Lainaus käyttäjältä: sjk - 27.06.13 - klo:07:34

Oliko lehmälläsi parisen kuukautta poikimisesta?

juu ja neljäs poikiminen. Metabolisista ongelmista se lähtee, utaretulehduskin.

Veikkaan että holstein...?

Ongelmia tulee siitäkin että lehmät ovat jalostettu lypsämään enemmän kuin niiden aineenvaihdunta ja elimistö kestää. Joillakin jopa pumppu pettää, kun rasitus menee yli. 

Hyvin lypsävä lehmä on aina mieluinen asia mutta ei sillä kustannuksella että se voi huonosti. Tottakai hoito ja ruokinta ovat ykkösasemassa mutta kyllä yksilöeroja on, tasainen lypsäjä ei heru korkealle mutta voi saavuttaa jopa 14 -tonnin tuotoksen. Nämä ovat enimmäkseen tuurista kiinni millaisen lypsäjän saa, on helppo ulkopuolisen syyttää että et ole osannut hoitaa lehmääsi oikein, mutta jos sulla on vuotava lehmä, millä on ollut muitakin heikkouksia niin kyllä aika kovasti saa tehdä töitä että se olis sen kauden selvittänyt.   

Lainaus

Ja kyllä huonon lehmän parsipaikka on kalliimpi ja myös kasvatuskustannus on kalliimpi

Varmaan tarkoitat oikeaa asiaa, mutta sanamuodosta saa hiukan hassun vaikutelman.  Tyyliin ohjekustannus rakentamisessa €/parsipaikka (hyvä lehmä) €/parsipaikka (huono lehmä)  .  Kannattaa rakentaa vain hyvien lehmien parsia, koska ovat halvempia 

Tarkoitin justiin sitä että huonon hiehon kasvatus maksaa suhteessa enemmän kuin hyvän hiehon, sillä hyvä ensikko lypsää meijeriin kasvatuskustannuksensa ensikkokaudella ja loppukauden tekee vielä plussaa. En nyt tarkoittanut uutta navettaa ja rakentamista, kyllä esim. 30 vuotta vanhassakin navetassa kannattaa pitää muustakin syystä lehmää kuin "parrentäytteenä".

Toki ensikkojen kanssa kannattaakin antaa vähän periksi tavoitteistaan, sillä jos niitä kovin helposti laittaa teuraaksi niin tilalle jää kuitenkin sen hiehon kasvatuskustannukset maksettavaksi eikä teurastili kata niitä. Siksi kannattaakin pitää ensikko esimerkiksi lypsämässä vuoden päivät jos on tyhjäksi jäänyt ja laittaa sitten teuraaksi, näin ei jää tappiolle. Niin tai näin, välillä on sellaisia tilanteita jolloin tehdään tappiota ja välillä taas voittoa. Liian tiukaksi tavoitteita eikä vaatimuksia kannata laittaa, tai polttaa itsensä loppuun.

Aika kallis kokeilu on. Jos lehmästä ei sitten satukaan tulemaan sitä hyvätuotoksista kestävää lehmää, vaikka aloittaisi alkunsa varovasti.

Näissä laskelmissa jätetään ottamatta huomioon parsipaikan hinta.
Tällainen heikkotuottoinen tarvitsee sen oman parsipaikkansa ympäri vuoden kuten myös hyvätuotoksisen alun omaava ensikko.

Mikä tuollainen 23-väkirehuprosentin ruokinta tänä päivänä oikein on?
Jos nyky holsteinia ruokkii tuollaisella väkirehumäärällä, sehän kärsii energiavajeesta koko ajan.

Nimenomaan kallis tutkia ja tänäpäivänä kallis maidontuottajallekin kokeilla että tuleeko huonosta ensikosta keskivertoa edes. Ja kyllä huonon lehmän parsipaikka on kalliimpi ja myös kasvatuskustannus on kalliimpi. Voi verrata siihen että huono säilörehu on aina kalliimpaa rehua kuin hyvä.

Säilörehu pitää olla tosi vahvaa että 23% väkirehu riittää. Ehkä tavoitteena on tutkia että millä väkirehu%:lla saadaan lehmät kestämään pitempään, vertailuryhmässä kun väkirehu% on 49, jossa tämä parempi ensikko on.

