Tässä osiossa voit tarkastella kaikkia tämän jäsenen viestejä. Huomaa, että näet viestit vain niiltä alueilta, joihin sinulla on pääsy.
Vaikea kuvitella veljeksille samaa isää, niin ovat erilaisesta puusta veistetyt.
Tiedotusvälineiden mukaan Al_Holin leirillä eletään epä-inhimillisissä olosuhteissa.
Mutta kuvissa näkyy pyöreäposkisia, hyvin syöneen näköisiä pojankoltiaisia ja eläväisiä tyttölapsia hyvissä puhtaissa vaatteissa ja hiukset nätisti leikattuina.
Ihan kuin lasten oikeudet olisivat hyvinkin toteutuneet?. Naisten oikeudet voi olla niin ja näin.
Mitään epä-inhimillistä ei kuvissa näy
Tuli vaan mieleeni.
Wikipedia:
Ennen eduskuntavaaleja 2003 Jäätteenmäki oli tuonut julkisuuteen katkelmia ulkoasiainministeriössä salaisiksi luokiteltujen asiakirjojen sisällöistä pääministeri Paavo Lipposen (sd) keskusteluista Yhdysvaltain presidentin George W. Bushin kanssa Washingtonissa 9. joulukuuta 2002. Nämä keskustelut liittyivät valmisteluihin Suomen osallistumiseksi Yhdysvaltain johtamaan vapaaehtoisten koalitioon Irakin sotaa koskien.
--------------------------------
Jäätteenmäki syytti Lipposta Suomen liittämisestä maan linjausten vastaisesti Yhdysvaltojen Irakin miehitystä kannattaneiden valtioiden koalitioon. Väitteet perustuivat Jäätteenmäen hallussa olleisiin asiapapereihin (muun muassa WASB-050).
-----------------------------
Asiassa nostettiin syyte Jäätteenmäkeä sekä muistiot vuotanutta tasavallan presidentin neuvonantaja Martti Mannista vastaan. Mannista syytettiin virkasalaisuuden rikkomisesta ja Jäätteenmäkeä yllytyksestä ja avunannosta. Käräjäoikeus katsoi Mannisen syylliseksi mutta vapautti Jäätteenmäen.
--------------------------------
Jäätteenmäki palasi Irak-aiheeseen vielä yli kolme ja puoli vuotta kohun jälkeen 30. joulukuuta 2006 Iltalehden haastattelussa ja väitti, että kaiken takana oli tarkoitus palauttaa Paavo Lipponen pääministeriksi. SDP:n ryhmäjohtaja Jouni Backman kiisti Jäätteenmäen väitteet STT:lle antamassaan kommentissa.[10] 4. tammikuuta 2007 kokoomuksen Ville Itälä ja Irak-skandaalin aikainen puoluesihteeri Heikki A. Ollila vahvistivat kuitenkin Iltalehden haastattelussa, että SDP:n tuolloinen puoluesihteeri Eero Heinäluoma yritti houkutella kokoomusta kaatamaan hallitusta välikysymyksen avulla. Itälä ei kuitenkaan halunnut omien sanojensa mukaan ryhtyä ”leikkiin mukaan”.[11]
--------------------
Muistin virkistämiseksi amerikkalaisten invaasio Irakiin tapahtui ilman YK-suostumusta.
Kysymys kuuluu, voisiko Suomen pääministeri enää antaa yhtä härskiä lupausta,
vaikka asiakirja miten salaiseksi luokiteltaisiin?.
Postilakko tulee olemaan fiasko demarien ohjauksessa.
Demari ohjausministeri.
Demari neuvottelija .
Demari pääministeri.
Huumorilla siitä vain selviää.
".....ja silloin se hulivili-hummeripoika sen Torpan tytön jätti............
Eikö muuta järkevämpää ole maailman pelastamiseksi?
Vanhemmat, joiden jokavuotiseen elämäntapaan kuuluu Thaimaan loma, opettavat lapsensa lakkoilemaan.
Eläköön, lisää palkkaa ja uusia etuja juuri minulle, tietenkin lakkoilemalla.
Kertoi että Katri Kulmuni pitää mukavasti pistoolia demarien ohimolla.
Aika mukavasti sanottu entiseltä Liberaalilta (Keskustalaiselta).
Muistetaan, että aikoinaan Soininvaara teki pesäeroa kertomalla demarien olevan betonipuolue.
Se oli silloin kun edesmennyt, nykyään Ilta-Sanomien suosikki
Claes Andersson kertoi muistelmissaan harkinneensa itsemurhaa ministeriaikanaan.
Elämä on.
Mies, joka toimii, vaikka koirat haukkuu.
Alaspäin. Ylöspäin olivat silloin kun lupasi kolminkertaiset lapsilisät.
https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/maatalous/artikkeli-1.420304Ei puhettakaan, että talon ainoa poika lähtisi muukalaislegioonaan tai istuttaisi peltoihinsa tyrninrisuja.
Saati liittyisi "Tapa talonpoika päivässä" puolueeseen.
Tuo kaveri on Sepen naapuri.
Vaalitentissä Orpo valehteli kuin porsas.
Kielsi tienneensä raportin laatimisesta, vaikka oli kokouspöytäkirjan
mukaan siitä päättämässä.
Harvoin poliitikko jää valehtelusta noin helposti kiikkiin.
https://yle.fi/uutiset/3-10710741Mies menetti rahansa ja perheensä, sai viherpiipertäjien vihat niskoilleen.
Mutta oikeus toteutuu.
Tälläkin palstalla omatekoinen "lautamies" on vuosikausia jo lukenut tuomioita,
haukkunut ja solvannut.
Saa nähdä kuinka nyt kommentoi?.