Tässä osiossa voit tarkastella kaikkia tämän jäsenen viestejä. Huomaa, että näet viestit vain niiltä alueilta, joihin sinulla on pääsy.
Suuret metsäyhtiöt ovat iät ajat pitäneet keinotekoisesti kuidun alihintaisena ja maksaneet tukista ylihintaa. Tällä on tehty niiden tulos. Pienemmät sahat ovat sitten joutuneet tehostamaan hommia, että ovat pärjänneet. Metsänomistajille tämä on aiheuttanut suuret menetykset jos tukkia on katkottu kuiduksi ja ensimmäisten harvennusten teosta ei ole paljoa rahaa saanut. Nyt venäjän rajojen sulkeuduttua ja turpeen käytön vähennyttyä alkaa energiapuusta tulla kuidun hinnalle perälauta. Johan ovat alkaneet metsäyhtiöt parkua kun kuitu meneekin energiaksi.
Venäjä varmaankin haluaisi vaikuttaa Suomen presidentinvaalitulokseen. Kärkikastista ei taida kukaan olla venäläisille mieleen. Li Andersson, jolla ideologia ylittää realismin saattaisi olla mieleisin, mutta niin paljoa venäläiset eivät pysty vaikuttamaan, että hänet valittaisiin. Venäjä on pyrkinyt saamaan äärioikeistoa Euroopassa valtaan. Nyt taitaa Halla-aho olla kaikkein venäjävastaisin.
USA:ssa Venäjä taitaa onnistua paremmin.
Eilen paukahti Yaralta viesti, että kasvustot ovat tulossa tähkälle. Täälläpäin kevätviljat tulivat tähkälle juhannuksen aikoihin, eli kolmisen viikkoa sitten. Juuri katselin kun naapurin siemenviljelijällä on kasvussa monitahoista ohraa ja se on alkanut aikalailla tuleentumaan. Puidaan varmaan parinviikon kuluttua.
Laitetaas nyt tähänkin palstalle pohdintaa maidon hinnoista kun kaikilla muillakin palstoilla on hinta ensimmäisenä ja maidontuotannossa on kiva.
Mitäs saatte maidosta? Pitoisuuksien kanssa Valioleiriläinen maksaa 60 snt. Mites muualla?
Ainakin 3 konetta painaa tällä aukealla vettä viljapeltoon. Loppujen lopuksi polttoaine on aika halpaa viljaan nähden. Pitäis varmaankin viikonloppuna itsekin aloittaa.
Hyvinvointikorvauksen liitteeksi laitettiin aperesepti. Ei kelpaa, vaan täytyy olla tuotosluokkien mukainen suunnitelma.
Mites hitossa tuo oikein pihatossa mahdetaan toteuttaa kun ei ole kioskeja, eikä lypsyasemalla ruokintaa. Kuulemma ei 30 ja 40 kiloa lypsävää lehmää voi ruokkia samalla tavalla. Onneks meidän lehmät ei tota tiedä, kun lypsävät on saaneet kaikki samaa apetta 21 vuotta.
Aloitellaan tällainenkin aihe, kun tulee hiljalleen ajankohtaiseksi. Naapuri oli laittanut paripyörät paikalleen.
Paljon kiitoksia Eemelille kun on jaksanut Kepua niin ahkerasti pitää esillä. Saatiin hallituspuolueille ihan kelpo vaalitulos.
https://yle.fi/uutiset/3-11838145 Siinä on varsinaisi suppeakatseisia asintuntijoita. Koronataantumasta päästään suojelualueita hnkkimalla.
Näin saadaan luontoturisteja. Korona varmaankin tulee vähentämään kansanvälistä matkailua, eikä lentäen saapuva luontoliikkuja edes kauhean ekologinen ole. Kotimaan matkailu on toistensa paidan pesemistä, ei luo uutta tuottavuutta.
Biokaasun tuotanto saattaa tehostaa nurmenviljelyä Hyi! Hiiliviljelykurssilla opetettiin, että hyvä sato nurmessa lisää hiilensidontaa. Varmaankin olisi ekologisempaa, jos Etelä-Suomen pelot siirtyisivät vientiviljan viljelystä kaasunurmelle.
Millaisellakohan sähkövinssillä saisi paska uppopumpun kiskottua ylös? Pumppu painaa reilun 100 kg ja jos tavara on jänkimpää ottaa paska myös vastaan. Nostomatkaa tulee n. 5 m. Noissa yleensä näyttäisi oolevan teräsvaijeri, tarkoittaa ilmeisesti sinkittyä.
Auriojen kääntä takertelee. Kääntö ei useinkaan onnistu ensimmäisellä kerralla vaan tarvitaan tuplayritys. tunttuu, että ensimmäisellä kerralla aurta yrittää kääntää väärään suuntaan. Onko jollain ollut samanlaista ongelmaa ja onko venttiilissä mahdollisesti roska vai kulumaa?
Ensi vuonna tuoreleikkeen myynnistä vastaa Berner ja kaikki leike myydään tuoreena. Loppuu tanskalaisten kuppaus.
80-luvun tappaja Otsoniaukko mahtunut tiedonvälitykseen:
https://yle.fi/uutiset/3-11285999Aina ihmiskunta tai välillä koko poltsi on kuolemassa johonkin. 1970-luvulla ydinsotaan, 80- luvulla otsonikatoon, vuodenvaihteessa vielä ilmastonmuutokseen ja nyt koronaan.
Tiedotusvälineisiin ei mahdu kuin yksi kuolonaiheuttaja kerralla. Nyt on niin vahva, että ilmeisesti Lähi-Idässäkin on taistelut loppu kun en ole yhtään uutista nähnyt muutamaan viikkoon Syyriasta.
Onko porukalla kokemusta yliajovaaoista? Vaakamyynnin Rinstrum 320 on aika edullinen
https://www.vaakamyynti.fi/uutuudettarjoukset/akselivaaka-ajoveuvovaaka-autovaaka-lisanaytot#autovaaka Vaakatalon DAS 15 hiukan kalliimpi.