Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Esson baari/MTK  (Luettu 1914 kertaa)

Talojuhani

  • Vieras
Esson baari/MTK
Eilisehtoona Esson baarissa kirottiin ämteekoon tiedotuslinjaa: toissaehtoona tuli joka tuutista, kuinka viljan hinta on korkeammalla kuin koskaan, MTK:n lanseeraama uutinen.... seuravana päivänä ämteekoo julkaisi omilla sivuillaan uutisen, että viljanviljely on edelleenkin tappiollista....sitä ämteekoo ei lanseerannut yhteenkään  tiedotusvälineiseen.

Kaksi kaverusta oli ollut MTK-reissulla Brysselissä, siellä heille oli syötetty soopaa: alhaiset viitesadot eivät muka vaikuttaisi enää tukiin eikä viljan kuivatustuen hävittämisellä olisi mitään merkitystä.  BULLSHIITTIÄ!!"!

Lisäksi käsiteltii kaivosvaltauksia ja maanomistajan osaa: maat ja mannut saa viedä liki ilmaiseksi ja kaivaa arvokkaat malmit maaperästä.

Myös kuitupuun hintaa ihmeteltiin: sata litraa puuta = 1,5 €, siitä 0,5 € veroihin.

Loppupäätelmä oli se, että tämmöistä tämä on, kun suomalaisella maataloustuottaja/metsänomistaja/maanomistajalla ei ole edunvalvojaa.

milkboi

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 4541
  • Kiima ja kateus.Ne maailmaa pyörittää.
Vs: Esson baari/MTK

onhan sulla huittisten kokous ja Ville :o
On se hienoo...lehmät lypsää yötä päivää,pyhät arjet,,,ja kustannukset laukkaaa!Pessimisti ei pety.

Tapani

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 4372

+

emo-heikki

 ;D ;D ;D ;D

...kannattakin *****illa etelän tuottajille    >:( >:(

ENTER

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 8067

ville vaan on vähä epäkohtelias :o
Elämä edessä, niska takana.
http://www.youtube.com/watch?v=2DVb-Lvk4iY

ittehän sää mainostat edunvalvontavapaata vyöhykettä ;D
On se hienoo...lehmät lypsää yötä päivää,pyhät arjet,,,ja kustannukset laukkaaa!Pessimisti ei pety.

icefarmer

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 28426
  • vastustan
Vs: Esson baari/MTK
Eilisehtoona Esson baarissa kirottiin ämteekoon tiedotuslinjaa: toissaehtoona tuli joka tuutista, kuinka viljan hinta on korkeammalla kuin koskaan, MTK:n lanseeraama uutinen.... seuravana päivänä ämteekoo julkaisi omilla sivuillaan uutisen, että viljanviljely on edelleenkin tappiollista....sitä ämteekoo ei lanseerannut yhteenkään  tiedotusvälineiseen.

Kaksi kaverusta oli ollut MTK-reissulla Brysselissä, siellä heille oli syötetty soopaa: alhaiset viitesadot eivät muka vaikuttaisi enää tukiin eikä viljan kuivatustuen hävittämisellä olisi mitään merkitystä.  BULLSHIITTIÄ!!"!

Lisäksi käsiteltii kaivosvaltauksia ja maanomistajan osaa: maat ja mannut saa viedä liki ilmaiseksi ja kaivaa arvokkaat malmit maaperästä.

Myös kuitupuun hintaa ihmeteltiin: sata litraa puuta = 1,5 €, siitä 0,5 € veroihin.

Loppupäätelmä oli se, että tämmöistä tämä on, kun suomalaisella maataloustuottaja/metsänomistaja/maanomistajalla ei ole edunvalvojaa.
onhan sulla huittisten kokous ja Ville :o

...kannattakin *****illa etelän tuottajille    >:( >:(

ville vaan on vähä epäkohtelias :o
villellä on vaan kova krapula ;D ;D ;D ;D

http://www.youtube.com/watch?v=Hkndp6rMY7c

toimenpideohjelmaa pukkaa pirkammaalaisille, toivottavasti ville ymmärtää että veetieemilikin pitää itseään yrittäjänä :o :o :o :o
Kaiken sen minkä Italian mafia joutuu tekemään laittomasti voi Suomessa tehdä laillisesti...

Näin on http://youtu.be/maKTpFXjro4   ;D

bouli

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 6254
Vs: Esson baari/MTK
http://www.elakkeensaajat.fi/

Eiköhän se ole tämä järjestö minkä edunvalvontatyöstä talonjussin pitäisi olla huolisssaan.  ???

Ala-Pertti

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 10735
Vs: Esson baari/MTK
Eilisehtoona Esson baarissa kirottiin ämteekoon tiedotuslinjaa: toissaehtoona tuli joka tuutista, kuinka viljan hinta on korkeammalla kuin koskaan, MTK:n lanseeraama uutinen.... seuravana päivänä ämteekoo julkaisi omilla sivuillaan uutisen, että viljanviljely on edelleenkin tappiollista....sitä ämteekoo ei lanseerannut yhteenkään  tiedotusvälineiseen.

Kaksi kaverusta oli ollut MTK-reissulla Brysselissä, siellä heille oli syötetty soopaa: alhaiset viitesadot eivät muka vaikuttaisi enää tukiin eikä viljan kuivatustuen hävittämisellä olisi mitään merkitystä.  BULLSHIITTIÄ!!"!

Lisäksi käsiteltii kaivosvaltauksia ja maanomistajan osaa: maat ja mannut saa viedä liki ilmaiseksi ja kaivaa arvokkaat malmit maaperästä.

Myös kuitupuun hintaa ihmeteltiin: sata litraa puuta = 1,5 €, siitä 0,5 € veroihin.

Loppupäätelmä oli se, että tämmöistä tämä on, kun suomalaisella maataloustuottaja/metsänomistaja/maanomistajalla ei ole edunvalvojaa.
onhan sulla huittisten kokous ja Ville :o

...kannattakin *****illa etelän tuottajille    >:( >:(

ville vaan on vähä epäkohtelias :o

...mut ei se itse sitä huomaa...
Hirveetä, jos on puoletkaan totta...