Te joille tulee KM-vet niin pääsette näkemään testiensikoista valokuvatkin, myöhemmin tutkimuksen materiaalia kootaan www.kestohanke.fi -sivustolle. Jo kuvia katsoessa ensikoissa on iso ero. Heikompi ensikko näyttääkin huonolta tai siis aivan keskeneräiseltä, mielestäni tuollaiselta tulee siemennysikäisen hiehon näyttää, kun taas poikinut jolla on suurin osa kaudesta jo takana (tällä 250 pv) tulisi näyttää aivan toisenlaiselta. Viittaan siis tuohon "sjk;n" esittämään ongelmaan että vasikan juotto ja myöhemmin hiehon kasvatus eivät ole onnistuneet ja se näkyy surkeana yleisolemuksena ja surkeana tuotoksena. Ensikko näyttää kyllä siltä että se on kärsinyt vasikkana rajun ripulin tms.

Sikäli Maaningan hyvää tarkoittava tutkimus voi kaatua siihen että valitut testieläimet eroavat toisistaan liikaa, kun parempi testi-ensikko on selvästi parempi ja edustaa suomalaista keskivertoensikkoa. Tutkimukseen olisi pitänyt valita siis vain keskivertoensikot ja muut jättää ulkopuolelle siis surkeat ja huippuhyvät. Silloin tutkimus olisi jokseenkin luotettava kun aineisto edustaa keskitasoa.

Tuoreessa KMVetissä esitellään uusi tutimus "kestohanke" että miten saadaan kannattavuutta että lehmien kestävyyttä. Mukana on mm. testiensikot joista toisella on arviolta 5500 kilon tuotos ja toisella 9000 kilon tuotos 305 päivältä EKM-tuotoksena. Tutkijat olettaa että heikompi ensikkotuotos ei ennusta lehmän kestävyydestä ja elinikäistuotoksesta mitään. Lisäperusteluna jos korkeaan tuotokseen tarvitaan enemmän rehua ja myös kalliimpaa rehua niin korkeampi tuotos (+ lyhyempi ikä) ei kannata. Juu, tässä olen samaa mieltä että keinolla millä tahansa ei kannata isoja maitolitroja hakea sillä jos se tehdään isommilla tuotantopanoksilla, runsaammilla työtunneilla ja riskinä on silti että korkeatuotoksiset lehmät sairastuu tuotantosairauksiin. Tämä asia on toki maidontuottajille tuttu asia..

Mutta... jos ensikko lypsää oikein heikosti, esim. tämä esimerkki hieho (joka on vielä holstein) reippaasti alle 6000 kiloa - tosin vain 23-väkirehu%:lla. Siltikin jos ensikko on kovin heikko jo ensikkona niin ei se tule koskaan olemaan kovin hyvä. Ja tämä on nähty moneen kertaan. Usein heikon esityksen syynä on tietenkin geneettisesti huono tuotoskyky, heikko rungon kapasiteetti (varsinkin rungon leveys ja syvyys), myös luonteeltaan laiska syömään tai kovin valikoiva, se ei muutu koskaan ahkeraksi syömään.

Kyllä lehmistä näkee jo ensikkona mitkä ovat hyviä lypsäjiä myöhemminkin. Ensimmäisenä kiinnitän huomiota syöntikykyyn ja haluihin. Lehmällä voi olla rungossa syöntikykyä vaikka kahden lehmän edestä, mutta jos sillä ei ole syöntihaluja niin se ei sillä valtavalla rungolla tee yhtään mitään. Jonkun verran syöntiahkeruus periytyy että jos on sellainen suku karjassa joilla on ongelmia syömisen kanssa niin lihasonnia vaan. Huonosti syövät ovat ketoosi herkempiä, niille tulee energiavajeesta johtuvia hedelmäliisyyshäiriöitä (esim. rakkulat) herkemmin. Ja jostain syystä usein myös kiusallisen lyhytmaitoisia.

