Seehpuloni ajjaa ryttyytti satakuusviitosella verkusonilla säelörehhuo peräkärryyn. Raktorin kuppeella pyörie louskutti satakymppi taaruppi ja heinä lenti vaehtelevalla menestyksellä yksakselisen tuhtin lavalle, välillä meinasi torvi tukkeutuo ja heinä syöksähteli semmosina limppiinä. Osa tietennii putosi etellämaenitusta syystä maahan kärryn ja silippurin välliin. Vaen Seehpuloni ei ollu assiesta moksiskaa, vaan ajjaa köttyytti naama entistä levveämmässä hymyssä. Heleopmmallaha se kahtokea peäsöö, kun on lavalla vähempi rehhuo ja kun ei oo niin täppeen peälle se satokaa. Kun navetassa ei paskonu ku kuus lehemää (plups nuorkarja, kirj huom.), niin kohtuuvella yheltätoesta hektaarilta niijjen eväs tuliki.
Välillä Seehpuloni joutu tökkkimään hankon varrella silippurin torvea auki. Sillon hän ajjoe raktorin sillai linkkuun että peäsi tökkimään lavalta sinne torveen. Tälläki kertaa Seehpuloni seiso lavalla hikkeä pyyhkästen ja kahteli silimät sirrillään taevaan rantaa jossa loestaa pässötti aurinko, eiku kaks aurinkovaha se Seehpulonin maesemissa paesto… Pikkusen aurinkon loestetta himmenti sarkojen peällä leijuva verkussonin pakoputkesta noussu savu. Seehpuloni kahteli savukerrostummaa ylypejänä, sillä hän tiesi ettei ees naapurin nelivetovalametista tuommosta ja sitäpaeti verkusonin moottorie oli hoonattu menneellä viikolla, niin että se pehemittäsi vielä monta uuvempaa raktorija.
Seehpuloni sae torven auki ja ajo vielä jälellä olevat puoli kierrosta loppuun, irrotti sitte taarupin ja lähti kohti purkupaekkaa, elikkä aejjemmin maenittuva tornie. Ajjaessaan Seehpuloni mietti että oesi mukavata saaha lommaa itelle ja akalle, ja että jokoha se akka on tullu marttojen kokkouksesta, joha se on ollu siellä kolomatta viikkoa. Välillä Seehpulonin suusta peäsi hihitystä, kun hän muisteli kirkonkylän uutta lomitushallinnon ukkoa, joku Anttola se ukon nimi oli vissiin, vaekka naapurin Eemeli sitä puhutteli Reohkahatuksi, oli kuulemma nuorempana kasvanu joku karvalakinreohka peähän kiinni, taekka jotaki sinneppäen…