Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.

Näytä kirjoitukset

Tässä osiossa voit tarkastella kaikkia tämän jäsenen viestejä. Huomaa, että näet viestit vain niiltä alueilta, joihin sinulla on pääsy.
Sivuja: [1]

Aiheet - AaaBeeCeeMies

Vapaa sana / 3 %
: 10.01.10 - klo:07:35
Tuon verran oli aamun teksti-TVn mukaan viime vuonna tuodun ja juodun ruotsalaismaidon osuus juodusta maidosta eli ymmärrän uutisen että purkkimaidosta. Uutisen mukaan tuonti jatkuu koska vaikka tuottajahinnat ovat lähentyneet toisiaan niin ruotsalaismaitoa pystytään edelleen myymään kaupoissa halvemmalla. Tai näin ymmärsin.
Vapaa sana / Pellonraivauksen mielekkyys?
: 28.09.09 - klo:16:11
Luin tämän päivän maaseutua ja aloin pohdiskella että mihin tässä ollaan oikein menossa. Lehdessä kaksi tohtoristason miestä oli kirjoittanut vierasyliön jossa totesivat että peltoa on liikaa. Lainaus kirjoituksesta:

"Useissa yhteyksissä on arvioitu että Suomessa on ruoantuotannon näkökulmasta katsottuna peltoa liikaa 500000 hehtaaria. Nyt kun Suomen kotieläintalouden tuotantomäärät ovat laskussa ja rehunkysyntä on alentunut, tätä ruoantuotannon kannalta ylimääräistä peltoa on jo enemmänkin."

Ja sitten täällä jotkut "viisaat" sanovat että lisää vaan pitää peltoa raivata ja tukien piiriin vielä kaikki? Ei voi oikein ymmärtää. Ja mikä on tämän perussyy tämän raivaustarpeen? Tukipolitiikan pahat vääristymät jotka siirtävät kotieläintuotantoa parhailta peltoalueilta c-alueelle. Hauskinta tässä on se että pahimmillaan tämä johtaa paitsi siihen että raivataan lisää kokonaisuuden kannalta tarpeetonta peltoa ja aletaan laittaa eteläisen alueen periaatteessa parempia peltoja pois viljelykäytöstä samaan aikaan kun viljelyä laitetaan uusille raivioille ja kaikki mahdolliset postimerkin kokoiset perstilkutkin otetaan peltopulassa käyttöön. Kun koko ongelmaa ei edes olisi jos Marttilankin myöntämää ylisuurta tukieroa ei olisi. Ei voi muuta kuin todeta että olisi todellakin kirveellä töitä.
Vapaa sana / Väyrynen oikeassa
: 21.08.09 - klo:12:33
Näin oli otsikoitu tämänpäiväisen MTn tekstarinpalstan Väyrystä kehuvat viestit. Oletan että viesti liittyivät Väyrysen kannanottoon pohjoisen suurnavetoista? Ja viestit olivat siis seuraavanlaiset:

Hyvä Paavo! Ei tosiaankaan näitä kolhooseja tule verovaroin pystytellä! "Fof President 2012"

Haluaisin nähdä Väyrysen keskustan johdossa, enkä cityvihreää Vanhasta. Väyrysellä sentään vielä ymmärrystä maataloudesta. "JO"

Väyrynen puhuu asiaa. Missä MTK Lappi? Johtokunta ulos kaapista tai vaihtoon. "Pienviljelijä"

Väyrysen ajatukset yhtyivät omiini: mikä perheviljelmä kotieläintila on se, missä karjanhoito on täysin (virolaisen tai liettualaisen) palkkaväen vastuulla? "Ei nimimerkkiä"

Keskustalle tiedoksi: suurnavettahankkeet ovat seurausta teidän tolkuttomasti pohjoista suosivasta politiikasta. "Ei  nimimerkkiä"


Tuo viimeinen viesti ihan lämmitti sydäntä. Että pääseekin MTssä esille muutama totuuden sanakin joskus... Tukierohan tällä hetkellä ei perustu mihinkään todelliseen eroon vaan on hatusta vetäisty ja pohjoista älyttömästi suosiva.

