Ja esim vanhassa Pfeifferissa näytemäärä on niin pieni, että siitä on vaikeaa saada edustavaa. Mittakippo on vähän sormustinta suurempi.

Leikin tuossa hiukan huoltomiestä ja avitin naapuria puimakoneen laakeriremontissa. Isompi hihnankiristyspyörä kyseessä. 2 laakeria rinnan ja kuulien poistuttua takaisin luontoon tappiin jäljelle jääneet sisäkehät tolkuttoman tiukassa. Ja luonnollisesti niin, että ulosvetäjän kynsiä ei saa mihinkään kiinni.

Olen tottunut tuollaiset pistämään alasimelle ja sitten pajavasaralla kunnon pusu. Yleensä karkaistut sisäkehät joko hajoavat (sirpalevaara!) tai sitten ainakin katkevat niin että irroitus helpottuu kertalaakista. Mutta mitä tekevät nämä: ovat niin pehmeää tavaraa että niittaantuvat vaan kuin mikä tahansa patarauta, ja menevät muodostaan. Piti sitten rälläköidä ne poikki, toinen oli hyvin hankala pikkuruisesta laikan jämästä huolimatta. Laakeri on olaketta vasten ja akseliin hitsattu lattarautakin on siinä ihan vieressä. Kolmas keino olisi sitten ollut hitsata suoraan kehään tai lämmittää muuten.

Rälläkän kipunatkin oli kuin olisi säilykepurkkia työstänyt. Ei juuri zipunaa lentänyt, pehmeetä oli.

Mutta asiaan, eipä voi antaa kovin korkeaa arvosanaa laakerien laadusta.Ilmankos hajosivatkin. Toivottavasti tärkeämmissä kohdissa laakerit on valittu jollain muulla perusteella kuin ilmeisesti halvin maailmalta löydetty....

Onko noissa Dyna-6 laatikoissa ollut miten murheita?

Täällä yksi noin 1200 h ajettu ja ilmeisesti pakka/pakat luistaa 

Remonttijonossa.... harmittaa ohuesti.

Se, että missä jännitteesä moottori kuuluu kytkeä tähteen ja missä kolmioon, selviää vain ja ainoastaan moottorin arvokilvestä. Useimmat ovat tyyppiä D/Y 400/690 jotka siis 400 V jännitteellä antavat nimellistehonsa kolmioon kytkettynä. Mutta varsinkin hiukan pienempiä moottoreita löytyy myös D/Y 240/400 jotka luonnollisesti kuuluu jättää tähteen 400 V verkossa.

Ensinmainitussa voi täällä Suomessa käyttää tähti/kolmio-käynnistintä, jälkimmäisessä ei.

Olikohan se Norjassa jossa pääjännite on tuon 240. Nollajohdinta ei ole, tavalliset yksivaihelaitteet kytketään siis kahden vaiheen väliin.

Näitä harvinaisempia moottoreita tulee aina silloin tällöin vastaan. Ja onhan noita teollisuuden isompiin järjestelmiin muillekin jännitteille.

Totta,mutta traktoriin olisi saanut tehä jo monta kytkin ja laatikkoremppaa samassa ajassa kun pyöräkone vasta hioutuu

Nää taitaakin olla muunninkoneita järjestään. Ei oo kytkintä ja laatikkokin välttyy pahimmilta repimisiltä.

Seuraavassa

P=antoteho akselilta
neliöjuuri kolmesta on noin 1,73
U=jännite, moottorissa yleensä pääjänite 400 V
I=vaihevirta
n=hyötysuhde
cos/fii) on tehokerroin

P = sqrt(3) * U * I * n * cos(fii)

Tuosta voi sitten ratkoa haluamiaan suureita....

Joku sähkäri vertas loistehoa oluttuopin vaahtoon vie tilaa muttei mee päähän.

Tää oli hyvä :-)

Hieman teoreettisemmin voisi ajatella, että kun käämiin nostetaan jännitettä, siihen ympärille syntyy mg-kenttä. Kun jännitettä aletaan taas laskea, se kentän energia siirtyy takaisin käämiin ja verkkoon.

