Edelleen mikä on se maapallon normaali ilmasto?
Sitähän ei tiedä Erkkikään. Mutta kun näyttää,
että tällä hetkellä omalla toiminnallamme aiheutamme ylimääräistä lämpenemistä (CO2 ja metaani ainakin tuntuvat aika toteennäytetyiltä, noin ilmakehän mekanismeja tarkastellen),
ja
että lämpeneminen aiheuttaa aika monelle ihmiselle ongelmia mm. aavikoitumisen ja merenpinnan nousun kautta
ja jos
meillä on sen verran solidaarisuutta noille kärsimään joutuville
niin
tehtävämme on toimia niin, että heidän kärsimyksensä minimoituisi.
Onko se sitten omantunnonpesulentomaksuja, uusiutuvia energianlähteitä, päästökauppaa, fossiilisten minimointia, märehtijän ruokintaa mahdollisimman pienin metaanipäästöin, niin näiden toimenpiteiden keskinäisten erojen tehokkuuden ja näinmuodoin julkisen priorisoinnin (maksuja, veroja, tukia) jätän muille. Mutta kannustan silti tekemään "tällä hetkellä parhaita ratkaisuja". Sitten kun tiedetään, mikä
varmasti on (olisi ollut) oikea ratkaisu, on jo myöhäistä toimia.
Petri
joka kyllä kasvattaa märehtijöitä ja viljelee multamaita, kaikesta huolimatta. Koettaa kuitenkin toimia asian eteen muutenkin kuin täällä agrossa...