Mutta tuo toiseksi viimeinenkin herätti ajatuksia. Eikö muilla herännyt kiinnostus etä mahtaako Marttilan palkkatyöntekijöissä olla kaikki suomalaisia? Mutta yleensä ottaen kun asiaa ajattelee niin löytyyhän noita tietysti muitakin tiloja kuin Marttila jossa kirjoittajan ajatukset perheviljelmistä eivät toteudu? Ja tässä tullaan taas tähän asiaan että missä menee raja? Meillä tukipolitiikassa on lähdetty ja sitä on myös kuluttajille perusteltu sillä että täällä on pieniä perheviljelmiä joita täytyy tukea jotta viljely pysyisi perheviljelmätyyppisenä. Esimerkkiä näyttävät tietysti suurin osa johtavista viljelijöistä?
Vapaa sana / Tukikiistoista huomio?
: 31.07.09 - klo:09:12
Oletteko huomanneet että jos / kun täällä on viittaus Marttilaan ja hänen lausumiinsa tukieroista vaikkapa viimeisin taitaa olla tämä:

Pääsimpä irtaantumaan vuorokaudeksi lehmän lypsystä täältä B-alueelta käymään pohjois-pohjanmaalle,  mutta ei ois pitänyt lähtee  :( Ei muuta kuin uusia navetoita, samassa pihapiirissä uudet asuinrakennukset ja pihalla uudet koneet  :o
Taitaa maidontuotannon kehitysalue olla nykyään etelässä.

Teille on tulossa sinne etelään, tämä lypsylehmä palkkio, tänään tuli kirje, teuras ja sonnipalkkiot loppuvat tänä vuonna ja tilalle tulee uusi tuki, sekä maitopuolelle lypsylehmäpalkkio A ja B alueelle. Rahoitus on nämä entiset teuras ja sonnipalkkiot, se jäi mulle epäselväksi, että kai siihen muutakin rahaa tulee kun kerran tulee tämä lypsylehmäpalkkiokin maitolehmille.

Täysin riittämätön tuo lypsylehmäpalkkio tukieron tasauksessa. Muilla tuotantosuunnilla sama juttu eli sikapuolella tukiero kasvaa vauhdilla ja naudanlihapuolella on ollut jo hirmuinen. Mutta hyvä siellä tukirajan paremmalla puolella on elvistellä. Mutta ei tarvitse kuin lukea SuomenKuvalehdestä MTKn uuden puheenjohtajan Juha Marttilan haastattelu niin totuus on aika lailla selvillä. Pari lainausta: "Näin jyrkälle tukierolle ei ole perustetta, hatustahan se tulee", Marttila sanoo. "Ilman pohjoista tukea vauhtio Pohjanmaan maitotiloilla olisi paljon verkkaisempaa", Marttila sanoo.

Eli kyllä se totuus on aika lailla tiedossa, perusteeton tukiero kurjistaa ja lopulta lopettaa ab-alueen kotieläintuotannon ja c-alueella senkun porskutetaan. Minkä Vilskekin näkyy huomanneen. Todennäköisesti seuraukset nähdään viiden vuoden sisällä ja sitten ihmetellään miten tässä näin pääsi käymään kun jokainen ajattelemaan kykenevä näkee jo nyt mikä on syy ja mikä seuraus. Mutta kun se kotieläintuotanto on silloin jo ajettu alas ab-alueelta ja sehän on tiedossa että helposti sitä ei koskaan takaisin saada. Eli tässä tehdään ihan tietoisesti lopunkin kotieläintuotannon alasajoa ab-alueelta. Miksi ja kuka ja kenen toimesta niin sitä voi jokainen miettiä.

ja muistelisin itsekin viitanneeni haastatteluun jonkun kerran?

Mutta näyttää siltä että tuo viittaus lopettaa keskustelut kertaheitolla? Ei ala emo-heikki, apilas, luomujussi & co jotka yleensä ja normaalisti ovat kovasti ja varsin kärkevästi monessa ketjussa perustelleet että tukiero on täysin asiaankuuluva ja täysin luonnonoloihin perustuva ja oikean suuruinen tai voisi suurempikin olla. Nyt kun Marttilalta tulee "tunnustus" että näin ei olekaan niin porukat on täysin hiljaa? Johtuneeko sitten siitä että vaatisi kovaa luontoa sanoa että Marttila puhuu täyttä paskaa ja tuon paskanpuhumislausuman kirjoittaja on oikeassa ja tietää asiat paremmin kuin Marttila? Herää epäilys että näin voisi olla?

