Ensimmäinen maailmansota aika
Hitler pelkäsi menettävänsä näkönsä kokonaan ja oli ajoittain hysteerinen. Sairaalan psykiatrin mukaan hänen näönmenetyksensä saattoi johtua psykologisista syistä ja Hitler oli saattanut sokeutua hysteerisen itsesuggestion seurauksena.
Mahdollinen Parkinsonin tauti
Hänen vapinaansa on pidetty Parkinsonin taudin oireena,[17] Hänellä oli viimeisinä vuosinaan muitakin Parkinsoniin liittyviä oireita, kuten laahustava, lyhytaskelinen kävely, nykivät liikkeet, puhekyvyn supistuminen ja kumaroituva ryhti. Parkinsonin oireet eivät kuitenkaan välillä poistu vuosiksi.
Lääkärinä Theodor Morell
Esimerkiksi puhkuisuuden hoitoon määrättyjä strykniiniä ja belladonnaa sisältäviä antigas-pillereitä Hitler käytti vuosien ajan usein annostuksen ylittäen, uskoen näiden vaikuttavan kipuihinkin.
Piristeeksi Hitler sai varsinkin sodan aikana muun muassa kofeiinia ja pervitiiniä, joka on metamfetamiiniä. Lääkitys vaikutti hänen persoonallisuuteensa ja teki hänestä entistäkin ehdottomamman ja hysteerisen, vuodesta 1938 hän ei sietänyt minkäänlaisia vastaväitteitä keneltäkään.
Keskustelun tai normaalisävyisen riitelyn sijasta Hitler sai raivokohtauksia, eikä tinkinyt päähänpistoista ja käsityksistään.
Sotilaslääkäri Erwin Giesing hoiti Hitlerin korvia sekä lääkitsi kokaiinilla tämän päänsärkyjä. Syksyllä 1944 otettu sydänfilmi paljasti verisuonten kalkkeutumista, rytmihäiriöitä, sydämen suurentumista
Usea tutkija ja historioitsija on leimannut Hitlerin psykopaatiksi
Waiten mukaan Hitler kärsi rajatilapersoonallisuushäiriöstä ja horjui neuroottisuuden ja psykoottisuuden välillä.
On myös esitetty, että Hitler oli skitsofreeninen, koska hän kärsi harhaisuudesta elämänsä viimeisenä vuotena. Mikäli tämä olisi totta, se voisi selittää lyhytkestoiset reaktiiviset psykoosit, joita hän kärsi aina kohdatessaan suuria vastoinkäymisiä, jotka saivat hänet epäilemään omia kykyjään. Sodan lopun lähestyessä Hitler sai kuuluisia raivokohtauksiaan tihentyvästi ja alkoi tuntea itsensä voimattomaksi.