Tässä osiossa voit tarkastella kaikkia tämän jäsenen viestejä. Huomaa, että näet viestit vain niiltä alueilta, joihin sinulla on pääsy.
Kyllä Veeti ja Sepe torppaavat joka ikisen hankkeen joka toisi toimeentuloa pohjoiseen. Miten olisi hanke jolla sijoitetaan etelä Suomeen joka ikinen asukas pohjoisesta. Ei tarvii valittaa rahanmenosta pohjoiseen. Voisi *****illa veetikin ihan kotiportailla ja saada ei henkistä palautetta asiasta riemastuneilta välittömästi

.
Kyllä siellä semmonen Piikipotun kokonen kolo aina on. Se joka ei mihinkään muuhun kelpaa.,
Ainut virhe on tapahtunut siinä, ettei Fortum aloittanut investointiohjelmaansa ajoissa. Pohjoisen sähkönjakelijat huomasivat tilanteen ajoissa ja tekivät korotukset jo vuosia sitten. Ja tuon korotuksen jälkeenkin hinnat ovat halpoja Savon Voimaan verrattuna puhumattakaan siitä Loisenergiasta Kainuussa.
Hyvä Puuha-Pete. Hakupalvelu ei tunistanut paikkaa Monastinvaara, joten Mamut ja bussikuskit ei osaa sinne. Onko se tärkeä paikka? Nuobadi.
Näytettäisiin Karin pilapiirrosta 80 - luvulta näille nuorisovanhuksille epävirallisesti. Klasnikof mukana. Sanottasas että joku ymmärti sen jo 40 vuotta sitten.
Veeti, ajattele lähihoitajina vain Agronettilaisia. Tietysti valantehneenä!!!! Vaan kelle?
Mitäs Pete lapselleen kertoo? Kuka vai ketä

:'(sen illalla hakee???
Sulatat vain joka kerralla kuumalla vedellä. Jäätymistä on meilkein mahdotonta estää kyseisessä tilanteessa. Kovan pakkasen lauhtuminen lisää jään määrää. Jäätyykö ovihuullos lattiaan?
Lypsyukko on eksynyt Kuusamon Tropiikkiin, eikä halua osata kotiin.
Masentaa tämä agronetti, kun sepe vain onnittelee vuoden vaihtumista. Raittiit pakkomielteiset pitää ohjata välittömästi hoitoon. Sipilän lakialoitteella. Pysyvästi.