Olen sitä mieltä että jos ensikko lypsää tosi huonosti niin siitä ei tule koskaan hyvää lehmää. Kesto-hankkeen mukaan lehmän ensikkotuotoksella ei ole väliä sen lopullisen elinikäistuotoksen suhteen, mutta uskallan olla eri mieltä. Olen itsekin aikasemmin mennyt tuohon samaan "lankaan" että jos ensikko ei heru hyvin, niin olen olettanut että siitä tulee pitkäikäinen, mutta jälkikäteen ne lehmät joita olen luullut kestäviksi ovatkin olleet kaikkea muuta.

Huom! korjaukset lihavoituna!

Raisio on muutenkin joutunut vähän huonompaan valoon, aikasempina vuosina hyvin toiminut luottorehu olikin rehu-uudistuksen jälkeen täysfloppi. Jälkeenpäin tutkin että mikä siitä mättää, sain selville että tärkkelyspitoisuutta oli tiputettu reippaasti ja tärkkelysenergiaa korvattu rasvoilla. Kuten kaikki tiedämme suojatunkin rasvan hyväksikäyttö on lehmillä selvästi heikompaa kuin tärkkelyksen. Ja kun valittiin toinen täysrehu toisesta rehutehtaasta jossa on taas korkea tärkkelys niin se ainakin toimi, lehmät alkoivat herumaan ja näyttämään kiimojaan, lisäksi pitoisuudet parani eikä tullut mitään "tärkkelys-vaivoja".

Olen käytännössä huomannut että väkirehussa on tärkkelys joka lypsättää. Säilörehun vaikutus on sitten aina suurin että sitä ei saa koskaan unohtaa. Monet muistaa vielä ne ajat jolloin vilja jaettiin lehmille käsin oikeasti "jauhona" ja tietenkin vain kaksi kertaa päivässä. Tuosta ajasta tuli lehmien ruokintaan tämä tärkkelyspelko ja sen välttäminen. Mutta jos tärkkelys on täysrehun muodossa ja se jaetaan vähintään 4 kertaa päivässä automaattiruokkijalla niin mitään "tärkkelys-vaivoja" ei pitäisi tulla. Jos tulee niin sitten syy on säilörehussa tai sen riittämättömässä saannissa.

Nykyrehut missä tärkkelysenergia on laitettu minimiin ja ne korvataan jollain muilla rehuaineksilla jotka ovat viljaa kalliimpia niin en näe siinä järkeä ollenkaan nykyisessä kustannusnousussa. Kuitenkin kun tänä päivänä pitäisi hakea sellaista ruokintaratkaisua mikä olisi mahdollisimman tehokas että edullinen. Kuitenkin kun hyvää säilörehua ei korvaa mikään väkirehu, se on vain täydentäjä.

Lainaus käyttäjältä: mah - 27.05.13 - klo:20:47

Jodipohjaisissa on se vika, että kun niitä käyttää, on niistä vaikea päästä eroon. Sieltä lähtee vetimistöstä luonnollisestikin suojaavia pöpöjä. Mutta daisarit ja omat kädet ja solut pysyvät hallinnassa kivemmin maitohappopohjaisilla kasteilla, ainakin meillä.

Jodia ei kannata käyttää ns. varmuuden vuoksi, se kuitenkin aina kuivattaa ihoa. Jos on syyliä tai oikeita pöpöjä niin sitten pitää käyttää.

Ei olla huomattu noita ongelmia jodikastojen kanssa, enempi ongelmia on ollut maitohappopohjaisilla ja muilla; ne vain kastelevat vetimet eivätkä suojaa pöpöiltä, ja solut ja tulehdukset ovat vain ryöhääntyneet; kosteassa vetimessä on bakteereille kasvualustaa.

Jodipohjaisiakin on erilaisia, uusi uuden sukupolven jodiaineella ei ole vastaavia huonoja ominaisuuksia kuin vanhoilla perinteisillä, joiden huonot puolet tunnetaan. Se onkin että jodikastoilla on sellainen maine että sen huonot puolet tunnetaan mutta sen hyvät puolet jää sitten niiden varjoon, se on kuitenkin toimivin jos haluaa saneerata aureuksen pois ilman että tarvii poistaa runsaasti lehmiä.

