Kettusen Iivari, syntynnä Savossa
heinijä hankosi yksinään lavossa
kun ripuli sen yllätti, ihan on totta
eikä mukkaan sattunna, Iivarille potta
Siksipä Iivarin valtasi huoli
kun mourusi pötsi ja valitti suoli
minneppä lykkäesi sontasa äkkijä
kun ei nykysin oo ees rehusäkkijä
Ja kun on Iivari syntyjään ollunna siisti
vaen nyttenkö Iivarin siltä polulta riisti
eipä ehtijä taejja, ukko huussille asti
piirtää pittääkö, nytten seinähän rasti
Kettusen Iivari, siis jostakii savosta
kahteli vaevihkaa seinijen ravosta
etteihän vaen oo ulukona kettää
kun meinovaa ukkelin ryppynaru pettää
Vaen liijanpa pitkään se Iivari mietti
kun oli suolessa liukasta ja kun alaspäen vietti
eipä ehtinnä Iivari etes housuja avata
vaen piti housujen vaehatukseen ravata
Ja sen jäläkeen Iivarin, ja se muuten on totta
aena on matkassa posliini potta
ja taskuissa pullottaa vanahoja lehtijä
ei sen tarvihe ennää huussille ehtijä.
Elämä on parasta kometiijjaa