Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Kesäkeittoa  (Luettu 3069 kertaa)

Kobra

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2572
  • TEUTSI ON RAUTAA
Kesäkeittoa
Kerran kesällä, kulkiessani kimulien kintereillä, kiinnyin kihara kutriseen Kaisaan. Kuljettelin Kaisaa kaikenkarvaisissa keimeissä. Kaisan korvaan kuiskuttelin kaikenlaista kivaa. Kaisa kylläkin kivahteli keskustellessamme koirista.Kaisa karttoi koiria, koska karvat kutitti kultin kasvoja. Kaikenlailla koitimme karttaa koiran kohtaamista. Koirat kuitenkin kulki kintereillä.

Kun kuljimme kesän kaksistaan, kiinnyimme kumpikin kovasti. Kiihkossani koittelin Kaisan kärsivällisyyttä, koska kalu kankeana kuljin Kaisan keralla. Koska kuitenkin kaipasin kovasti kontaktia

keksin Kaisaa kosia.

Kaisa kertoi kyllästyneensä kaikenlaisiin köyhiin kulkijoihin. Koska kuitenkin kovasti kaipasin kumppania kuppikuntani kokiksi, kokeilin konsteja. Kerroin Kaisalle Kertusta. Kehuin Kertua kauniiksi. Kun kerroin Kaisalle, Kerttua kuksineeni, Kaisa katkerana karkasi kamariinsa. Kaisa katseli kammarin klasista, kun kiirehdin kulkukoneeni kanssa kujalle.

Kerkesin kauan kaivata Kaisaa, kun kulkija kuletti kirjeen Kaisalta. Kaisa kertoi kaipaavansa kovasti,

kertoi kenties kellistyvänsä kedolle, kun kosisin Kaisaa kihloihin. Kuumenin kirjeestä kovasti. Kattelin korijat kuteet kondikseen. Keplottelin kulkukoneen kuntoon. Kumitkin kunnostin kulkukelpoisiksi. Ketjut kohensin kestäväksi, käyttäen kunnollista korjaus konstia.

Ketjut kuumana kurvasin Kaisan kartanolle. Kaisakin kuumentuneena kirmasi kammaristaan. Koukistin koipeni kosien Kaisaa kuppaniksi. Kiersin käteni Kaisan kaulaan, kahmaiset koko kimulin kylkeeni. Kopeloin Kaisaa koittaakseni kumpareita. Kaisa kiljaisi kuuluvasti, kellistyen kedolle. Karistin kainouden kannoiltani , kunnostautuen koinaamaan. Kauan kesti kisailu Kaisan kanssa kunnes keksin kaipaavani keittoa. Kaisa keitti kattilassa kamalaa kesäkeittoa. Katsoin Kaisan kokkaamisen kamalaksi. Kiihdyksissäni kapusin kinnariini,karaten kauas Kaisan kotoa. Kaiken kaikkiaan Kaisan kosinta katkesi kesäkeittoon.


Harvoin Kobra turhaan iskee...
----
http://oivapenna.vuodatus.net/

Ala-Pertti

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 10735
Vs: Kesäkeittoa
Kerrassaan kauhea kokemus kosioreissulla. Kobralla.
Kannatti kuitenkin ;)
Hirveetä, jos on puoletkaan totta...

emo-heikki

  • Vieras
Vs: Kesäkeittoa
Kauniin Kaisan kostea kolo, kovan kalun kellisti, kaiholla kobra Kaisaa kaipaa ....

Kobra

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2572
  • TEUTSI ON RAUTAA
Vs: Kesäkeittoa


Sattui suuria sattumuksia, silloin sievänä suvena, sopivan suloista Sanelmaa saatellessani Seurasaareen suukottelemaan. Sanelma suoristi suloiset suortuvansa syrjään silmiltään. Sivummalle siksi,saadakseen suunsa suppuun. Sieppasin Sanelman syliini, saadakseni siedettävän sektorin Sanelman suun suuntaan.