Jos ei ole utaretulehdusongelmia karjassa eikä korkeita soluja niin mitään vedinkastoa ei kannata käyttää, sillä se on turhaa rahan ja ajan hukkaa ja lisäksi mitä vähemmän vetimiä kastellaan niin sen parempi.

Eläinlääkärin jutussa oli yksi iso vika, asiat ovat nyt aikalailla toisin kun 40-50 vuotta sitten. Lehmät lypsää enemmän ja jos niitä ei ruoki tuotoksen mukaan niin ne sairastuu siitäkin. Ollaan tultu yhtälöön mikä on hankala. Pohjoismainen NAV on jo pitempään suosinut sellaista lehmää ja keinosiemennyssonnia jolla on hyvä kuiva-aine tuotos ja nestetuotos kohtuullinen ja myös terveysominaisuuksia on painotettu. Jalostus etenee hitaasti, mutta tiedä sitten miten tämä tavoite edes toteutuu.

Toinen asia on se että Suomessa maidonhinnoittelu ja varsinkin maidontuotantotuki suosii nestemaidon korkeaa määrää. Toki pitoisuuksistakin maksetaan.

Hyvän vedinkaston löytäminen on tärkeää ja toisekseen että käyttää sitä oikein, eli tarvii varmistaa että vetimen päät kastuu siihen kunnolla tai että suihke kanssa osuu oikeaan paikkaan. Ollaan kokeiltu monenlaisia, mutta ainoa mikä oikeasti toimiii on jodipohjaiset, tätä on useat eläinlääkäritkin toitottaneet lehtiartikkeleissa (mm. KMVet). Ja että se on tutkitusti ainoa mikä tehoaa myös aureukseen.

Rahka on tosi hyvää, mutta mistä nuo rahat??? Eikö Ouluunkin investoitu jotain? SE VAAN että missä nuo investoinnit näkyy? Tuottajahinnassa tietty! Siitä on jo aikaa kun A-I nosti tuottajahintaa ja oli jo sitä ennen hiukan edellä. Tätä menoa Valio tarvii todellakin vain sellaisia tuottajia joilla on uskonto 10 ja matikka 5!

Lainaus käyttäjältä: BACKSPACE - 15.05.13 - klo:05:23

Jossain robottitilalla nuo liian paljon vettä lypsävät lehmät lienevät jo hidasteena  Kun sitä vettä imetään tuntitolkulla pienistä rei`istä tilatankkiin.. Eikä liian laiha maito ole tietysti meijerinkään etu, ainakaan juustomeijerin..

Tietysti meijeri maksaa vesikuutiosta 650€/motti. Vai paljonko maksaakaan nykyään. Vahva maito on kuitenkin varmaan parempi koko ketjulle

Jonkun viisaan pitäsi laskea että kumpaan menee suhteessa enemmän rehua vahvaan maitoon jota tulee vähemmän vai laihaan maitoo jota tulee enemmän.

Eikö tuo ole aika helppo päätellä, tietenkin siihen vahvaan maitoon jota on vähemmän tarvitaan vähemmän rehua. Toki eläimen elopainokin vaikuttaa ylläpitoenergian määrään, mutta jos on samankokoiset ja ikäiset lehmät niin pitoisuuslehmien pitäminen on edullisempaa jo senkin vuoksi että niiden utarerakennetta ja elimistöä ei rasiteta korkeilla nestetuotoksilla.

Karjantarkkailu on vanha termi, se on ollut jo pitkään maitotilaneuvonta tai tuotostarkkailu.

On hyötyä, toki riippuu paljon omasta kiinnostuksesta neuvontaa kohtaan; jos ei kiinnosta ne laskelmat, raportit ja muut niin eihän sitten kannata. Myös neuvojan ammattitaidolla on osuutta asiaan jotta saadaan kaikki hyöty.

Mielestäni oman kokemuksen mukaan paras taloudellinen hyöty karjanpidosta saadaan kun yhdistetään tuotostarkkailu, jalostusneuvonta (FABA) ja terveydenhuoltokäynti (Meijerin laatusopimus). Lisäksi peltopuolen asioitakin on hyvä päivittää välillä.

