Perusajatus:
Järjestely/jako on aina helpompi toteuttaa siellä, missä viljelijöitä/maanomistajia on vähän suhteessa peltopinta-alaan. Missä asutus on tiheää ja pinta-alat pieniä, ongelmat kärjistyvät.
Tilusjärjestely tai uusjako, mitä nimeä sitten halutaankin käyttää, tulee aina herättämään ristiriitatilanteita. Maan omistus on perinteisesti ollut ja varmaan tulee olemaan tulevaisuudessakin
yksi ”kaikkein pyhimmistä” ihmisen elämässä. Juuri tähän arkaan paikkaan puututaan jakotoimituksessa joskus aika rankalla kädellä.
Uusjako on maatalouden toimintaedellytysten kannalta pitkällä aikavälillä pääsääntöisesti myönteinen asia. Kuitenkin se on alkuun päästyään aika hallitsematon prosessi, maanomistajan kannalta katsottuna. Jakotoimitusta johtava insinööri on toimivallaltaan lähes ”Jumalasta seuraava”, jolla on valtaa vaikka mihin, mutta vain harvoin maataloustaustaa, jonka avulla voisi paremmin ymmärtää maatalouden nykytilaa ja eri tuotantomuotojen erityisvaatimuksia.
Siksi insinöörin tukena toimivat uskotut miehet ovat avainasemassa, sillä käytännössä vain he voivat vaikuttaa insinöörin toimintaan. Insinööri valitsee uskotut miehet, mutta yleinen kokous voi käsittääkseni vaihtaa ko. henkilöitä, jos yksimielisyyttä löytyy ja päteviä, jäävejä henkilöitä on tarjolla. Mielestäni uskotuilla miehillä tulisi olla vankka maatalouden tuntemus.
Ja heidän, kuten myös toimitusinsinöörinkin tulee olla kuuroja maanomistajien vaatimuksille, jotka selkeästi loukkaavat toisten oikeuksia.
Tilusjärjestelyä mainostetaan kaikki hyötyy-periaatteella. Se on aika paljon luvattu.
Huono maalaji tai syrjäisyys ei muuksi muutu jaossa. Jo pelkästään se, että palstat siirtyvät yleisten teiden varrelta tiehoitokuntien ylläpitämien teiden taakse, on pitkällä aikavälillä huomattava kustannustekijä. Nykyään tilusjärjestelyt tuntuvat suosivan karjatiloja kasvinviljelytilojen kustannuksella ainakin niillä alueilla, joissa karjatalous on huomattavassa asemassa.
Kuitenkin kasvinviljelytila joutuu tänä päivänä hakemaan parempaa kannattavuutta mm. erikoiskasveista, jotka taasen vaativat yleensä hyvän maaperän ja valoisan kasvupaikan.
Kesä ei vain riitä siellä syrjäisillä, varjoisilla lohkoilla, jotka kuitenkin soveltuisivat hyvin karjan rehuntuotantoon.
Teiden ja valtaojien kunnostus jaon yhteydessä on yksinomaan myönteinen asia. Nämä hankkeet olisi muuten ehkä vaikeita saada liikkeelle ja valtion tuki niille jaon yhteydessä on huomattava.
Peruskuivatus ja kunnon tiet ovat kuitenkin niitä perusasioita, jotka on oltava kunnossa, olipa tuotantosuunta mikä tahansa.
Salaojituksen tukeminen on nykyään aikaisempaa huomattavasti kitsaampaa, kuitenkin se on hankkeena kaikkein kallein operaatio jaon toteuttamisessa.
Yksi seikka lienee toteutunut kaikkialla, missä jakotoimituksia on suoritettu tai suunnitteilla, nimittäin pellon hinnan jyrkkä nousu. Se on toisille etu ja toisille haitta….
Jaon mahdollinen tulo kun yleensä saa liikkeelle osto-operaatiot oman aseman parantamiseksi jaossa. Silloin kelpaa huonompikin alue siinä toivossa, että siitä pääsee jaossa eroon.
Maanomistajan maksettavaksi jäävä kustannusosuus jaosta per hehtaari vaihtelee melko suuressa haarukassa muutamasta kympistä reilusti yli tonniin/ha riippuen toimenpiteistä, mitä jaossa on tehty. Hankkeisiin sisältyvän arvonlisäveron saa maanomistaja toki takaisin myös valtion osuudesta, mutta se raha on varmasti käytetty siihen mennessä, kun jakolainan takaisinmaksu alkaa
Saa olla eri mieltäkin
