Lukekaapa Visa Merikosken kirjoitus viemärilietteistä perjantain Maastusta. Sen mukaan uskomattomia määriä fosforipitoista viemärilietteitä ajetaan kaatopaikoille ja teiden penkoille.

Sitten syytetään maataloutta ja viemäröinnin ulkopuolella olevia pientalouksia Itämeren saastumisesta: "Hajakuormitusta / maatalouden päästöjä ei vieläkään ole saatu kuriin". Kts viime sunnuntain Hesarin pääkirjoitus.

Sitäpaitsi, eiköhän kakka kuuluisi peltoon, oli se sitten ihmisen tai lehmän aikaansaannosta. Hyvä Visa Merikoski!

Elämä on tylsää! Missä on Savimaa?

Isoille teurastamoille ei kannata tarjota, ne ei maksa juuri mitään. Hannu Vainio Mäntsälässä jossain vaiheessa teurasti ja välitti ravintoloihin ja herkkupuoteihin. Suoramyynnissä voi pyytää melkein niin paljon kuin kehtaa.
Ruokinta ym päivittäinen hoito on helposti  järjestettävissä, niin ettei 100 uuhea kohti mene tuntiakaan. Työruuhkat ovat poikima-ajat, kerinnät, madotukset ja karitsoiden punnitukset, jos pitää siitoskatrasta. Silloin ei ehdi olla päivätöissä.

Minä tiedän yhden hyvän renkiehdokkaan, ettei tarvitse kallista ilmoitusta pistää Hesariin. Onhan hän muistaakseni opiskellut useamman vuoden Helsingin yliopistossa, mutta lähinnä taidot ovat käytännön kautta hankittuja, ja puhuu montaa kieltä. Hän on isokoinen, minkä perusteella arvelen, että voisi heinä nousta kevyesti seipäälle.

Itse asiassa hänellä on myös kokemusta heinätöistä, tosin vähän teknistyneemmältä aikakaudelta, kun järjestimme paalitalkoot. Kaksi koria olutta ja kaksi kiloa herneitä ja kilo savukylkeä. Oluet loppui heti ensimmäisenä päivänä  ja paalit jäivät sääesteitten vuoksi paalaamatta. Talkooporukka oli edelleen innokas ja mieliala korkealla neljän päivän kuluttua, kun kyläkauppamme oli silloin vielä auki ja olutta sai lisää, kunnes heinät oli perusteellisesti pöyhötetty.

Nyt tulikin mieleeni, että tällä renkiehdokkaalla on varmaan perinpohjainen motivaatio näyttää haukankyntensä maataloustöissä, koska tässä nimenomaisessa talkootilanteessa hän oli esteellin terveysongelman vuoksi. Polvessa oli kampylobakteeri, joka tarttuu kuulemma vain älykkäisiin ihmisiin.

Arvelen, että tästä tutustani saisi oivan tilanhoitajan, semminkin koska hänellä on paljon kontakteja pääkaupungin tiedotusvälineisiin ja jos tarvitsee uusia tuotantoideoita, niin esim allekirjoittanut voisi hänen kauttaan mahdollisesti niitä luovuttaa kollegiaalisesti käyttöösi.

Nnin niin, Suomenlahteen päätyvät ne puhdistetut jätevedet. Mutta se mitä jää jäljelle, mihin se oikeasti päätyy? Siinä lietteessä on ravinteita jopa kolmasosa siitä, mitä Kemiran kautta me maajussit pistämme peltoon.

Tuotamme ruokaa. Se syödään. Osa päätyy energiaksi ja esim lasten kasvamiseen ja bodaajien lihaksiin. Mihin loput päätyy? Vessan pönttöön. Suurin osa taajamien viemärisysteemiin. Viemärivedet pyhdistetaan n. 98 prosenttisesti. Pistekuormitus on saatu kuriin. Aine on häviämätöntä, siispä lietettä ja ravinteita on jossain. Missä? Helsingin vesilaitos myy sitä viherrakentamiseen. Viherrakennetaan tosi paljon. Ja sitten ravinnepäästöt ovat hajapäästöjä. Hajapäästöjä ei vieläkään ole saatu kuriin.

Ollaan entisiä lammasfarmareita ja aloitettaisiin uudestaan, jollei ikä ja ajan puute olisi vastassa. Lammas on mukava eläin, jota on helppo käsitellä, kun oppii pelin säännöt. Tottuneelle lampurille se on yhteistyöhaluinen ja nokkela, paitsi jos joutuu paniikkiin. Silloin se toimii ihmisen kannalta täysin idioottimaisesti, mistä sen maine tyhmänä eläimenä johtuu.

Päivittäinen hoito on helppoa, ja työruuhkat kasautuvat poikima-aikaan ja madotus- ja punnituspäiviin, jolloin päivää saattaa joutua jatkamaan yön puolelle. Laitumelle ajo ja lohkolta toiselle siirto sujuu joko opetettujen lampaitten tai opetetun koiran avulla. Meillä oli jälkimmäinen systeemi.

Eläinaineksessa tärkeää on tuotanto-ominaisuuksien lisäksi uuhien emo-ominaisuudet. Pässi käy päälle, jos se kokee ihmisen kilpakosijaksi. Jotkut pässit ovat jostain syystä "luonnostaan" vihaisia.

Kannattaa, jos mahdollista, opiskella alaa suomalaisten oppaitten lisäksi kansainvälisistä kirjoista ja lehdistä. Esim Englannissa on paljon parin sadan uuhen katraita muun maatalouden ohella sivuelinkeinona. Ja ollut jo satoja vuosia, toisin kuin meillä, jossa kaupallinen lampaan lihan tuotanto on aina ollut jostain syystä marginaalista, kuten näkyy tämänkin keskustelupalstan jutuista.

Lampaanlihan tuotannossa suurin haaste on markkinointi. Isot teurastamot eivät halua lammasta sotkemaan liukuhihnatuotantoaan. Pienet paikalliset teurastamot, esim Vainion teurastamo Mäntsälässä teurastavat ja ehkä välittävätkin lammasta tuottajan piikkiin. Valmiilla leimatulla lampaanlihalla on myyjän markkinat ja hintaa saa pyytää roimasti.

Jos lampurin taitojen lisäksi oppii lihan markkinoinnin, saattaa saada kohtuullisen sivuelinkeinon esim. 100 uuhen katraasta. Olen ajatellut, että kesäkaritsoiden tuottaminen nurmen leikkaajiksi ja pusikon tuhoajiksi sellaisille, joilla ei ole mahdollisuutta pitää lampaita talvella, voisi olla mukava bisnes.