Jotta valtiolle olisi hyötyä syntyvyyden lisäämiseksi tuollaisesta deittisaitista, niin se pitäisi nimetä joksikin Vauvatalkoo-deitit -sivustoksi. Tuo aikaansaisi silti niin valtavan kauhistelun, että nimi vaihdettaisiin välittömästi. Saitista tulisi valtion rahoittama sateenkaarinamittelusivusto tasapuolisuuden nimissä eikä se silloin tietenkään hyödyttäisi mitenkään sitä tarkoitusta, jota varten se alunperin ajateltiin perustaa. Eli syntyvyyden lisäämiseksi.
Ajatus on hyvä, mutta valtion olisi järkevämpää rohkaista ihmisiä menemään vaikka ravintoloihin ja yökerhoihin etsiskelemään kumppaneita.
