Itse asia on aika moniulotteinen. Kun lanta levitetään kasvustoon, aikaisen levityksen ravinteista saattaa osa ehtiä sitoutua kasvustoon. Jos kyse on levityksestä sängelle ja multaamisesta muokkaamalla, myöhäinen ajankohta tarkoittaa lyhempää aikaa altistua valumille. Varsinainen ekokatstrofi jota näillä määräajoilla yritetään estää, on levitys hangelle josta sulamisvesissä kohti Airistoa. Paras aika tietysti on kasvukauden alussa, viimeistään syyskylvöille ja jos siihen ei kykene, ei kannata vallan kovalla äänellä haukkua kaikkea mahdollista hallinnon puolella.
YES! Kasvukauden aikainen levitys ja riittävä varastotilavuus.... miksi maataloustuottajilla on aina niin saatanan vaikeaa?
Tyhmyys näköjään jalostuu sekä valtuuskuntaan että tiloille, kun tyhmin poika jää jatkajaksi. Taas junan jättämät parkuu irtopisteitä tyhmältä jäsenkentältä. Muuta tarkoitusta tuolla karvalakkilähetystöllä tässä tilanteessa ei enään ollut.
Ja kun lukaisee läpi valtuuskunnan yleiskeskustelun puheenvuorot maastullista, niin huomaa, että viidenkymmennen ja kuoleman välillä hoippuvat junan jättämät päristää partaansa aivan pihalla missä mennään.
Elinkeinomme ei ikinä pääse sontaluukuistaan eroon tuolla edustajaporukalla. 
Mikä on riittävä varastotilavuus ,puolitoista vuotta , kaksi kaksi ja puoli vai peräti kolme vuotta ?

Osalla viljelijöistä jäi jo 2011 syksyllä lantaa levittämättä ja vaikka jotenkin selvittiin kevääseen 2012 jäi osalla vieläkin kevään sateiden vuoksi osa levittämättä. Ja kesän sateet taas estivät ja siirsivät kasvukauden levityksiä .
Joillakin jokivarsitilojen viljelijöillä on saattanut olla yksinkertaisesti vain huonoa tuuria kahden sateisen syksyn ,kesän sateiden ,tulvien ,kaluston ,urakoitsijoiden, ym .seikkojen vuoksi ,tullut toistuvasti eteen "force major" ..... on vain jäänyt lantaa levittämättä .