Marttilalle täytyy antaa täysi tunnustus että hän on rohkeasti tullut asiassa esille ja myöntänyt tukieron perusteettomuuden. Nyt odottelen minä ja varmaan moni muukin vielä sitä  että olemassa olevan hatusta vedetyn tuotantoa vääristävän ja c-alueelle epäreilun kilpailuedun antava tukiero saadaan pienennettyä. Että kannattaako MTKn jäsenmaksua jatkossa maksaa eli ei. Itse olen ajatellut asian niin että ensi vuonna täytyy näkyä konkreettisesti että seuraava maksulappuni ei päätyisi roskakoriin. Tosn jos lama jatkuu niin voipi olla että seuraavan hallituksen leikkauslistoissa on kansallinen maatalouden tuki ja siitähän suurin osa päätyy c-alueelle. Niin että saattaapi olla että tukiero kaventuu MTKsta huolimatta?

Ja kun lukee tuon
http://www.soininvaara.fi/2009/07/24/maataloustuessa-miljoonat-ovat-halpoja/
kirjoituksen sekä siihen tulleet monet varsin asiantuntevat kommentit joissa kirjoittaja selvästi tietää luvuista ja niiden suuruusluokista mitä rahaa käytetään niin maatalouden kannalta jopa enemmän kuin tarpeeksi ja siihen liitettynä se että maanviljelijöiden mediaanituloa on muita korkeampi. Keskusta onnistunut vaalilupauksessaan? Kun piti maanviljelijöiden tulotasoa nostaa ja on nyt nostettu yli muiden? Ei kyllä ainakaan täällä näy ja mahtaako muilla ab-alueella olla sama homma? C-alueella? Mutta niin noihin yhdistettynä ketjun kirjoituksissa käy aika selvästi ilmi että sekä leikkausvaraa tuntuu monen mielestä olevan olemassa että varsinkin leikkaushalua tuntuu olevan? Niin että laman pitkittyessä aika varmasti palataan maatalouden kansallisiin c-alueelle suunnattuihin tukiin?
Vapaa sana / K-18 Maaseudun Tulevaisuudessa
: 08.05.09 - klo:21:31
Täyttä asiaa.

http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/uutiset/lukijalta/viestit/05/fi_FI/maitotilalla_tuki_takaa_tuloksen/

Seijalle onnea pyrkimyksissään. Totuuden sanojalla vaan ei monestikaan ole paljonkaan ystäviä. Ei täällä agrossa eikä c-alueen maidontuottajien miehittämässä MTKssakaan. Mutta Seijan onnistumisesta pyrkimyksissään saattaa riippua ab-alueen kotieläintuotannon tulevaisuus. Toivottavasti hän jaksaa tuoda asiaa esille vaikka sitä kovasti yritetään kuoliaaksi vaieta tuota tukieroa. Ja tuo mitä totesi investointihalukkuudesta kannattamattomaan tuotantoon ja siitä että ihmetellään kun ei tukirahat kelpaa niin on täyttä totta. Ja toivottavasti ab-alueen sikatuottajista nousee joku vastaavasti puolustamaan ab-alueen tuotantoa, muuten meillä on sama tilanne edessä 2013 kuin ab-maidontuottajilla tänään.
Vapaa sana / Maidontuotanto siirtyy!!!
: 24.04.09 - klo:16:29
Päivän Maastullista sivulta 11 väliotsikko:

Tuotanto siirtyy lähivuosina yhä pohjoisemmaksi

Ja jutussa asian tynkääkin:

Keskilehmäluvut 24 / 58 / 132 / 74 Suomi / Ruotsi / Tanska / Viro

Maidosta jo noin viidesosa tuotetaan yli 50 lehmän karjoissa.

"Tuotanto siirtyy lähivuosina yhä pohjoisemmaksi ja entistä suuremmille tiloille. Yli puolet maidosta tuotettaneen yli 50 lehmän karjoissa vuonna 2016."

Mutta että näin se ab-alueen kotieläintuotanto ajetaan alas ja tuotanto siirtyy tukien perässä pohjoisemmaksi. Murheellista ab-alueen kannalta kokonaisuutena ja kotieläintilojen kannalta erityisesti. Lihanaudat ja emolehmät ja sikapuoli ja broilerit seurannee samansuuntaista kehitystä hiukan perässä. Murheellista on. Lisäksi voisi kysyä että onko mitään järkeä harjoittaa sellaista politiikkaa että se lopettaa kotieläintuotannon ab-alueelta ja tuotanto lisääntyy c-alueella? Uusi puheenjohtaja osannee vastata tähän kysymykseen? Tai ainakin joutunee vastaamaan.

