http://ryyti.puheenvuoro.uusisuomi.fi/1476-yksikieliseksi-rekisteroity-puolue-meuhkaa-kaksikielisyydestaLainaus ja kommentteja jostain Lyly Rajalan puheesta; (Suomi24)
"Kannattaa lainata, asiallisia mielipiteitä Lylyltä:
"Tästäkös Ylen hallintoneuvoston jäsen Lyly Rajala innostui:
– Olen täsmälleen samaa mieltä. Ylen toimintaa on rationalisoitava. Esimerkiksi ruotsinkielisten palvelujen määrää Ylessä on vähennettävä. Voitteko kuvitella, että ruotsinkielisten palvelujen ylläpitämiseen kuluu Ylen kassasta 16,8 %, vaikka ruotsinkielisen väestön osuus kansasta on alle 5 % ?, Rajala hämmästeli.
Hänen mukaansa ruotsinkielisten paapominen on Suomessa edelleen tabu, jota kukaan ei uskalla kyseenalaistaa. Suomessa toistellaan edelleen sokeasti mantraa, jonka mukaan kaksikielisyys on rikkaus, vaikka tosiasiassa kaksikielisyys tulee Suomelle turhan kalliiksi. Rajala tekisi Suomesta yksikielisen.
– Perustuslakia olisi muutettava niin, että Suomesta tehtäisiin yksikielinen eli suomenkielinen maa. Tässä olisi toimittava samoin kuin esimerkiksi Ahvenanmaalla, joka on yksikielinen eli ruotsinkielinen, Rajala vaati."
Varmasti RKP julkituo närkästyksensä ja Rajala laitetaan ojennukseen, samoin Ylen hallintoneuvostossa Kimmo Sasi puutuu takuulla Rajalan asiattomiin mielipiteisiin!"