Onnea vaan persuille, ja surunvalittelut menetystä vallankäytöstä. Teitä minäkin äänestin, toivoen politiikan muutosta, erityisesti EU-politiikkaa kohtaan. Oli muuten viimeinen kerta kun luuseriporukkaa äänestän. Hyviä tekosyitä hallituksesta ulos jäämiseen oli helppo löytää. Tätä mahdollisuutta haettiin jo vaalien alla. Olisin toivonut periksi antamista muutamissa asioissa, niin että olisitte päässeet hallitukseen vaikuttamaan ihan tavallisten ihmisten, ihan jokapäiväisiin asioihin. Samaa paskasakkia olette kun kaikki muutkin. Puheet on vaalien alla kovia. Sitten kun tulee vaikuttamisen paikka, niin tilanne on eri. Teitte EU-takauksista tekosyyn näyttää linjakasta politiikkaa. Todellisuudessa se oli teille mahdollisuus välttää vaikeita asioita. Politiikka on aina kompromissien tekoa. Demokratiassa yksikään puolue ei muita kuulematta voi päättää mistään asiasta.
Oli muuten viimeinen kerta kun haaskasin ääneni tälle porukalle. Niille jotka eivät kuunnelleet kansan tahtoa ja ottaneet vastuuta. Aina olen äänestänyt ja tulen äänestämään jatkossakin. En Persuja vaan jotakin joka ottaa vastuuta. Nyt en kyllä tiedä onko sellaista.
Surullista.
Olikos tää sun lehdistötiedote 
Olihan se alunalkaenkin nähtävissä, että persut on niin sekalaista seurakuntaa, että niistä ei ole hallitusvastuuseen.
Soini ilmoitti jo ennen vaaleja, että mieluisin yhteistyökumppani on SDP, siis vasemmisto.
Vielä rankemmin olisi maataloutta lyöty, jos persut olisivat hallituksessa SDP:n, vasemmistoliiton ja kepun kanssa.