Kondensaattorin tapauksessa jännitteen noustessa konkkaan varautuu energiaa, ja jännitteen laskiessa konkka purkaa energiaansa takaisin verkkoon.

Ja vaihtojännitehän nousee, laskee ja kääntyy 50 kertaa sekunnissa.


Yksi kaveri tapaa sanoa että hän tietää sähköstä kaiken: se on sinistä ja sattuu.

Juuri näin.  Kuormassa, jonka tehokerroin on 1 (esim vastus) virta seuraa tarkalleen jännitteen muutosta ja kaikki teho on pätötehoa.

Ideaalisen indukstanssin tai kapasitanssin tapauksessa taas tehokerroin on 0, vektori- tai osoitinpiirroksena tarkasteltuna jännitteen ja virran välillä on 90 asteen vaihesiirto ja kaikki piirissä liikkuva teho on teoreettisesti loistehoa.

Käytännössä ideaalisia komponentteja ei ole olemassa kuin insinörtin unissa. Jokaisessa käytännön komponentissa on itsessään ainakin hiukan niin resistanssia, induktanssia kuin kapasitanssiakin ja asennuspaikastaan myös ympäristöönsä muihin osiin - sekalaisesti rinnan ja sarjaan kytkeytyneenä. Sähköverkon pienillä taajuuksilla pikkuasioilla ei ole juurikaan merkitystä, mutta jos mennään GHz taajuuksille niin asiat  muuttuvat kovasti hankaliksi. Johto ei enää toimi vain johtona, vaan kelana ja antennina, ja muodostaa viereisen johtimen kanssa myös kondensaattorin ja muuntajan... ominaisuuksiltaan vääränlaisesta johdosta ei toisesta päästä tule mitään vaikka toiseen päähän syöttää... signaalit vääristyvät, heijastuvat, vaimenevat, syntyy seisovia aaltoja jne.

Njoh, palataan takaisin pultti- ja mutteriosastolle 

Normaalin oikosulkumoottorin ottama (pätö)virta ja -teho ovat suorassa suhteessa sen kuormitukseen. Tyhjillään käyvä kone käyttää tehoa lähinnä vain laakeri- ja tuuletinhäviöihin. Ynnä pienen määrän ns. kupari- ja rautahäviöihin, jotka käytännössä lämmittävät moottoria. Kuormittamattomana virrat ovat pieniä ja näin myös em häviötkin. Eli joutavaa käy hyvin pienellä teholla. Isokin moottori pyörii pienillä sulakkeilla - kunhan sen vaan saa käyntiin jollakin pehmeästi! Käynnistysvirrat ovat 5-10 kertaisia nimellisvirtaan nähden jos moottori vaan kytketään suoraan laakista verkkoon...

Sähkömoottoria voi myös hetken kuormittaa jonkin verran yli nimellistehonsa, kunhan se ei ehdi lämmetä liikaa. Aivan liian suuri kuorma saa moottorin 'kippaamaan' eli se pysähtyy ja sen tuottama momentti romahtaa.

Loisteho on hieman hankalaa selittää, mutta se on magnetointiin liittyvää energiaa joka tavallaan värähtelee moottorin ja sähkölaitoksen muuntajan välillä edestakaisin. Matkallaan se pystyy aikaansaamaan jonkinverran pätötehoa kuormittamalla ja lämmittämällä johtoja, mutta teoreettisesti se ei kulu eikä häviä. Normaali sähkömittari ei rekisteröi loistehoa, sitä mitataan loistehomittarilla, lähinnä silloin kun sitä on liikkeellä ei-toivotun paljon. Suuri loisteho aiheuttaa mm syöttöverkolle kuormitusongelmia, erityisesti 3-vaiheverkon nollajohtimeen jossa normaalisti ei kulje suuria virtoja.