Vielä toinen otsikko samalta sivulta:

Maidontuotannon kannattavuus parani

Ilmeisesti siis c-alueella?
Vapaa sana / Arlan maito testattu!
: 10.04.09 - klo:08:25
Tuli tuossa poikettua kotikonnuilta hieman suuremmassa kaupungissa. Ihan mielenkiinnosta kun Prismassa kävin ja huomasin että siellä on ruotsalaista maitoa ja täällä Ojala ja apilas & co ovat kovasti sanoneet että hyllyyn jää ja punaisia lappuja jne jne niin jäin maitohyllyn viereen hetkeksi seurailemaan. Hyllyssä Valio & Arla & ArlaIngman maitoja. Arla ei ollut mitenkään näyttävästi esillä, sen verran isompi lappu sinä oli että kenellekään ei varmasti jäänyt epäselväksi että kyse oli Arlan ruotsalaisesta maidosta. Hinta olikos se 77 kun Valion 82 tai jotain, en niin tarkkaan katsonut että olisi jäänyt mieleen.

No, siinä kun tarkkailin niin aika lailla samaan tahtiin ne rullakot siitä tyhjenivät. Parhaat mitä lastattiin ruotsalaista maitoa kärryyn oli 6-8 tölkkiä. Pikahavaintona toteaisin että ostajat ehkä nuorempia, alle 35 tai jotain. Mutta tämä tosiaan tällaisen lyhyen tarkkailun perusteella, voihan se olla että jos olisin ollut paikalla pitempään niin ne punalaput rullaakkoon olisi ilmestynyt  ;)  :D  ;D

Mutta että näin. Ja tulihan se itsekin sitten ostettua muutama purkki ihan kokeeksi. Kyllä se ihan maitoa oli, ei mitään vikaa. Kotikonnuilla minun kaupassani Satamaitoa ja sen ostamista jatkan jatkossakin mutta kyllä tuota ihan ostaa ja käyttää voisi, ei mitään vikaa.

Mutta että tällaista. Maakunnan todellisuus ja kaupunkien todellisuus on ehkä vähän eri? Kyllä jos Arla tänne maitoa kannattavasti pystyy tuomaan niin tuskin menekki kuitenkaan on se ongelma että sitä ei kaupoista pois ostettaisi?

http://www.talouselama.fi/uutiset/article252388.ece?s=l&wtm=talouselama/-13032009

Ja tuontia lienee niin kauan kuin tuottajahintaero on liian suuri ja maitoa muualla on tarpeeksi?
Jumalauta kun pisti vähän sylettämään kun luin maanantain MTn yleisönosaston. Kirjoitus otsikolla "C-alueen tuotanto ja pelisäännöt", kirjoittajataho lähellä EPn MTKta. Kun luin kohtaa "Ratkaisu on mielestäni moraaliton ja Suomen perustuslain mukaisen kansalaisen yhdenvertaisuusvaatimuksen vastainen." niin johan alkoi vähän v..uttaa. Ajattelin että ei helvetti! Ollaan kovasti huolissaan kun c-alueen tuottajat joutuvat erilaiseen asemaan kun toinen laajentaa ja ei saa sille laajennukselle lisää tukia. Ja tämä, TÄMÄ on sitten moraaliton ja perustuslain vastainen juttu! Ei saatana! Sanallakaan ei mainita että tukialueiden välinen ero voisi olla mahdollisesti tällainen perustuslain yhdenvertaisuuden vastainen juttu. Eihän se "tietenkään" olekaan koska se perustuu EU-liittymissopimukseen mutta sen seurauksena kyllä perustuslain mukainen yhdenvertaisuus on koetteilla. Jumalauta! Kyllä pisti miettimään taas että miten tämä ajattelumalli menee. Kyllä saatana kun investointituet nostettiin samalla tasolle koko maassa niin sitä perusteltiin yhdenvertaisuudella että ei saa olla tukialueiden välisiä eroja. Ja taas ihan perustuslakiin asti että yhdenvertaisuus kärsii kun c-alueen tuottajien keskinäinen ero uhkaa venähtää. Mutta ei saatana yhtään olla perustuslaista huolissaan kun perustellaan sitä että c-alueelle kuuluu isommat tuet sikapuolella kuin ab:lle. Ei jumalauta!
Sivuja: [1]