Heinolla oesi tillaus avviisiin ihtenäesyyspäevän lehteen, antakeapa ovelie näkökulumie ihtenäesyyteen...
No omiin itsenäisyyspäivän rutiineihini kuuluu ehdottomasti polttopuurankametsä: siellä toteutuu itsenäisyys ja suomalainen luonto aidoimmillaan.
Muutta muuten muuten tuo itsenäisyyspäivän ja -aatteen militarisointi häiritsee meikäläistä. Ne harvat tuntemani, vielä hengissä olevat veteraanit ovat käsittääkseni aiheesta samaa mieltä: sen verran monta kertaa heitä on kiitetty ja muistettu, että haluaisivat jo päästä juoksuhaudoista. Eli hakisin innoitusta enemmän kulttuurin ja kielen vapaudesta, ehkäpä silleen kieli poskella Jorma Eton "Suomalainen" -runon hengessä...
Petri
pöllinteossapa se taesi meikäläesennii ihtenäesyyspäevät kulluo sillon seittekytäluvulla ja alun kaheksaakymmentä. Kerran kuitennii peäsimmä velipoijjan kans onnikkakyytillä maalikyllään naapurin poekiin kans ja tietennii valavovana silimänä oli naapurin isäntä. Tuosta reissusta selevittäminen oesi yks vaehtoehto. Ehämminä siitä palajoa muista, vaen pakkoko tuo totta on olla... Voepiha tosin olla että sillon joulukuun kuuvves oli pyhänä...
Toesena vaehtoehtona ajattelin että jos kirjottas onnittelukirjeen/puhheen 95-vuotijaalle neijjolle, jolla tosin oli pitkän aekaa suluhasentekele itänaapurissa ja vasta kypsemmällä ijällä rupesi lirttaelemmaan länteen. Että ihtenäesimmillään se mahto olla sillon neuvvostoliiton lopu-eu-jäsenyyvven välissä... vaen kun oli parisuhteeseen oppinu, niin aeka ei sinkkuna kulukenu...
Kolomas vaehtoehto; semmonen sapeliin kalistelukiihotuskirjottelu, ei oekeen meikäläesen pirtaan sopisi, varssin puolelle mahtasi mennä...
Nii, ja mennä vuonna olimma oekeen ihtenäesyyspäevässä essiintymässä kylän kuoron kans, oli se meleko kommea juhula. Sinne meijjät haalattiin puoliväkisi, kun kävimmä ensin veteraanijuhulassa laulla luikase.
Ja murteellaha minä meinoan jutun tehä, ne kun toemituksen tyttäret tykkejää... kuulemma