Yli puolet tuloista määräytyy kuitenkin pellolta eli rehusadosta ja sen laadusta koska se määrää lehmien tuotoksen, muun ruokinnan hinnan ja hedelmällisyyden. Ja kyllä nämä rehuasiat ovat hyvin tähteellinen osa maitotilaneuvontaa.

Tuotostarkkailutiloilla on meijerimaitoakin noin 1000 kiloa enemmän/lehmä eli sekin kertoo että kun liittyy tarkkailuun niin aletaan kiinnittämään oikeisiin asioihin huomiota. Muita lukuja ei oikein ole vertailuun saatavilla koska ei-tarkkailutiloilta ei juurikaan saada muita lukuja. Aika iso epätietoisuuden aukko. Miten voi tilaa kehittää ja parantaa kun ei ole mitään tietoja tuotannosta?

Tänäpäivänä kun ollaan menossa siihen että joko laajennetaan tai lopetetaan niin maidontuotanto ei ole enää alana sellainen että sitä vois tehdä ilman jatkuvaan tiedonkeräilyä. Automaattilypsysysteemit toki keräävät tietoa, mutta se ei vastaa sitä samaa mitä tarkkailussa voidaan tehdä. On aika iso tietoinen riski olla kuulumatta tarkkailuun, jos on laajentava ja kehittyvä tila.

Ei oltais mekään saatu varmaan yhtään myydyksi ellei olisi ollut tutun laajennusta. Eli ottakee selvää onko tuttuja laajentamassa ja kysellä että millaista ne haluaa? Yleensä kun asian esittää niin että ajattelee sitä toista puolta niin kaupat saattaapi syntyä ihan vaivihkaa. Me saatiin silloin kyllä itse valita vapaasti myytävät, mutta jos kaupan ehtona olisi ollut se että ostaja valitsee itse niin sitten hinnatkin olisi olleet toista luokkaa. Ostaja näki ja hyväksyi kyllä kaikki hiehot ennen mitään kauppoja. Maksuaikaakin annettiin reilusti kun on parempi tuttu kyseeessä.

oisko tuo jos korjais hintaa alaspäin..

Vielä 10 vuotta sitten tuo toimi, tänä pänä kun huonolla elukalla ei tee mitään, se on vaan kustannus niin jos joku myy erityisen halvalla niin se kyllä epäilyttää ja sellaiset kierretaan ja taas liian kalliilla myyvät. Kun hinta on täysin kohillaan eläimen tasoon nähden niin silloin pitäisi kyllä mennä.

Ei enää, siitä on nyt varmaan liki 2 vuotta kun Faba toi maahan samoja sonneja kuin Semex ja samalla hinnalla ne oli kaikki. Ihan järkevääkin on että näin pienessä karjamaassa ei toimitella samoja sonneja eri firmojen taholta. Toinen juttu on se että tarviiko meidän hiipuva alamme kolme ks-firmaa?

Epäilen myös että millään väkirehulla ei saada samoja tuloksia aikaan kun optimaalisella säilörehulla tai laidunruoholla. Lehmä on kuitenkin luotu korsirehun käyttäjäksi ja kaikki väkirehut ovat lehmälle tavallaan vierasta ravintoa. Lisäksi väkirehujen hyväksikäyttö on alle puolet siitä mitä nurmirehulla on. Todennäköisesti tässä rehussa  on vain se "taika" että on onnistuttu löytämään sellainen prosessi jolla väkirehujen hyväksikäyttöä lehmän pötsissä pystytty nostamaan. Mistään lisätystä ihmeaineesta tuskin on kyse sillä lehmän pötsi on sellainen tehdas että siellä syntyy ihan omat ihmeaineet.

Kaenuunkeisari; kirjoitat kyllä tosi asiaa, juuri noinhan asiat tuntuu menevän.

Pihattoihin siirtymisessä huonojalkaisia ei voi pitää eikä liioin riippatissejäkään. Sinänsä pihatot ovat laittaneet ihmiset ajattelemaan monipuolisemmin alaa; kaikki pitää olla kohillaan jotta lehmät liikkuu, syö ja makaa ja että lypsy onnistuu. Parsinavetassa taas pystyy pitämään huonompaa lehmää pitempään.

