Ei kepulaisuus ole puolue vaan uskonto.
EI kepun kannatus syrjäkylillä olisi muuten niinkään vahvaa enää.
Etelässä kissanpoikien silmät ovat jo avautuneet ja avautuvat lisää.
kepu vei maataloutta kuin laskiämpäriä. Puheet torjuntavoitoista kepun etäpääte mtk/maastullin säestyksellä upposi kepukansaan. Ei puhettakaan lampaanpää mielenosoituksista. Vasta nyt, ihan kuin syyttömänä, muina miehinä, mtk toteaa puheenjohtajan suulla, maaseudun tulotason laskeneen jo kymmenen vuotta.
kepulainen imaami kalli, toimiessaan yksityisten metsänomistajien puheenjohtajana, kehoitti myymään puunsa. Hinta ei nouse. Kuinka sitten kävikään. Koskaan ei kukaan, ei missään ole arvostellut imaami kallia varomattomista lausunnoista, kyseenalaistanut tomimista edusmiehenä, eikä epäillyt kykyä toimia yhteisten asioiden ajajana.
Tai härskeistä härskein. Edellisten vaalien alla, s-l anttilan työryhmä ei kyennyt nimittämään yhtä yhteistä nimittäjää kysymykseen, kuka ruokaketjussa vetää välistä. Vaikka sokea erkkikin, kauppakeskuksia kulkiessaan ymmärtää, kenen maksettaviksi ne on tarkoitettu. mtk/maastulli ei sanallakaan asiaa kyseenalaistanut. Ei sanallakaan.Kummasti viisaus löytynyt nyt myöhemmin, kun kaupungista tultiin häntä koipien välissä maalle takaisin, nuolemaan haavoja.
Keinotekoinen viljamarkkinoiden ohjailu. Ei sanallakaan vaateita yhteiseltä etujärjestöltä. Yhäti heppoiset puheet korkeasta viljan hinnasta luomassa väärää mielikuvaa.
Viimeksi muokattu: 13.01.13 - klo:07:14 kirjoittanut Eemeli