Felix ja Viira (voepi olla pikkusen tuhuma, että elekää lukeko jos pelottaa semmoset)
Nousoo harmajan mökin
piipusta savuja
pihalla Veeliksi Huttunen,
kantaa rapun etteen havuja
keittelöö vaemosa-Viira
pannulla kahvija
porstuvan akkunaan paekaksi
pantu on pahvija
On he kahestaan olleet,
jo vuosikymmenen ajan
kohta kae aeka on mennä
yli viimmesen rajan
vaen vielä kerran kun saesi,
Veeliksellä ottamaan etteen
miettii köökissä touhuillen,
Viira, laetellen höystojä vetteen
On toki tapletit syötetty,
on tyveen sen piikkijä pantu
vaen ei tehonnu ropit,
on veheje ku roekkuva rantu
eikä se pystyyn oo noussu,
vaekka Viira lehtijä osti
ei mittää tehova ollu,
Viira kun pilijä sormillaan nosti
Vaen erräänä päevänä,
kun oli jo järvessä jäetä
ja Veeliksi perkkasi ahvenie,
irrotti särkiiltä päetä
kesken se touhu piti jättää,
kun täytyi vettä nurkan taa heittää
kun se Viira ahaneesti,
sitä pöönävellijä keittää
Tuskinpa käsijään pesasi,
ja ne kovin kalalle haesi
ja siitäpä kikkeli Veeliksin,
luuli nyt pimpparaa saesi
jo nosti peätä veheje
ja muutennii kasvamaan alako
ja kohta tuo oli kuin
pyörejä hellapuunhalako
Niin vielä Viira sae munnaa,
ja eihän se riitä
kun harva se päevä,
sannoo mee Veeliksi verkoelle siitä
näen mökissä harmaassa,
jatkuu elo aejjempaa raju
ei aena ne siniset pillerit...
vaen joskus riittääpi pelekkä haju
anteeksi
Elämä on parasta kometiijjaa