Sanelma sulki suloiset silmänsä, suunnaten sulohuulensa suoraan suuni suuntaan. Silloin sattumalta sohaisin suurta sukkulaa. Se sattuikin sopimattomaan saumaan, saattaen shokkiin siinä, sen seutuvilla seisoskelijat, sillä sukkula sisälsi suunnattoman suuren satelliitin. Sukkulan suuret sivusiivekkeet sattui silmieni seutuville. Siipi sohaisi silmäni siniseksi. Sadattelin saamaani sinelmää. Sanelma siveli sievällä sormikkaalla silmäkulmaani. saaden sen siedettäväksi. Siispä sinnikkäästi suunnittelin suudelmaa Sanelmalta.

Suunnittelin stratekian selvemmäksi. Solutin sormeni Sanelman selkään, saaden Sanelman suhisemaan. Se saikin suuret saappaani sutimaan suunnattomasti. Sinnittelin Sanelman sievään sopukkaan, siirrellen suurimmat sälät syrjään, saaden siedettävän sopen suutelulle. Suutelin Sanelmaa suoraan suulle. Sanelma sai sekoitettua somasti suuni , syntisellä syljellään. Sekoilin suurissa saappaissani , saaden Sanelman sievän suun sähisemään. Silloin suikkasin suukon Sanelman suulle. Se sai Sanelman sekaisin, suorastaan shokkiin.

Sormeni soluivat Sanelman selkää surutta. Suurimmat sulot sivelin sivuilta. Sitten saavuin siihen sievään suvantoon, sitä sormeni solutti suuremmaksi. Satoi saakelisti siitettä, siasin sijan säkin selustaan. Sieluni surisi Sanelmaa, siihen se sitten simahtikin. Särjetyin sydämin synkistyin Sanoen Sanelmalle selvät sanat. Sanelma suri suuret silmänsä sameiksi.

Siitä suunnistin sitten Seurasaaren saaristoon suremaan sammunutta seksi seikkailua. Suuressa surussani särjin saaressa säilytetyt seslongit, sinkauttaen suuren sementti säkin syrjälleen sviitin sohvalle.

Sitten sekoitin sekavat suunnitelmat sammuen siihen sohvan sopukkaan.
Harvoin Kobra turhaan iskee...
----
http://oivapenna.vuodatus.net/

Kobra

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2572
  • TEUTSI ON RAUTAA
Vs: Kesäkeittoa
Pyssy piilossa Pekka palloili pankin parkkipaikalla. Pekka potkaisi pohatan Pösöä, pikkuisen pyrki pakottaan pattia pohatan paremmat pelit. Pekka painoi pahanmielen penkinalle, päättäen paikalla panna pystyyn paremmanpuoleiset pyssytappelut. Pekka pani päähänsä paksun pipon, punoen punaisen partansa palmikoille. Pekka patikoi pankin portaille, pitäen pyssyä piilossa.

Päästyään pankin puolelle, Pekka pisti pipon päähänsä , piilottaen poskensa pipon piiloon. Pyssy pystyssä Pekka patikoi pankkineidin puheille. Pari papparaista porisi pankin penkillä .Pekka paukautti pari paukkua pappojen puoleen. Papat painuivat permantoon, pelosta pulisten.

Pekka pui pyssyä panannkkineidin posken pinnassa. Pirkko panikoi pirusti,pitäen pahaa pulinaa. Pekka pyysi pätäkkää pussiinsa. Pirkko puisteli päätään, päättäen pyörtyä. Pekka pelästyi Pirkon pökertymistä,

pyöräyttäen peukaloitaan. Pahasti pettyen Pirkkoon, Pekka pomppasi pankkitiskille, pistäen pätäkkää pussiinsa.

Pekka poistui pankista pikaisesti. Pian Pirkko piristyi, painaen punaista pyörykkää. Pian poliisi porhalsi paikalle pillit parkuen. Pekka piiloutui parkipaikalla pankkiirin Pösön paremmalle puolelle. Poliisi piiritti Pekan pahasti. Pekka paukutteli poliisia . Paukut pian puuttuivat pistoolista. Pekka porhalsi pakoon, pamahtaen pahki poliisin puomiin.