Lainaus käyttäjältä: Rusina - 19.04.13 - klo:09:56

Täällä yks sellainen tila jossa ei Semexit eikä kanukit pelanneet (AY-rotua). Ensin kesti aikansa myöntää itselle virhearviointi ja sehän tässä vaikeinta on. Vielä kun oli alkujaan minun ajatus ja isäntä suostui. Sen jälkeen piti tunnustaa vielä isännälle että se oli väärä ratkaisu, mutta hän meinas että niitä virheitä tekee tässä itse kukin.

Ollaan käytetty semexiä jo kauan ennen kuin se oli Semex-Finland ja silloiset sonnit eivät ainkaan sopineet meille. Oletan että nykysonnit ovat jo parempia ja varsinkin ne ovat tuotoksen ja käyttöominaisuuksien mukaan joissa on SRB;tä. Semexillä on aika hyvin noita Ruotsin sukuisia valikoimissa mistä tulee tuotosta ja oikaisee joitakin käyttöominaisuuksia. Eli tänä päivänä Semexin sonnit ovat aivan jotain muuta kuin 8 vuotta sitten. Nyt jos joku tila alkaa käyttämään ko. firman sonneja ja jos tuotoksesta ei ole varaa tiputtaa niin valitsee käyttöön sonneja jotka ovat noin 75 % kanukkia ja tuotokset listan korkeimmat. Niillä voi ainakin aloittaa jos epäilee homman toimivuutta.

Utaremuoto ei ole kanukeilla erityisesti kohentunut. Siihen tarvitaan kolme polvea kanukkia tai sitten taakse sellainen emälinja jolla on tämä asia ennestään kunnossa. Riippatissjeä ei kannata kanukeilla edes yrittää korjata - laittakaa niille lihasonnia. VG;n sonneilla on utaremuotoon samalla tullut isompi korjaus kuin kanukeilla, esim. Facet on tässä ollut tehokkaampi periyttäjä kuin mikään muu kanukki ja jopa Viikin Record ja ASMO Sale. Kyllähän sellaisilla jotka lypsää 5000 kiloa niin utaremuoto on ollut hyvä, mutta siinä kohtaa parantuneesta utaremuodosta ei ole ollut mitään hyötyä kun lehmä ei heru, antaa maitonsa hitaasti ja epätasaisesti ja on hankala lypsää ja niillä on tuntuu olevan jos minkälaisia ongelmia. Harva kanukki on siis edes oikea lypsylehmä, ne ovat olleet lähinnä vain lisätyötä ja tuottoa ei tule.

Asiaa heiman tutkineena olen huomannut että ne tilat jotka ovat ennen kanukkien siirtymistä voimakkaasti panostaneet tuotokseen ja nimenomaan valkuaistuotoksen, pitkämaitoisuuteen jne.. niin heillä on lehmissä jo monta polvea tuotospotentiaalia niin tällaisissä karjoissa kanukkien käyttö ei useinkaan tuotoksia pudota. Kun taas jos on tila missä on vältetty tuotossonnien käyttöä siitä syystä että on pelätty terveysongelmia, heikompaa rakennetta tai vaikka lihakkaampaa ulkomuotoa niin tämän tyyppisellä tilalla kanukkien käyttö saattaa romahduttaa tuotoksia. Meillä oli lähtötilanteena tämä jälkimmäisenä kuvattu tila eli lopputulos oli sanomattakin selvä että ne eivät tuoneet toivottavia tuloksia.

Lehmät ovat nyt korkeita kanukkijalostuksen myötä, ensikotkin ovat jo niin kookkaita että ovat jo poikiessaan vanhempia lehmiä isompia. Se pitäisi näkyä sitten myös syönnissä ja tuotoksessakin jotta isommasta koosta olisi taloudellista hyötyä. Tilanne on vaan edennyt siihen että jo usean parsiremontin jälkeen olemme siinä pisteessä että seuraavaksi tarvitaan isompi navetta. Olen alkanut epäillä että onko lehmällä paljon apua isommasta koosta. Usein kestävimmät lehmät ovat pieniä ja siroja.

