Iiro Viinanen paljastaa pankkikriisin salat...
"Pankit olisivat kaatuneet veronkiertoon vuonna 1993"
Viinasen haastattelu Helsingin Uutiset-lehdessä 21.5.2008
"Pankkikriisin salatuimpiin kauhunhetkiin kuuluu 4. helmikuuta 1993. Tuolloin valtiovarainministerinä toiminut Iiro Viinanen joutui selkä senää vasten antamaan pankeille anteeksi miljardien markkojen maksamattomat verot.
Pankkikriisin synkät yksityiskohdat ovat tähän saakka olleet pimennossa. Niitä ei aikoinaan kerrottu edes eduskunnalle, koska se ei kiinnostanut kansanedustajia..."[/size]
No nyt kun on selvitetty edellisen laman syyt ja konnat, niin voisit selvittää yhteyden tähän tulevaan kuplaan. En nimittäin usko, että euroopan valtiot selviävät takaamalla toisilleen vekseleitä 
Eivät selviä.
Myös euron ulkopuoliset valtiot Britannia, Sveitsi ja Tanska ovat maailman seitsemän velkaantuneimman maan kerhossa.
Norja on sijalla 13, heti Suomen jälkeen.
Ei ole tulevaa kuplaa.
Tuo kupla suunniteltiin amerikkalaisten miljardööripankkiirien kerhossa Wall Streetin vaiheilla vuonna 1995.
Ruotsi on velkaannutettu miljardöörien myöntämillä lainoilla, joilla mm. rautatieverkko kunnostettiin.
Hiljattain kerrottiin, että v 2013 ruuhka-Suomessa otetaan käyttöön tiemaksut.
Mm. Lohja-Muurla-moottoritie on rakennettu ko. miljardöörien rahoilla.