Klaustrofobiaksi kai tätä kutsutaan. Ahdasta.
Missä vaiheessa omanarvontunto muuttui omahyväisyydeksi? Suomi ei ehkä pärjää, jos se on maa, joka ei perustu sille, mitä täällä voi tehdä, vaan sille millainen on. Jos Amerikka on "mahdollisuuksien maa", Suomi on rakennettu sisulla. Nimenomaan suomalaisella sisulla. Amerikka on maa, minne tullaan tekemään siitä vielä parempi. Suomi on maa, joka tuntuu sulkevan ovet ja ikkunat sekä muilta, että paremmalta tulevaisuudelta. Suomi on suomalainen.
Kun asiat syntyvät nykyään yhä vahvemmin vuoropuhelussa, me olemme pian pulassa. Meidän pitäisi sisäänpäin kääntymisen sijaan löytää itsestämme sellaisia vahvuuksia, jotka laajentavat "suomalaisuuden" käsitettä.
Kun me hiomme hikisessä kellarissa sitä hittibiisiämme omassa porukassa täydelliseksi, voi käydä niin, että maailma ei kohta enää halua meitä.