Kuitenkin kun olemme  etelässä jossa tukien osuus on enää kolmannes tuloista niin tuloilla on aika iso merkitys.  Pari vuotta sitten alettiin karsia kanukkisukuisia reippaalla kädellä, nyt niitä on enää kolmannes ja tällä hetkellä on enää yksi sellainen jolla on tuotos muita heikompi, mutta on saanut olla kun sen lypsyssä ei ole sillai ongelmia ja on muuten ok. Reippaan karsinnan jälkeen maitotilit ja työmotivaatio on parantunut.

Jotenkin aika saman kuulonen tarina http://www.faba.fi/faba/ajankohtaista/kuukauden_juttu kohan ei sama tilakin 

Ei ole sama tila. Linkkisi esittämällä tilalla oli lähtökohta aivan jotain muuta, tuotos oli siellä ennen kanukkeja 10500 kg. Kommenttisi perusteella voisi kuvitella että kanukkijalostukseen pettyneitä tiloja olisi vain 1-2  mutta luuleen että niitä on oikeasti 100-200 - jopa enempi. Aikasemmin kuuli enemmän poikkipuolista sanaa, mutta tänä päivänä harva uskaltaa Faban kilpailijoita arvostella, tuntuu että kehujia on enemmän. Faba saa taas sapiskaa niskaansa ihan älyttömistäkin asioista.

Kyllä ne kanukkisukuiset meilläkin oli vasikkana hyvän näköisiä, ei siinä mitään, mutta totuus paljastui sitten myöhemmin. Sittemmin olen oppinut että vasikan ulkonäöllä ei juurikaan ole merkitystä tuleeko siitä hyvä ja kestävä lehmä. Enempi sillä on merkitystä että sen vasikkakausi on ollut ongelmaton, ripuliton yms. Kun vasikka saa lähteä kasvamaan hiehoksi hyvistä lähtökohdista niin tilanne on jo hyvässä mallissa. Tähän tilanteeseen taas ei tarvita kanukkeja, oman kokemuksen mukaan nimenomaan kanukkisukuiset vasikat ovat olleet meillä ripuliherkempiä. Aikasemmin ei edes tiedetty että isommalla vasikalla voi olla enää ripulia, mutta nämä kanukkivassut korjasi senkin asian. Kotimaista ja pohjoismaista sukua olevat vasikat ovat terveempiä ja sitkeempiä ja se näkyy niissä myös lehminä. Kanadan ay on eri populaatio ja oletan että siellä on jalostettu ayrshirestä pois se ehkä paras ominaisuus missä ne ovat taloudellinen rotu eli elinvoimaisuus, sitkeys ja terveys. Eihän se ikuinen asia ole jos sitä ei vaalita,  ja kyllä sellaisen ominaisuuden pystyy jalostamaan pois.

Tuohon Faban sivujen esittelytilaan viitaten  että jos tuotostaso oli hyvä aikasemmin niin syitä heikkoon tuotokseen tarvii olla muitakin, mm. pari huonoa rehuvuotta tai jotain muita syitä tai sitten reagointinopeudessa (siis jalostuspainotusten korjausliikkeessä) olisi ollut parantamista. Meillä kun tilanne lähti huononemaan niin reagoitiin siihen melko nopeasti. Keskituotos notkahti vain 1000 kiloa, mutta sitä isompi ongelma oli mielestäni se että ne olivat suuritöisempiä ja tuntuu että se kokeilu olisi voinut jättää tekemättä kun samaan aikaan jätettiin monta hyvää suomisonnia käyttämättä kun luulin että kanukit ovat parempia. Niin se kuitenkin on että asiat opitaan kantapään kautta, että kyllä sitä tuntee ittensä vaan tyhmäksi kun uskoi niitä juttuja.

Nyt katsotaan kuitenkin eteenpäin ja voi vaan todeta että kokemus on opettanut yhtä ja toista. Ehkä se tie oli käytävä niin nyt osaa katsoa asioita monelta eri kantilta eikä ole niin yksoikonen. Tulevaisuudessa ehkä rakennetaan uusi pihattonavetta joten sitten on uudet haasteet taas edessä, menneet ovat menneitä ja ne ovat siksi että niistä voisi ottaa opiksi.