Loistehoa synnyttävät kaikki laitteet, joissa on keloja.  Tyypillisimmin moottorit, kuristimet (loistevalaisimet ym), muuntajat. Myös kondensaattorikytkennät tuottavat loistehoa, mutta se on 'vastakkaisvaiheista' induktiiviselle loisteholle. Kondensaattoreilla (tai nykyään elektoniiikalla) voidaan näin  kompensoida haitallisen  suurta induktiivista loistehoa. Laitteen tehokerroin (cos fii) kertoo pätö- ja loistehon suhteen. Nykyään elektoniikassa käytetään (pakollista) aktiivista tehokertoimen korjausta, PFC:tä.

Tuli sähköinen oppitunti .-/

Aina ihmetelly tota rakkorien maagista 10tonnia. Pyöräkuormaajilla lastataan surutta mittariin 50-60 tuhatta tuntia,eikä tunnu missään.

Lienevät pyöräkoneet tehty enemmän varman päälle vai mistä lie johtuu. Metsäkoneilla mennään tuonne 20-30 000 tunnin paikkeille, mutta kyllä sitten alkaa luotettavuus olla hyvin heikko ja remonttilaskut suuria. Hydrauliikat loppu, rungot rapeita, moottori ja voimansiirto kypsä,...

Oma kakkostraksa on nyt hyvän alun toisella kympillä. Eniten remppoja on tehty tuossa 7000 tunnin paikkeilla. Turbo, kansi, etuakseli, nostolaite, ruiskutuspumppu. Ennakoiden rempattu, hajalle asti ei mennyt kuin etuvedon kytkinpakka ja nostolaitteen yhdysakseli.

Muistan tuollaisen joskus nuorena nähneeni naapurissa.. sinänsä hyvin tehdyn oloinen kapistus.

Jos voitelu on ollut kunnossa, niin saattaisi olla vain laakerivika ja helposti (?) korjattavissa. Jos kaipaa hammaslääkäriä niin saattaa olla hankalampi juttu. Avaamallahan se selviää.

Sinänsä hammasvaihteita on teollisuuteen tarjolla hyvin kattava valikoima joten soveltamalla varmasti löytyy korvaava. Akselit ja mitat eivät välttämättä suoraan täsmää nykystandardeihin. Edullisinta kyllä olisi varmaan löytää samanlainen käytetty jostain.

Uusien suhteen tarjontaa voi katsella vaikka

http://www.sew-eurodrive.fi/produkt/hammasvaihdemoottorit-r-sarja.htm

vaikka tuo ei välttämättä ole viisain hankintapaikka.

Ostin aikanaan tuollaisen italiaanon, Gribaldi & Salvia malli Rotor 7. Seitsemän lautasta, ratasvetoinen, työleveys vajaa 3 m, nostolaiteversio, painoa reilu 500 kg. Niitetty ruokohelpiä, kesantoja, heinää sun muuta. On kestänyt ongelmitta ainakin 4 vuotta tuollaista 50 ha:n vuosittaista ajoa. Jotain vähemmän olennaisia osia karsiutunut, mm jakolauta. Terien vaihdolla on muuten mennyt.

En ole kyllä ajellut lujaa kiintokiviin enkä sähkötolppiin, sen sijaan mm. pudotettu kuluneista pikakourista lennosta tielle, pressun kehikko vähän taipui kun osui pudotessaan ensin takarenkaaseen.

Palkin kevennys on vähän sellainen mystinen rakennelma. Toispuoleisen painonsa vuoksi ei mene ihan pienimmillä traktoreilla. Ja kapeampiakin malleja lienee.

En tiedä nykyhinnasta mitään, silloin oli kuitenkin mielestäni hyvin edullinen jos ei-venäläisestä koneesta puhutaan. Silloin myi ainakin Illin Konehuolto, Lahti.

Niin myytäviä 1200 etsin.

Mitä olet muuten ajatellut mokomalla tehdä?
Harrastekoneeksi / entisöintiin / peräti käyttöön?

Vai koristeeksi pihalle härveli, jota ei naapurilla ole 

Mulla on yksi 1200, ei kyllä myytävänä jos sitä tarkoitit..