Porvari pyörittää murha.infon tyylistä raiskaussivustoa. Mikä näissä oikein kiehtoa ? Perustilanteessa muijat vievät kotiinsa minkä värisen miehen tahansa. Sit kollotetaan, kun ukko haluaa naida. Känniset mimmit ovat myös jonkinlainen rajatapaus. Koita itse analysoida piirun verran, missä mennään.
Näissä ei kiehdo minua mikään,päinvastoin, mutta pitäisikö yhteiskuntamme alati kasvavasta mätäpesäkkeestä vaieta? Tulisiko asia sillä kuntoon, että siitä vaiettaisiin? Liitteessä oleva esimerkki on hyvä siinäkin mielessä, että kyseinen naisraukka ei vienyt miestä kotiinsa niinkuin väität, vaan raiskaus tapahtui roskakatoksessa. Olemme saaneet lukea, että nämä moniosaajat ja kulttuurimme rikastajat eivät katso aikaa eivätkä paikkaa, vastikään tuli esiin tapaus, missä koneinsinööri oli raiskannut pyörätuolilla liikkuneen kehitysvammaisen ihan vaan lähipuskassa. Lisäksi kirjoituksesi osoittaa, että pidät naisen humalatilaa oikeutukselle sille, että tämä sallii miehen tehdä naiselle seksuaalista väkivaltaa. Kuule, näin se asia ei ole.
Yksi ainoa raiskaus pilaa kohteena olevan henkilön loppuelämän aina jollain tavoin. Maahanmuuttajien yleisesti suorittamien raiskausten esilläpitoa ei oikeastaan voi koskaan tehdä liikaa. Tavan kansalaisilla ei ole oikeastaan muuta tapaa toimia tätä iljettävän saastaista tekoa vastaan kuin a) pitää asiaa esillä ja kertoa kanssaihmisille kyseisestä maassamme räjähdysmäisesti maahanmuuttajien mukana kasvaneesta ilmiöstä b) kannattaa niitä harvoja puolueita, jotka ovat huolissaan varsinkin lähi- idästä tulleiden maahanmuuttajien alati kasvavasta rikollisuudesta eli käytännössä äänestää perussuomalaisia.
Kyseinen ilmiöhän ei näytä juurikaan muita puolueita kollektiivisesti katsoen kiinnostavan, vaan hyvesignalointi menee näiden arvoissa edelle. Varsinkin järjestö, jonka luulisi olevan eniten asiasta äänessä, on hiljaa kuin kusi sukassa: Feministit.
Ja kyllä, tulen jatkamaan tästä iljettävästä epäkohdasta tiedottamista jatkossakin, yritänpä jopa lisätä aktiivisuuttani siinä. Skrollaa edelleen ne viestit yli.