Pahasti pelasi pieleen Pekka pankkikeikan. Pekka pantiin putkaan, paranemaan pahasta paheestaan .Paremman puutteessa Pekka päätti paneutua pitkäkseen, passatkoon poliisit palkkansa puolesta Pekkaa.
Harvoin Kobra turhaan iskee...
----
http://oivapenna.vuodatus.net/

Kobra

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2572
  • TEUTSI ON RAUTAA
Vs: Kesäkeittoa
Veera venytteli vuoteessaan vastaillen vaisusti Vernerin visaisiin vuorosanoihin. Veeralla venähti vapaailta vaarallisen vauhdikkaasti, valitettavasti viinan vuoksi varhaistunneille. Verneri vaati Veeralta vakuutteluja, voidakseen vahän vapautua, vaarallisesta visiostaan. Verneri varoitteli Veeraa valehtelemasta, varsinkin vaaleasta Vectrasta. Verneri väitti vaalean Vectran vilahtaneen varhain varjoihin, Veeran vaeltaessa Vernerin viereen.

Veera valahti valkeaksi Vernerin väitteelle. Väitti varmasti viettäneensä vapaaillan, valikoidun viina valikoiman vieressä. Veera veti vaalean vartalonsa Vernerin viereen, valittaen vokottelevasti vaillinkiaan. Verneri vilkaisi varovasti vaatteisiinsa, vetäen verryttelyasun vierelleen. Vain Veera viskasi vaatteet vitikkoon vihaisena, vaatien Verneriä viihdyttämään vähäsen. Verneri vajosi vaisuna vuoteelle, vihjaisten väsymykseen. Veera vahtasi Vernerin velttoa vartaloa vauhkona. Vieläkö Verneri vauhkoontuisi, varovasti viettelemällä.

Veera vetäisi vähäisen volinan Vernerin vaisuudelle. Vetäen verhot välillä vönstereihin Veera vinkkasi Vernerin vierelleen. Verneri virnisti varovasti, värisyttäen Veeran vatsaa. Vähän viisastellen Verneri vaihtoi villin vaihteen virkustuneeseen Vauhti-Veikkoon

Veera vajosi Vernerin vartalon varjoihin. Viisaasti Verneri vetäisi Veeraa viidesti, vähäkään väsymättä. Vielä viimeistelen varmat värinät, Verneri vaipui vapauttavaan viihteeseen.
Harvoin Kobra turhaan iskee...
----
http://oivapenna.vuodatus.net/

Heino Leino

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 9258
  • Joka kalalle haesoo, se akkasa elättää...
Vs: Kesäkeittoa
vatkasiko verneri veeran *****va?
Elämä on parasta kometiijjaa

Sepedeus

  • Vieras
Vs: Kesäkeittoa
vatkasiko verneri veeran *****va?

  Viijen lapsen äijillä on *****. Meikä ei oo suana koskaan sitä herkkuva ;D

sorkkahessu

  • Vieras
Vs: Kesäkeittoa
vatkasiko verneri veeran *****va?

  Viijen lapsen äijillä on *****. Meikä ei oo suana koskaan sitä herkkuva ;D

Et oo muutenkaan saanu  ;D ;D ;D ;D .

Sepedeus

  • Vieras
Vs: Kesäkeittoa
vatkasiko verneri veeran *****va?

  Viijen lapsen äijillä on *****. Meikä ei oo suana koskaan sitä herkkuva ;D

Et oo muutenkaan saanu  ;D ;D ;D ;D .

  Kyll mää oon saanu kaks kertaa. Laatu korvaa määrän :D

sorkkahessu

  • Vieras
Vs: Kesäkeittoa
vatkasiko verneri veeran *****va?

  Viijen lapsen äijillä on *****. Meikä ei oo suana koskaan sitä herkkuva ;D

Et oo muutenkaan saanu  ;D ;D ;D ;D .

  Kyll mää oon saanu kaks kertaa. Laatu korvaa määrän :D

Ymmärrän nyt miks olet tosimiehille kateellinen  8)

Sepedeus

  • Vieras
Vs: Kesäkeittoa
vatkasiko verneri veeran *****va?

  Viijen lapsen äijillä on *****. Meikä ei oo suana koskaan sitä herkkuva ;D

Et oo muutenkaan saanu  ;D ;D ;D ;D .

  Kyll mää oon saanu kaks kertaa. Laatu korvaa määrän :D

Ymmärrän nyt miks olet tosimiehille kateellinen  8)

  En mää oo kateellinen lapsille ja kepulaasille :D